YLEINEN |

Blogi: Puhdistava itku

Tämä tuuli on eri tuuli, se herättää kuolleet luut.

Kuuntelen laulua, ja sisälläni liikahtaa. Tiedät varmasti tunteen: alkaa itkettää, mutta et täysin tiedä, miksi. Sanat ovat iskeytyneet sisimpäni salaiseen sopukkaan. Ja kyyneleet virtaavat pitkin poskiani. Ne puhdistavat. Samalla tunnen, kuinka jokin minussa on muovautumassa uudeksi.

Istun Tapiolasalissa katsomassa lastemme koulun musikaalia Tuuli ja kannel. Sukellamme Suomen historiaan. Musikaali vie talvi- ja jatkosodan tapahtumiin isovanhemmilta kerättyjen tositarinoiden kautta. Sodan raadollisuus, pahuus ja suru koskettavat, kun viaton, nuori sukupolvi sukeltaa näyttämölle. Siinä uusi ja vanha kohtaavat. Samanlaisia ihmisiä oli silloinkin: tuntevia, rakastavia ja kaipaavia. Jokin tarinassa saa ymmärtämään, kuinka rikkinäisessä maailmassa elämmekään – ihmisyyden, pienuuden ja syntisyyden keskellä. Sodan ahdingossa koettiin myös ennennäkemätöntä yhteyttä, sovintoa ja rakkautta. Oli jopa unelmia.

Aivan kuin sisimpäni olisi jo kauan odottanut jotakin, joka murtaisi sitä kahlitsevat padot.

Näytelmän loppuvaiheessa on jo edetty Lapin sotaan. Vanhempi tyttäreni esittää Lapin porotyttöä. Tunnelma on latautunut ja herkkä. Lapin tyttö näyttää valkeanhohtoiselta enkeliltä parrasvalojen loisteessa. Hän on niin pieni, mutta niin rohkea. Laulu alkaa, istun penkilläni kädet käsinojiin liimautuneina.

Yhtäkkiä tunnen sen. On kuin taivaan henkäys koskettaisi maata, juuri minun kohdallani. Tämä tuuli on eri tuuli, se herättää kuolleet luut. Profeetta Hesekielin kirjan 37 luvusta nousevat sanat kuolleiden luiden herättämisestä muistuttavat, miten järisyttävän asian edessä olemme. Laulun sanat alkavat elää. Ja kyyneleet virtaavat. Ne pulppuavat syvältä sisimmästä. Aivan kuin sisimpäni olisi jo kauan odottanut jotakin, joka murtaisi sitä kahlitsevat padot. Nyt ikikiveen oli iskeytynyt jotakin niin voimallista, että kiven kova kiiltävä pinta peittyi säröjen alle. Vahvasta tulikin kyynelten murtama.

Nyt maailmassamme kaikuvat sanat: se on täytetty.

Nyt on pääsiäinen. Pääsiäisenä tuonpuoleinen iskeytyy tähän todellisuuteen tavalla, jota kukaan ei osannut ennakoida. Silloin taivas ja maa kohtasivat, aivan konkreettisesti. Jeesus kuoli ristillä. Padot murtuivat, esirippu repesi keskeltä kahtia. Jumalan pyhyys ja maailma kohtasivat toisensa. Jeesus haudattiin, mutta hän nousi kuolleista. Hänen hautansa jäi ikuisesti tyhjäksi.

Pääsiäinen on kaiken käännekohta. Nyt maailmassamme kaikuvat sanat: se on täytetty. Jumalan poika sovitti ihmiskunnan kaikki synnit. Myös Suomen historian synkän menneisyyden. Miten kaipasinkaan erilaista tuulta; sitä, joka lähtee Luojamme suusta. Lempeää mutta voimallista puhallusta. Se on tuuli, joka puhaltaa pimeyden keskelle uusia sanoja. Ne antavat kuolleelle elämän. Minullekin.

Teksti: Erika Niemelä

Lue lisää

Arjen voimasanoja -blogi
Kaikki samassa kuvassa
Voimaannuttavaa kuvaa etsimässä
Tacka nej
Suomalaisen naisen kiitos
Hyvää siivouskevättä
Mietteitä kansainvälisenä äidinkielen päivänä
Mieluummin yhdessä kuin oikeassa
Sovinto menneisyyden kanssa
Kun käteni eivät riitä