AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Avuttoman raivo? – isojen kysymysten äärellä

Kirkkopäivien toisen päivän aamu Turun Logomo-salissa alkoi tarttumalla isoihin asioihin ja miettimällä yksittäistä ihmistä. Sodat, sotilaalliset konfliktit tai niiden uhka ovat maailmassamme yhä konkreettisemmin läsnä. Ilmasto muuttuu, kansat vaeltavat. Länsimaisen demokratian tulevaisuus näyttää epävarmalta.

Alussa kuultiin Ritva Oksasen, Panu Pihkalan ja Johanna Puiravan ajatuksia ajastamme. Video: Katri Saarela, SPS.

Kuka pärjää tässä myllerryksessä, kuka jää jalkoihin – mitä voi yksittäinen ihminen tehdä? Miten on: onko meillä riittävästi rohkeutta katsoa ympärillemme? Rohkeutta havahtua, sisuuntua. Entä jos kysymykset ovat niin isoja, ettei yksittäisellä ihmisellä ole mitään keinoa toimia. Onko avuttomalla muuta keinoa kuin raivo?

Suomen Lähetysseuran ja Suomen Pipliaseuran tilaisuudessa ajatuksiaan sodasta, tulevaisuudesta, rauhasta ja kirkon tehtävästä jakoivat politiikan tutkija, dosentti Sami Borg; TT, rap-artisti Lauri Kemppainen; pastori, tutkija Marjaana Toiviainen ja projektipäällikkö Minna Saarnivaara. Tilaisuuden juontajana ja haastattelijana toimi Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.

Maailma nyt

Alustuksessaan tutkija, dosentti Sami Borg tiivisti maailman nykytilaa helikopterinäkökulmasta. Sotilasmenot ovat maailmansotien jälkeen kasvaneet huimasti: vuosittaiset kaikkien maiden yhteenlasketut menot ovat 1600 miljardia dollaria. Yksittäiset sodat eivät ole lisääntyneet, mutta aseiden määrä ja niiden tuhovoima on. Kaikkialle ulottuva media tuo tämän jokaisen iholle.

YK:n tietojen mukaan vuonna 2015 yli miljoona ihmistä ylitti Välimeren Eurooppaan etsien turvaa, ja viime vuonna tulijoita oli alle 360 000. Silti viime vuonna yli 5000 ihmistä hukkui Välimereen. Uutiskuvat Unkarin rajalta kertovat pakolaisten valtiollisesta ulossulkemisesta ja eristämisestä. Valtiollinen itsekkyys ja eristäytyminen ovat saaneet kannatusta myös Yhdysvalloissa ja brittien keskuudessa.

Tutkija Sami Borgin katsaus maailman tilaan.

Ydinsodan uhkassa katseemme kääntyvät Pohjois-Koreaan.  Amerikkalaisen lentotukialuksen tulkittiin olevan matkalla estämään Pohjois-Korean ohjuskoetta. – En oikein vieläkään tiedä, mitä asiasta ajattelisin, sanoi Borg.

Ei ole aivan helppoa selittää myöskään kymmenvuotiaalle lapselle, miksi Suomessa on leipäjonoja. Helpompi on selittää ja ymmärtää, että nälkää tunnetaan köyhimmissä maissa. Mutta pienituloisten osuus on kaksinkertaistunut Suomessa 90-luvun puolivälistä. Myös terrorismi tulee lähelle. Kuvissa näkyvät Pietari ja Tukholma.

Kristuksen seuraaminen ja rauhattomuuden tila

Juontaja Heli Karhumäki luotsasi ajatuksia rauhaan ja sovitukseen, jotka tunnistamme kristinuskon ytimessä. – Mutta Kristuksen seuraaminen voi viedä meidät myös rauhattomuuden tilaan, Karhumäki sanoi ja viritti  kysymyksiä: Entä kun olosuhteet ympärillä eivät tyynnykään? Mitä tulisi ajatella Kristuksen lahjomattomasta rauhasta, kun oma ja lähimmäisen kokemus puhuvat pelosta ja epätoivosta?

