Jyvällä. • Raamattutapahtuma • Lahti 3.- 5.5.2013
Pipliaseuran vuosijuhlaa vietettiin toukokuun alussa Lahdessa. Ekumeenisessa raamattutapahtumassa oltiin tänä vuonna Jyvällä. Raamattutapahtuma avasi ajatuksia kevääseen ja kasvuun mutta myös hereillä oloon ja ajankohtaisiin teemoihin. Viikonlopun monipuolinen ohjelma kartoitti, mitä kristillisellä kentällä ja raamattutyössä tapahtuu nyt. Keväisen tapahtuman järjestävät yhteistyössä Suomen Pipliaseura, Keski-Lahden seurakunta ja Lahden kristittyjen yhteys sekä Etelä-Hämeen Pipliaseura.

Päivän jyvä -tilaisuus tavoitti ohikulkijoita kauppakeskus Triossa. Elävät patsaat johdattivat tapahtuma-alueelle, jossa kuultiin afrikkalaista rumpumusiikkia ja Raamattua eri kielillä. Roman Shchederkin esitti ryhmänsä kanssa raamattupantomiimia. Tilaisuus yhdistyi smalla kaksiviikkoiseen Puhutko raamattua -kampanjaan.

Puhutko raamattua -kampanjan aikana Lahden katukuvassa näkyi värikkäitä ja veikeitä piirroshahmoja. "Kielletty hedelmä? Ylösnoussut? vai Sovitus?", arvuuttelivat hahmot ja ohjasivat testaamaan ymmärrystä Facebook-testiin. Kampanja havahdutti siihen, että monet itse kunkin käyttämistä ilmaisuista ovat peräisin Raamatusta. Kristillisellä kampanjalla haluttiin tavoittaa ihmisiä siellä, missä he liikkuvat.
Norsunluurannikon Pipliaseuran pääsihteeri Jean Kouassi Kouame kertoi juhlilla, mitä kirkkojen välinen yhteistyö ja kansainvälinen raamattutyö merkitsevät Norsunluurannikolla.


Kiinalaisvieraat Zhang Dandan ja Jiang Yuchun kertoivat, millainen bestseller Raamattu heillä on.

Zhang Dandan kuvaili, kuinka sanoma Kristuksesta leviää Kiinassa ihmiseltä toiselle, naapurilta naapurille ja ystävältä ystävälle.

Yhtä aikaa Jyvällä. -raamattutapahtuman kanssa Lahden pääkirjastoossa avattiin Pipliaseuran raamattunäyttely, joka oli esillä koko toukokuun ajan. Näyttely esitteli raamattutyötä Suomessa ja maailmalla viimeisen 200 vuoden ajalta.

Stand-up -koomikko Mikko Vaismaa hauskuutti yleisöä kahtena iltana. Raamatun kielen päivittämistä nykyaikaan Vaismaa pyöritteli monelta kantilta, ja totesi lopuksi, että tärkeintä lienee päivittää oma suhde Raamattuun.

Lahden värikästä historiaa avattiin yleisölle viikonlopun pääjuhlassa, jossa nähtiin upeaa draamaa. Theatrum Olga, Lahden diakonian instituutin opiskelijat, esittivät historiallisen näytelmän, joka käsitteli lahtelaista uskonelämää ja kristillisyyden eri puolia vuosikymmenten ajalta. Näytelmän käsikirjoituksen olivat tehneet Liisa Salo ja Timo Taulo. Ohjauksesta vastasi Lasse Kantola.
Esitykseen oli sisällytetty monien kirkkokuntien ja yhteisöjen merkkihetkiä.
- Se lämmitti. Koin, että erilaisia uskontulkintoja kunnioitettiin ja kohdeltiin tasavertaisesti tässä käsikirjoituksessa, pohti Keski-Lahden vt kirkkoherra Miika Hämäläinen esityksen nähtyään.

Sunnuntain juhlajumalanpalveluksessa saarnasi Tampereen piispa Matti Repo, joka pohti kuinka hyvin kirkko on jyvällä tulevaisuudesta.
- Kun Kristuksen omien joukko on jyvällä olemuksestaan, menneisyydestään ja saamastaan tehtävästä levittää hyvää sanomaa Jumalan rakkaudesta, niin silloin se on jyvällä myös tulevaisuudesta.

Kiitokset kaikille hienoista juhlista ja tapaamisiin vuoden päästä Kokkolassa!


