AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Kenttäpiispa Pekka Särkiölle arvostettu ortodoksinen kunniamerkki

Pyhän Karitsan ritarikunnan komentajamerkkiä kannetaan vain paraatipuku päällä. – Tämänkaltaisia merkkejä jaetaan harvoin, joten merkin saaminen heijastaa, että työtä arvostetaan. Vetää nöyräksi, sanoo kenttäpiispa Pekka Särkiö. KUVA: SPS/Katri Saarela

Kenttäpiispa Pekka Särkiö sai Pyhän Karitsan ritarikunnan komentajamerkin elokuussa Uspenskin katedraalin 150-vuotisjuhlassa. Komentajamerkin myöntämisen perusteena oli Särkiön saamenkielisen kielivähemmistön sekä ortodoksivähemmistön hyväksi tekemä työ Puolustusvoimissa.

Tapaamme haastattelun merkeissä, kun Särkiö saapuu Suomen Pipliaseuran hallituksen kokoukseen. Särkiö on toiminut seuran puheenjohtajana vuodesta 2005. Hän muistaa, että päivä on myös Valamon perustajien, pyhittäjäisien Sergein ja Hermanin muistopäivä. Keskustelu sivuaa Pipliaseuran ekumeenista luonnetta sekä toisaalta pohjoissaamen raamatunkäännöstyötä, jonka julkaisemista pipliaseuroissa parhaillaan valmistellaan. Kunniamerkki nostaa esiin myös Särkiön työn saamenkielisten vähemmistöjen hyväksi.

Sotilaan virsikirja kolmella saamen kielellä

Vuonna 2014 julkaistiin Särkiön aloitteesta Sotilaan virsikirja kolmella Suomessa puhuttavalla saamen kielellä: pohjois-, inarin- ja koltansaameksi. – Tänä vuonna tulee kuluneeksi 120 vuotta siitä, kun meillä on ollut suomen- ja ruotsinkielinen Sotilaan virsikirja. Koska virsikirja oli olemassa valtakielillä, katsoin, että sen julkaiseminen saameksi on saamelaisten identiteetin tunnustamista. Ikään kuin itseisarvo.

Kielilain perusteella saamelaisilla on Pohjois-Suomen tietyillä alueilla oikeus saada itseään koskevat viranomaisasiakirjat ja tiedotteet omalla äidinkielellään, ja sen takia Sodankylässä toimivassa jääkäriprikaatissa myös tämä asia pitää ottaa huomioon. Sama pätee Ivalon rajakomppaniaan. Suomessa saamelaisia asuu kuitenkin kautta maan, ja siten myös saamelaisia varusmiehiä astuu palvelukseen eri puolilla maata.

Kieleltään tai juuriltaan saamelaisille

Sotilaskotiyhdistykset jakavat Sotilaan virsikirjaa lahjana varusmiehille. Tarkoitus oli, että se olisi saatavana omalla kielellä myös niille saamenkielisille varusmiehille, jotka sen haluavat saada. – Saamenkielisten varusmiesten joukko ei ole iso, mutta juuri sen takia heitä pitää tukea, Särkiö sanoo. – On myös liukuva käsite, mitä tarkoittaa saamenkielinen. Voi olla, että varusmies on oppinut ensimmäisenä kielenään suomen, mutta hänellä on silti saamenkieliset juuret, ja hän identiteettinsä takia haluaa kirjan. Tätäkin haluamme vahvistaa.

Sotilaan virsikirjassa on virsiä, rukouksia, raamatuntekstejä sekä jumalanpalveluskaavoja. Käännöksistä koltankielinen virsikirja on ortodoksinen, ja siltä osin virsikirja on myös ekumeeninen. Uutta oli myös se, että koltan osuuteen luotiin varta vasten rukoushetken ortodoksinen kaava, joka soveltuu myös maallikon toimitettavaksi.

– Kirkkoherra-aikanani Lahdessa järjestin myös saamenkieliset Kauneimmat joululaulut yhdessä Lähetysseuran kanssa. Silloin 2010-luvun alussa syntynyt saamenkielinen Kauneimmat joululaulut -vihko on ollut siitä lähtien käytössä, ja myöhemmin saamenkielisiä Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksia on järjestetty myös Helsingissä.