Rap-artisti Daikini heitti lavalta räppiä:

– – ahneutta ja vihaa puskee joka tuutista – – kateutta ja haluja ja katkeruuden sitkeyttä. Entä jos en rakastakaan vaikka mua käsketään – –

– – jos ei kukaan arvosta tai anna mistään kiitosta, on mielenrauhan majatalo natisevaa liitosta. Entä jos on surullinen, kaikki masentaa, tahtoisi vaan pakoon juosta painua vain maailmaan – – enkä nää aurinkoa en kuule laulua, kun sisimpääni sikiää vain otsikoiden kauhua – –

Kaunis Jeesus parantaa, ruokkii ja kohtaa, köyhiä ja rikkaita isän luokse johtaa – – mistä syntyy moraali mistä tulee rakkaus, kärsimys ja kauneus kysymyksii missä vastaus, helpompi uskoo Jumalaan kuin ihmiseen – – Daikini

Matkaohjeet, Matt. 10

Tilaisuuden toinen, Antti Vuoren ja Markus Bäckmanin videototeutus kiinnitti aiheen Raamattuun. Matteuksen luku 10 sai videolla puhuttelevan ilmiasun. Selvää on, ettei Jeesus lähettänyt ihmisiä vain kevyesti seurailemaan itseään.

– Erityisesti puhutteli tekstin (Matt. 10) ehdottomuus, summasi Lauri Kemppainen ajatuksiaan videosta. – Kristinusko on radikaali ajatus siitä, että Jumala on rauhan ja rakkauden Jumala. Mutta samalla: miten arkielämä oikein pyörii, ravistelee hereille, jos otat tämän tosissasi? Siinä voi mennä mukana itsellesi mieluisatkin asiat!

Minna Saarnivaara ja Marjaana Toiviainen nostivat molemmat esiin lauseen: Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. – Sen mukaan mitkä ovat omat voimavarat, pitäisi jaksaa jakaa eteenpäin. Elämme kuitenkin rauhanaikaa, vaikka meillä on myös omat vaikeutemme, totesi Minna Saarnivaara.

Toiviaista puhutteli alkuosan lahjaksi saaminen ja omistamisen problematiikka. – Minä itse omistan vain vähän. Olen huomannut, että mitä enemmän vanhempani omistavat, sitä huolestuneempia he ovat. Ja mitä me oikeastaan voimme omistaa? Kuka omistaa veden tai puiden lehdet? Minulle on ruvennut tyhjenemään tämä omistamisen kysymys. Lopultahan kaikki on Jumalan. Kaikki on lahjaa. Pidän erityisesti Pelastusarmeijan lauseesta: Kaikki on kenraalin. Näin se on. – Myöskään swahilin kielessä ei ole sanaa omistaa. Swahilissa ilmaistaan, että ”olen jonkin kanssa”. ”Olen hetken tämän kamman kanssa” ja – sitten se ei ole enää kanssani. Tämän me olemme unohtaneet.

Sami Borgille kyseinen raamatunkohta on aina puhunut arvoista ja elämän tärkeysjärjestyksestä, lähimmäisenrakkaudesta ja Jumalan käskyjen noudattamisesta. – Minua puhutteli myös Daikinin räpissä se kohta, että helpompi uskoa Jumalaan kuin ihmiseen, sanoi Borg ja kertoi myös nuorena poikana harrastaneensa gospelia.

Onko toivoa?

Sodat, konfliktit ja terrorismi ovat aina kuuluneet ihmisyyteen, halusimme tai emme. – Nyt meillä on myös median välittämä kuva. On totta, että on konfliktit yksilötasolla, mikä näkyy vihapuheena Suomessa ja Euroopassa, sanoi Saarnivaara. –  Mutta tärkeää tässä on, että näemme ihmiset ihmisinä. Sen että myös vihollinen on ihminen.

