AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Blogi: Älkää unohtako

Ester-mummoni eli sen ajan, kun Suomi muuttui kehitysmaasta hyvinvointiyhteiskunnaksi. Itse synnyin Suomeen, jossa sain turvallisen lapsuuden ja valoisan tulevaisuuden.

Ester kuoli marraskuun alussa 96-vuotiaana, vain kuukautta ennen Suomen satavuotisjuhlaa. Kuolema sai minut pohtimaan omia juuriani, isoäitini elämää ja satavuotiasta Suomea. Miten erilaisessa todellisuudessa mummoni eli oman aikuisuutensa? Miten hän kesti sodan paineet ja tuskan?

Hautajaisten jälkeen olen puhunut lapsilleni siitä, miten Ester sai nähdä talvisodan ihmeen. Sen, kuinka pieni Suomi pysäytti jättimäisen Venäjän. Aiemmat sukupolvet ovat omalla hengellään puolustaneet Suomea. Emmehän unohda tätä.

Mummoni syntyi aikana, jolloin synnyttäminen oli naisille hengenvaarallista. Ester menetti oman äitinsä kuusivuotiaana, vain kaksi viikkoa pikkusiskonsa syntymän jälkeen. Lapsuus vierähti kasvattiperheen luona Kurkijoella, kauniissa Karjalassa.

Muistan, kuinka lapsena ylpeilin sillä, että mummoni oli Karjalan evakko. Vasta aikuisena olen ajatellut asiaa uudelleen ja miettinyt, miten vahva nainen mummo oli.

Ester joutui pakenemaan ensimmäisen kerran talvisodan aikana. Välirauhan myötä perhe palasi takaisin Kurkijoelle. Jatkosodan aikaan hän työskenteli rintamalla siivoten venäläisten jättämiä tuhoja. Oman kylän nuori sotamies rakastui Esteriin. Kirjeenvaihto näiden kahden välillä oli vilkasta. Sota unohdettiin hetkeksi ja heinäkuisia kesähäitä vietettiin 1943. Häitä varten kylältä saatiin lupa tansseihin.

Sota kuitenkin jatkui ja nuori äiti joutui lähtemään vauva kainalossa evakkomatkalle. Matka oli pitkä ja raskas. Vasta muutaman vuoden kuluttua perhe pääsi asettumaan omaan taloon Varsinais-Suomessa. Lapsia siunaantui kahdeksan kappaletta. Rintamamiestalo oli täynnä elämää. Ydinperheen lisäksi talossa asuivat anoppi, appiukko ja miehen kuusi sisarusta.

Kun kysyin mummoltani, miten hän jaksoi, vastaus tuli napakasti:

– Täytyy olla diplomaatti, hän sanoi.

Murheet myllättiin ja ajatukset koottiin puutarhatöissä ja sienimetsässä.

Ihailen Esteriä, sillä kova elämä ei koskaan katkeroittanut häntä. Mummo oli sinnikäs, sopeutuvainen, vahva, sydämellinen ja elämäniloinen nainen. Hänen kanssaan leivottiin karjalanpiirakoita, juteltiin ja naurettiin. Esterin syliin sai aina kömpiä. Hän sanoi, että lapset ovat elämän suola.

Kysyin mummoltani kerran elämänviisauksia. Hän sanoi, että lähimmäisiä kohtaan tulee olla rehellisiä ja oikeudenmukaisia. Esterille oli tärkeää, että kaikilla on hyvä olla. Hän kertoi aina rukoilleensa meille Taivaan Isän varjelusta. Hän oli ensimmäisenä valmis luopumaan omista eduistaan toisten hyväksi, jotta kaikilla olisi hyvä olla.

– Sopeutukaa ja eläkää ihmisiksi, hän sanoi.

Nyt on aika kuunnella heitä, jotka ovat vielä keskuudessamme. Heitä, joita ilman ei välttämättä edes olisi Suomea. Eikä unohdeta, eihän.

Ihana maa on tullut osakseni,
kaunis perintö on minulle annettu.

Ps. 16:6

Teksti: Katri Saarela

Lue lisää
Arjen voimasanoja -blogi
Se on pian sovitettu
Tuttu ja kuitenkin aivan uusi