Uskontovähemmistöjä huomioidaan

Puolustusvoimissa on nykyään neljä palkkiotoimista ortodoksista sotilaspappia ja Rajavartiolaitoksessa yksi. Ortodokseja varusmiehistä on 1,8 %. Särkiön kenttäpiispana olon aikana määrä on pikku hiljaa noussut niin kuin muidenkin uskontovähemmistöjen osuus, mikä liittyy osittain maahanmuuttoon. Nyt tulevana adventtina ilmestyy uusi suomenkielinen Sotilaan virsikirja, johon on tulossa ortodoksinen osuus, pieni roomalaiskatolinen osuus sekä joitakin rukouksia, jotka liittyvät juutalaisuuteen ja islamiin. Ilmestyvä virsikirja on ensimmäistä kertaa monikulttuurinen. Julkaiseminen ajoittuu 100 vuotta täyttävän Sotilaskotiliiton ja sotilaspapiston juhlavuoteen.

–  Nykyisessä virassani kenttäpiispana ekumenia on luontainen ja välttämätönkin osa tehtävää. Meillä Suomessa asepalvelus koskee yhtäläisesti kaikkiin tunnustuskuntiin kuuluvia. Samalla Pipliaseura on ev.lut. kirkon järjestöistä kaikkein ekumeenisin, ja olen myös sen yhteydessä löytänyt ekumenian merkityksen.

Kunniamerkki viritti muisteluihin

Virallisten perusteluiden lisäksi kunniamerkin luovutustilanteessa kuultiin arkkipiispa Leon henkilökohtainen muistelu. Hän kertoi, kuinka 2000-luvun puolivälissä Suomen Pipliaseuran hallituksen puheenjohtajaksi valittu Särkiö tuli esittäytymään arkkipiispalle. Tuomisina Särkiöllä oli ortodoksipapin käsikirja, jonka eräs seurakuntalainen oli löytänyt roskalavalta. Roskalavalöydöksen omistuskirjoituksesta ilmeni, että kirja oli kuulunut pappismunkki Paavalille, josta myöhemmin tuli arkkipiispa Paavali. Talteen noukittuun kirjaan sisältyi myös koneella kirjoitettuja lisäsivuja, jotka oli kirjoitettu livviksi eli karjalan kielellä.

Itse ritarikunnan tunnustus tuli Särkiölle täytenä yllätyksenä. – Pidän tätä ekumeenisesti hienona eleenä, ja on se itselleni myös suuri kunnia. Arkkipiispa Leon aikana monta luterilaista ei käsittääkseni ole kyseistä kunniamerkkiä saanut. Pyhän Karitsan ritarikunta on puolivirallinen, vuonna 1935 perustettu ritarikunta, jonka suurmestarina toimii virassa oleva Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa. Ritarikunta jakaa viittä  kunniamerkkiä. – Sellainen hauska anekdootti tässä myös on, että äidinisälleni myönnettiin tasan 60 vuotta sitten joulukuussa samaisen Pyhän Karitsan ritarikunnan kunniamerkki. Se oli 1. luokan kunniamerkki eli tästä korkeampi.

Vahva kokemus ortodoksikirkosta Raamatun julkistusjuhlissa

– Itselleni vahvimmat kokemukset ortodoksikirkoista ovat syntyneet niistä juhlista, joissa uutta raamatunkäännöstä on otettu käyttöön ja joissa olen saanut tehtävieni kautta olla mukana. Tulee mieleen mordvan- ja ersänkielisen Uuden testamentin käyttöönotto 1990-luvun puolivälissä ja sen jälkeen komin sekä vepsän julkistusjuhlat ja tuoreimpana udmurtinkielisen koko Raamatun julkistusjuhla Iževskissä. Oli vaikuttavaa nähdä ihmisten elämän konteksti ja kokea jumalanpalvelus vähemmistön omalla kielellä.

– Raamattu on kristittyjä yhdistävä kirja, vaikka tulkinnasta eroavuuksia onkin. Jos haluamme edistää ekumeniaa, niin silloin kannattaa edistää myös Raamatun käyttöä ja raamatunkääntämistä. Sanoisin niin, että jos meiltä puuttuu kristittyjen yhteyttä, niin se ei ainakaan johdu siitä, että Raamattua luettaisiin liikaa.

Teksti: Terhi Huovari