Uutisia
Uuši Šana vienankarjalakši valmiina
03/08/2011 10:53
Isä Nikodim toimitti ortoksikirkon järjestyksenmukaisen siunauksen vienankarjalankieliselle Uudelle testamentille 30. heinäkuuta Vuokkiniemen kylätalossa. Uusi testamentti julkaistiin sekä kirjana että äänitteenä.
Vienan alue sijaitsee Suomen itärajan takana Karjalassa, Kuhmon-Suomussalmen-Kuusamon-Sallan korkeudella rajoittuen pohjoisessa Kuolan niemimaahan, idässä Vienanmereen ja etelässä Aunuksen-Karjalaan. Pääosa Vienan alueesta kuuluu hallinnollisesti Karjalan Tasavaltaan.
Vuokkiniemelle oli saapunut runsaasti juhlaväkeä Karjalasta ja Suomesta, eri kirkkokuntien edustajia, käännöstyöryhmä, Raamatunkäännösintituutin, Suomen Pipliaseuran sekä Avainmedian edustajat sekä Karjalan Tasavallan ja paikallisen kylähallinnon edustajat. Karjalan Tasavallan edustaja Elizaveta Haritonova painotti puheenvuorossaan Uuši Šanan kulttuurista merkitystä.
”Aloin uskoa”, vastasi Anna Vlasova kysymykseen Uuden testamentin merkityksestä. Vlasova kuului käännösryhmään vastuualueenaan erityisesti kielen ymmärrettävyyden testaus. Hänelle itselleen usko oli avautunut työn myötä.
”Lapsuuteni kielet olivat suomi ja vienankarjala. Kouluun mennessäni en osannut venäjää lainkaan. Karkasin koulusta, koska en ymmärtänyt koulukieltä. Äiti pakotti minut palaamaan kouluun, jotta oppisin myös venäjän. Nyt julkaistu Uuši Šana kirjana ja äänitteenä ovat selkeitä ja ymmärrettäviä, ovathan ne lapsuuteni kielellä”, Pohjois-Vienasta, Pistojärveltä juhliin tullut Ludmila kertoo.
Vienankarjalaa käyttävät eniten vanhempi ja keski-ikäinen väki. Aiemmin he ovat lukeneet suomalaista Raamattua, mutta iloitsevat nyt saadessaan äidinkielisen Uuden testamentin. Nuoret puhuvat pääosin venäjää ja käyttävät kyriilisiä kirjaimia. Vanhemmat toivovat, että Uuši Šana- äänite voisi tukea nuorten vienankarjalan osaamista.
Uuši Šana-kirjaa on jo jaettu eri kirkkokunnille. Kirkkojen kautta Uutta testamenttia jaetaan vienankarjalaisiin kyliin. Kirjan valmistuminen mahdollistaa jatkossa Uuden testamentin tekstien käytön jumalanpalveluksissa ja muissa seurakuntien tilaisuuksissa.
Karjalan Tasavallassa arvioidaan asuvan 30 000 vienankarjalaista. Hallinnollisena keskuspaikkana toimii Vienan Kemi.
Lisätietoja: Martti Asikainen, martti.asikainen(at)bible.fi, puh. 010 8386530
Kuvien ja tekstien käyttö sallittu, mutta kuva- ja tekstilähde mainittava.


