AJANKOHTAISTA, KOHTAAMISIA |

Blogi: Kun käteni eivät riitä

Kuusi intialaista naista nukkuu kerrossängyissä yhdessä pienessä huoneessa, lattialla vilistää torakoita. Taustalla siintävät Dubain pilvenpiirtäjät. Aamulla aikaisin, kun on vielä pimeää, naiset kuljetaan siivoushommiin. Illalla heidät kuljetetaan takaisin. Tämä toistuu kuutena päivänä viikossa.

Naisten on jaksettava. He tulevat köyhistä oloista ja heidän palkallaan lapset käyvät koulua ja sukulaiset viljelevät maata. Istumme tuvan lattialla. Naiset kertovat, että yhteyttä perheeseen pidetään puhelimitse. Yksi äiti kertoo, että vaikeinta on silloin, kun lapset ovat kipeitä ja pyytävät itkien häntä tulemaan kotiin. Onnekkaimmat pääsevät kerran vuodessa kotiin. Kuinka he jaksavat tätä, ajattelen ja kysynkin. Naiset kertovat, että siirtotyöläisyys on heidän elämäntehtävänsä. Siksi he jaksavat ja usko Jumalaan tuo turvaa ja lohtua. Kaikki eivät jaksa tätä, elämänlanka näissä oloissa on hauras.

Voimaton olo.

Naiset ovat kaivaneet kuivuneen joen pohjalle kolmen metrin kuopan. Pohjalle nousee hiljalleen vettä, mutta sitä on vain lätäkön verran. Nainen odottaa rauhassa, että pieni astia täyttyy. Kun astia on täynnä, hän kaataa vedet punaiseen kanisteriin. Toistaa samaa kuvioita, kunnes saa kanisterin täyteen. Muut naiset odottavat kuopan yläpuolella omien kanisteriensa kanssa. Seison pitkään kuopan reunalla. Olemme luoteis-Keniassa, Turkanassa. Kuivuus on armotonta. He kieltävät minua valokuvaamasta. Ymmärrän kyllä miksi. Siunaa heitä, rukoilen.

Voimaton olo.

– Meillä ei ole mitään tulevaisuutta. Isis murskasi elämämme ja tuhosi nuorten unelmat. Näin kertoo neljän lapsen irakilaisäiti kuumassa kontissa jordanialaisen kirkon pihalla. Parakkielämää on kestänyt jo toista vuotta. En tiedä, mihin päädymme tulevaisuudessa. Ryhmän vanhin mies kertoo, että he ovat menettäneet kaiken. Hän itkee. Minäkin itken. Lapset eivät voi käydä koulua, koska rahaa ei ole. He ovat jumissa. Kristittyinä heillä ei ole mahdollisuutta palata takaisin kotiin. Kaikesta huolimatta he turvautuvat Jumalaan.

***

Kun saavun työmatkoiltani kotiin, lapset juoksevat syliini ja melkein avaavat matkalaukkuni tuliaisten toivossa.

Minun tehtäväni on tuoda kohtaamani ihmiset päivänvaloon. Kertoa heidän tarinansa ja samalla koen riittämättömyyden tunnetta.

Pienet ovat käteni parantamaan maailmaa. Pyydän Suuremman varjelusta heille siellä kaukana ja meille täällä lähellä. Jumalan käsi on ihmeellinen ja voimakas.

”Sinun oikea kätesi, Herra, ihmeellinen voimassaan” (2. Moos. 15:6)

Ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.1.–25.1. aiheella Herran käsi on voimallinen.

Lue lisää

Arjen voimasanoja -blogi
Hyvää huvikseen
Itseä etsimässä
Ajatuksia lasimaljassa 
Jouluaatto auringonnousun maassa

Mitä me tarvitsemme?

Miesopiskelija naisten lukutaitoryhmässä – lukutaito on suuri unelma
Älkää unohtako
Mikä riittää