AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Diandra esiintyy Näe minut -raamattutapahtumassa

Kuva: Mikko Harma

Näe minut -raamattutapahtuman Tuomasmessun musiikkivieraaksi saapuu Diandra. Hän laulaa messussa negrospirituaaleja ja hengellisiä lauluja. Yksi laulu on ylitse muiden: ”My Sweet Lord”, joka on George Harrisonin käsialaa.

– Ihanan riemukas ja menevä kappale. Kuulin sen ensimmäisen kerran 7-vuotiaana televisiossa. Nauhoitin sen ja kuuntelin sitä usein. Vuosia myöhemmin löysin laulun Youtubesta. Se kuuluu ”Hyvän mielen soittolistaani”, Diandra kertoo.

Hyvinkään kirkko on Diandralle tuttu esiintymispaikka lapsuudesta asti.

– Olen esiintynyt lukuisia kertoja Hyvinkään kirkossa: Viululla, laululla, kuorossa ja orkestereissa. Ensimmäisen kerran esiinnyin siellä 6-vuotiaana Matteuspassiossa ja viimeisin kerta oli joulukiertue viime joulukuussa.

Tuomasmessussa esiintyy myös neljä paikallista kuoroa: Tuomaskuoro ja –bändi, nuorisokuoro sekä lapsikuorot Sävelkeijut ja Rytmiritarit.

Tuomasmessussa saarnaa pastori Samer Azar Jordanian luterilaisesta kirkosta.

Tuomasmessu lauantaina 21.5. klo 19 Hyvinkään kirkossa.

Raamattutapahtuma_näe_minut_16-01-01

Katso koko ohjelma.