Menetelmät

Raamattua voi kääntää monella eri tavalla, mutta haasteena on laatia sellainen käännös, joka säilyttää lähdetekstin sanoman koko rikkaudessaan, mutta on samalla täysin ymmärrettävää kohdekieltä.

Kääntämiseen liittyy käytännöllinen ongelma: kun kielet ja niitä käyttävät kansat ja kulttuurit ovat keskenään erilaisia, miten taataan, että käännetty teksti on sisällöltään sama kuin lähdeteksti? Kääntäjien kannalta kyse on tasapainoilusta toisaalta lähdekielen sanojen välittämän viestin ja toisaalta kohdekielen ymmärrettävyyden säilyttämisen välillä.

Tästä syystä on laadittu yleisiä periaatteita, joilla yritetään ohjata kääntäjiä välttämään pahimmat karikot. Yleisten periaatteiden soveltaminen kussakin tilanteessa määrittelee sen, millaisia menetelmiä Raamatun kääntämisessä käytetään.

Sanatarkka vai vapaa menetelmä?

Perinteisesti Raamatun kääntämisessä käytettävät menetelmät jaetaan kahtia sanatarkkaan tai sana-sanaiseen menetelmään ja vapaaseen tai dynaamiseen menetelmään. Molemmat menetelmät ovat hyvin vanhoja ja tunnettuja, mutta kumpikaan ei sellaisenaan sovi mihinkään käännöstyöhön, ei myöskään Raamatun kääntämiseen.

Sanatarkalla menetelmällä tarkoitetaan sellaista kääntämistä, jossa lähdekielen – vaikkapa Uuden testamentin kreikan – sanat käännetään yksitellen siinä järjestyksessä, jossa ne tekstissä esiintyvät käyttäen mieluusti aina samaa tai samanlaista käännöstä. Vapaalla menetelmällä taas tarkoitetaan sitä, että lähdekielen yksittäisten sanojen sijaan käännetään niiden sisältämiä merkityksiä. Tällöin lähdekielen sanojen järjestyksellä ei ole niin suurta merkitystä ja samoista sanoista voidaan käyttää eri käännöksiä eri tilanteissa.

Kumpikin näistä kahdesta menetelmästä on epäkäytännöllinen ja vastaa yleiseen käännösongelmaan vain osittain. Keskustelu sanatarkasta menetelmästä keskittyy usein yksittäisten sanojen merkityksiin, mutta sanan merkitys on monimutkainen asia – sanakirjoihin päätyvien merkityksien lisäksi sitä säätelee myös sanan kieliopillinen muoto ja käyttöyhteys. Kielet eivät koskaan vastaa täysin toisiaan, joten yhden kielen sanoja, niiden muotoja tai niiden järjestystä ei voi mekaanisesti kopioida kielestä toiseen, vaan käännettäessä täytyy aina tehdä joitain muutoksia.

kaantajia_lores_kuva_RS14090_CTI10DJ-7

Vaikeita valintoja

Kielten eroista johtuvat muutokset edellyttävät aina tekstin tulkitsemista tavalla tai toisella. Usein se tarkoittaa valintaa useasta erilaisesta vaihtoehdosta. Näistä kääntäjät pyrkivät valitsemaan sellaisen, joka tuottaa kohdekielessä tekstille sopivan merkityksen. Valitseminen on useimmissa tapauksissa helppoa, mutta silloin, jos asiaan vaikuttavat muutkin seikat kuin kielten väliset erot, asiat voivat olla hankalia ja herättää paljon keskustelua.

Eräs viime aikoina paljon keskustelua herättänyt kysymys liittyy termiin Jumalan Poika, jota Uudessa testamentissa käytetään Jeesuksesta. Keskustelussa ongelmana ei ole nähty sanojen Jumala tai poika kääntämistä tai edes niiden kokonaisuuden muodostamaa merkitystä, vaan sitä, että termin tulkitaan tarkoittavan Jeesusta Pyhän Kolminaisuuden toisena persoonana. Lähetystyö islamilaisissa maissa ja uskontodialogi kristittyjen ja muslimien välillä on kuitenkin osoittanut, että termi on uskonnollisesti muslimeja loukkaava, sillä he kokevat ajatuksen Jumalan Pojasta riitelevän Jumalan yksipersoonaisuuden kanssa. Tämä herättää raamatunkääntämiseen liittyvän käytännön kysymyksen, pitäisikö asia ottaa huomioon ja välttää loukkaamasta lukijoiden uskonnollisia tunteita, vaikka he eivät olisikaan kristittyjä. Toisten mielestä muslimien tunteet pitäisi ottaa huomioon, toisten ei. Vakavaksi asian tekee se, että osa kirkosta on ilmoittanut, että heidän tukensa raamatunkäännöstyölle riippuu vastauksesta tähän kysymykseen.

Erilaisia tulkintoja

Vapaan menetelmän kohdalla keskustelussa on puolestaan keskitytty siihen, että menetelmä edellyttää kääntäjältä tekstin tulkitsemista oikein. Puhe tulkitsemisesta liittyy tässä yhteydessä vapaan kääntämisen haasteeseen. Jos käännös poikkeaa suuresti alkutekstin sanamuodoista, mikä takaa, että se on enää sama teksti? Raamatun kääntämisessä kysymys tekstin samuudesta on kuitenkin hyvin tärkeä, sillä kukaan ei halua, että kääntäjät muuttaisivat Raamatun sanoman. Käytännössä vapaan kääntämisen arvostelijat kiinnittävät usein huomiota joihinkin yksittäisiin kohtiin, joissa kääntäjien valitsema tulkinta ei vastaa kriitikoiden tulkintaa.

Kun Suomessa julkaistiin uusi Raamatun suomennos vuonna 1992, käännöstä arvosteltiin mm. siitä, että kuudes käsky oli arvostelijoiden mukaan käännetty väärin. Käsky kuuluu uudessa käännöksessä ”älä tee aviorikosta”, mutta edeltävässä, vuoden 1938 suomennoksessa se esiintyi muodossa ”älä tee huorin”. Arvostelijat katsoivat, että uusi suomennos kaventaa käskyn merkitystä, ja asiallisesti katsoen näin käykin. Arvostelijat eivät kuitenkaan olleet täysin tietoisia siitä, mitä käsky hepreassa alun perin tarkoitti ja mitä vuoden 1938 suomennoksen kääntäjät suomennoksellaan tarkoittivat.

Käytännössä mikään käännös ei ole siksi kummankaan menetelmän tyylipuhdas esimerkki, vaan sanasanaiseksi luokiteltavissa käännöksissä on kaikissa jossain määrin poikettu lähdekielen mekaanisesta kopioinnista ja vapaissa käännöksissä puolestaan seurataan jossain määrin lähdekielen sanoja tavalla, joka näyttää varsin mekaaniselta. Siksi johtavat käännösteoreetikot ovat joko kokonaan luopuneet tavasta ajatella kääntämistä joko sanasanaisena tai vapaana tai he ovat koettaneet hakea vastakkainasettelun sijasta hienojakoisempaa ja siksi käytännönläheisempää ajattelutapaa.