Kemppainen toi keskusteluun sodan ja rauhan ontologian. – Väkivalta on olemassaolon syvärakenteissa. On vaikea nähdä, että näköpiirissä olisi ikuista rauhaa ilman jumalallista väliintuloa. Jos ajattelemme maailmaa sellaisenaan, niin sehän on elämisen ja kuolemisen, syömisen ja syödyksi tulemisen, lahoamisen ja uuden kasvamisen vuorovaikutusta. Väkivallan ontologialle esitetään vaihtoehtona rauhan ontologia, mikä tarkoittaa kolmiyhteisen Jumalan sisäistä elämää ja sellaista yhteyttä, jossa kenkään ei tarvitse kuolla sen takia, että joku pystyisi elämään. Kolminaisuuden sisäinen rakkaus on tanssivaa rakkautta, mutta kun se joutuu kosketuksiin maailman kanssa, siitä tulee kärsivää rakkautta; maailma puskee tämän rakkauden ristille. – Se että tämä tanssiva rakkaus haluaa sitoutua meidän väkivaltaiseen maailmaamme ja haluaa vetää meitä koko ajan kohti itseään, näyttäytyy minulle itselleni perimmäisenä toivon lähteenä, Kemppainen sanoo.

Kellä syytä avuttoman raivoon?

Mutta ketkä ovat ne, joilla on eniten syytä vaipua Suomessa avuttoman raivoon, ellei heitä auteta?, kysyy Karhumäki ja osoittaa puheenvuoroa Toiviaiselle.

– Tuohan on se kysymys, mitä ihminen kysyy, vastaa Toiviainen. – Mutta miten Jumala katsoo ihmistä? Auttajan ja autettavan, pärjääjän ja reppanan raja ei kulje meidän välissä, vaan se kulkee meidän sisällä. Ja se on se, mitä meidän on vaikea kohdata.

– Olen huomannut, että ihmiset ovat viime kuukausina halunneet jollain tapaa nähdä esimerkiksi minussa jotain sankarikulttia. Mutta on vaikea kohdata sitä, että me olemme bullshittiä ja perhosia kaikki, olemme syntisiä ja vanhurskaita, kaikki, joka ainut. Olisi ikään kuin ihanaa, kun ne reppanat olisivat tuolla, että niitä voisi silittää. Mutta kun ne on tässä! Ja se on se kysymys, mikä meidän täytyy kohdata. Kun kysyt: ”Ketkä Suomessa pärjää”, niin vastaus on, että ei kukaan ja kaikki. Näin se on.

– Me jotka täällä istumme, olemme jokainen rikki ja olemme jokainen pyhiä. Miten me tämän jännitteen kanssa tässä maassa elämme? Se on se, jota meidän tulee pohtia.

– Kysymys on siitä, miten elän sen kanssa, että rakastan tuota ihmistä, mutten osaa kohdella häntä, niin kuin haluaisin. Miten minä elän sen kanssa, etten ota äitiini yhteyttä tarpeeksi. Miten elän sen kanssa, että joku kärsii, mutta minä lähden lomalle Italiaan. Miten elän sen kanssa, että korvaukset ovat siirtyneet Kelaan, enkä saa niitä. Tai että minulla on liikaa rahaa, muttei yhtään ystävää.

– Ei näitä mitata, ei voi laittaa vaakakuppiin, kuka täällä eniten kärsii. Ja tehdä hänestä marttyyri tai jokin uhri, ei. Meillähän oli yksi marttyyri, joka kuoli meidän puolesta. Turha täällä on ruveta virittelemään mitään, että kuka kuolee kenen puolesta, kun yksi on jo kuollut. Olen kuullut sellaisesta tutkimuksesta, jonka mukaan kaikki kuulema kuolevat. En tiedä, pitääkö paikkansa, jokin ruotsalainen tutkimus, Toiviainen kevensi.

Entä minä?

Hengellisen ohjauksen pastori Jussi Holopainen johdatti lopussa yleisöä miettimään kuulemaansa. Mikä kuullusta ja nähdystä nousee mieleen vahvimpana? Minuutin hiljaisuus. Anna mieleen nousseelle nimi. Ja radikaalisti kerro tämä vierustoverillesi. Mitä tässä hiljaisuudessa aloit hennosti nähdä: mihin sinua kutsutaan?


Teksti: Terhi Huovari