AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Helsingin piispa Irja Askola jää eläkkeelle

Kuva: Kirkon kuvapankki/Aarne Ormio

Helsingin piispana vuodesta 2010 toiminut Irja Askola jää eläkkeelle marraskuun alussa. Lokakuun 31. päivä on Askolan viimeinen työpäivä Helsingin hiippakunnassa. Askola on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ensimmäinen naispiispa.

Irja Askola kertoo odottavansa innokkaasti ja hieman jännittäen viimeistä työpäiväänsä. Piispa on tavattavissa aamusta iltaan useissa eri tapahtumissa ja ovet ovat avoinna kaikille.

– Toivon, että tässäkin päivässä toteutuu kohtaamisen kirkon henki, Askola sanoo Kirkon viestinnän tiedotteessa.

Kohtaajana Irja Askola on aivan omaa luokkaansa. Askola tullaan muistamaan piispana, joka toivottaa kaikki ihmiset tervetulleiksi. Lokakuun alussa julkaistiin valokuvataiteilija Elina Brotheruksen tekemä muotokuva Irja Askolasta. Muotokuvan nimi on ”Piispa Irja Askola avaa oven vihreään huoneeseen”.

Brotherus kuvailee Askolaa poikkeukselliseksi piispaksi, joka toivottaa tervetulleeksi vähemmistöt ja maahanmuuttajat tavalla, jota valokuvataiteilja ihailee ja arvostaa. Muotokuvassa Askola seisoo kynnyksellä ja avaa hymyillen oven katsojalle. Vihreä väri on toivon ja kasvun väri. Se on myös liturgisista väreistä eniten käytössä ja siksi se on ”arjen väri”.

Piispa Irja Askola kohtaa tavallisia ihmisiä myös juhlassa. Hän on viettänyt joulua perinteisesti helisinkiläisten parissa. Jouluun ovat kuuluneet vierailut sairaalassa ja Sörnäisten vankilassa sekä joulukirkko. Piplia-lehden jouluhaastattelussa 2012 Askolan korosti, että joulu toteutuu keskeneräisenäkin. Ensimmäisenä jouluna Jumala syntyi maailmaan likaisuuden ja keskeneräisyyden keskelle, Betlehemin todellisuuden keskelle.

– Enkelin viesti kuitenkin oli joulun sanomaan valmistautumattomalle tavalliselle ihmiselle. ”Älä pelkää, sinä olet joulun aarteen arvoinen”, Irja Askola sanoi Piplia-lehden haastattelussa.

Kirkko ja kaupunki -lehti toteutti videon, jossa tunnetut vaikuttajat sanovat kiitoksensa Irja Askolalle. ”Ihmisyydestä ei jäädä eläkkeelle.”

Askola rikkonut lasikaton

Piispa Irja Askola on kohdannut seitsemän vuoden aikana paljon vihapuhetta. Hän luonnehtii itseään Yleisradion haastattelussa kirkon tunnetynnyriksi ja käveleväksi postilaatikoksi. Askola myöntää Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa, että vihapuhe, sovaaminen ja ivaaminen menevät pakostikin ihon alle. Askola kertoo lukevansa kaiken sähköpostipalautteen.

Askola toteaa Ylen haastattelussa, että suomalaisten pitäisi mennä kielikylpyyn eli oppia puhumaan erimielisistä asioista sellaisella kieliopilla ja sanastolla, joka vie asioita eteenpäin. ”Voimme oppia olemaan erilaisina, mutta kuitenkin yhdessä.” Askola toivookin Puoli seitsemän -ohjelmassa, ettemme rupea vihaamaan vihapostin lähettäjiä, vaan menisimme lähemmäs ja kysyisimme: Hei, kerro sun tarina. Kerro mitä sulle kuuluu.

Irja Askola palkittiin viime viikolla järjestetyillä Helsingin Kirjamessuilla Minna Canth -palkinnolla. Palkintoraadin perusteluissa Askolan todettiin rikkoneen lasikaton, jonka sirpaleet ovat haavoittaneet syvästi häntä itseäänkin. Kärjistyneessä mielipideilmastossa Askola on ottanut vahvasti kantaa inhimillisyyden, suvaitsevaisuuden, monikulttuurisuuden ja tasa-arvon puolesta. Palkinto myönnetään henkilölle, jonka työ kirjoittajana, yrittäjänä tai yhteiskunnallisena vaikuttajana innostaa rakentamaan rohkeasti parempaa Suomea.

Kirkko ja kaupungin haastattelussa Askola kertoi, että palkinto tuntuu hienolta, mutta myös ujostuttaa. Askola kuvaili, kuinka Minna Canth kiivaili tekopyhyyttä vastaan, mutta puolusti vahvasti heitä, jotka olivat yhteiskunnassa leimattuja ja toimeentulon äärirajoilla. Canth piti naisten ja lasten ääntä esillä, vaikka maksoi toiminnastaan aika kovaa hintaa.

Kirkko ja kaupungin haastattelussa Irja Askola kuvailee kuluneita vuosia ”seitsemän vuoden maratoniksi”. Lähtöjuhlan jälkeen Askola kertoo pitävänsä puolen vuoden mittaisen sapatin. Hän ei anna haastatteluja eikä häntä kannata pyytää puhujaksi. Silloin on aika vain olla.

Helsingin hiippakunnan uusi piispa on Teemu Laajasalo. Hänet vihitään virkaansa 12.11.2017.

Lue lisää

Irja Askolan lähtöjuhlan ohjelma
Irja Askolan haastattelu Piplia-lehdessä 04/12