AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Ekumeeninen rukousviikko julistaa Jumalan tekoja

Kristittyjen ykseyden ekumeenista rukousviikkoa vietetään 18.1.-25. tammikuuta kaikkialla maailmassa. Rukousviikolla meitä kutsutaan etsimään ja rakentamaan ykseyttä sekä rukoilemaan toistemme ja maailman puolesta.

Tämän vuoden rukousviikon aineiston on valmistellut Latvian kristillisten kirkkojen työryhmä, joka kutsuu kristittyjä julistamaan Jumalan suuria tekoja. Rukousviikon teema nousee Ensimmäisestä Pietarin kirjeestä, jossa Pietari kutsuu kristittyjä Jumalan kansaksi.

rukousviikkoRukousviikon aineisto avaa erityisesti Latvian kristittyjen todellisuutta. Latvia on risteyspaikka, jossa roomalaiskatoliset, protestanttiset ja ortodoksiset alueet kohtaavat. Latviassa on useita kristillisiä traditioita, eikä yksikään niistä ole määräävässä asemassa.

Ekumeenisen rukousviikkoperinteen katsotaan alkaneen Yhdysvalloista. Kahdeksan päivän rukousoktaavia vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908. Suomessa rukousviikkoa on vietetty 1950-luvulta alkaen, mutta säännöllisen viettämisen katsotaan alkaneen vuodesta 1964, jolloin Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa järjestettiin rukousviikon tilaisuus.

Kristittyjen ykseyden rukousviikko on vakiinnuttanut asemansa. Viikon aikana kokoonnutaan ekumeenisiin jumalanpalveluksiin, kirkkovaelluksiin, konsertteihin ja tapahtumiin.

Lue lisää Ekumeenisesta rukousviikosta.