VUOSITEEMA |

Kokemuksia makujen maailmoista

Pipliaseuran käännöstyön asiantuntija Seppo Sipilän työ on vienyt häntä eri puolille maailmaa. Työ on tarjonnut hänelle mahdollisuuden tutustua eri maiden ruokakulttuureihin.

– Työmatkoillani syön käännöstiimin kanssa paikallista arkiruokaa. Toki olen päässyt maistelemaan myös erikoisuuksia. Ihmiset esittelevät mielellään perinneruokiaan ja juomiaan ulkomaalaiselle, Seppo Sipilä kertoo.

Joskus työmatkalla Azerbaidzanissa, Seppo Sipilälle on tarjoutunut mahdollisuus päästä kalastamaan.

Kalaa ja hevosta Jakutiassa

Seppo muistelee ruokakokemuksiaan Venäjän Jakutiassa, jossa ruokakulttuuri rakentuu kahden pääraaka-aineen ympärille; hevosen ja kalan. Kalasta tehdään esimerkiksi salaattia.

– Raa’asta, umpijäisestä kalasta veistetään reiluja lastuja, joita pyöritetään suolapippuriseoksessa ja sitten syödään. Ruoka maistuu raa’alta jäiseltä kalalta. Aterian tavanomaisena kyytipoikana toimii karpalomehu, ellei isäntäväki tarjoile teetä tai alkoholia.
Keskikesän juhlan perinneruoka valmistetaan hevosen sisäelimistä.

– En ole varma, mitä suolenmutkaa söin, mutta sen maku oli voimakas, rakenne sitkeä ja kumimainen. Palanpainikkeeksi joimme piimäiseksi hapatettua tammanmaitoa. Juoma muistutti hieman laihaa kefiiriä sivumaulla ja ”sattumilla” höystettynä. En muutoinkaan pidä hapanmaitotuotteista, joten perinnejuoman nauttiminen sujui vaivoin.

– Samaan hengenvetoon haluan kertoa, että Jakutia on ensimmäinen paikka, jossa olen syönyt aivan järkyttävän hyvää hevosen sisäfilepihviä. Vastaavaa pihviä söisin uudelleenkin milloin tahansa.

Kaukasuksen keittiön lihavartaat

Seppo Sipilän parhaimmat ruokakokemukset ovat olleet Kaukasuksella: Georgiassa, Azerbaidžanissa ja Pohjois-Ossetiassa.

– Aivan lähtemätön ruokamuistoni liittyy Azerbaidžaniin. Eräällä automatkalla pysähdyimme syömään. Tienvarsikuppila näytti olevan kuin räjähdyksen jäljiltä. Oli vaikea uskoa, että kyseessä oli ravintola.

– Istuimme ikivanhoille kuluneille muovituoleille. Azerilaiset työtoverini kehuivat paikan olevan kuuluisa hyvästä ruuastaan. Itse mietin, että minua joko vedätetään pahasti tai sitten kyse oli todellakin jostain poikkeuksellisesta. Jälkimmäinen veikkaus osui oikeaan. Avotulella grillattujen karitsanlihavartaiden herkullinen maku jäi lähtemättömästi mieleen. Lihapalat oli maustettu suolalla, sumakilla ja erilaisilla yrteillä. Liha oli mureaa ja kertakaikkisen maukasta.

– Ruokajuomaksi joimme pullotettua kivennäisvettä. Azerbaidžanilaiset kristityt eivät juo toistensa seurassa kuin vettä ja teetä, mutta yksityisesti voidaan aterialla nauttia myös viiniä. Kaukasuksen alue on tunnettu laadukkaasta viinikulttuuristaan.

– Kaukasuksen, samoin kuin Lähi-idän muslimivoittoisilla alueilla ihmiset todella tietävät, miten lampaasta valmistetaan aivan käsittämättömän hyvänmakuista ruokaa.

Toinen Sepon Kaukasuksen alueelle liittyvä ruokailukokemus tapahtui Pohjois-Ossetiassa.

– Olin työmatkalla saksalaisen kollegani kanssa. Menimme ravintolaan ja pyysimme jotain hyvin paikallista ruokaa. Saimme paistettuja taimenenpoikasia, suuren muikun kokoisia. Enpä ole sen koommin syönyt niin hyvää kalaa. Kalat oli paistettu voissa ja suolassa. Sitruunalohko toi hapokkuuden rasvaiselle kalalle. Ruoka oli yksinkertaista, mutta niin hyvää.

Tavallinen kotiruoka luo turvallisuutta

Seppo Sipilän mielestä ihmisille kautta maailman tavallinen perusruoka on erikoisuuksia tärkeämpää. Jo lapsuudesta tuttu ruoka tuo turvallisuutta.

– Erään kerran Jakutiassa söimme kääntäjien kanssa jälkiruuaksi vispattua kermaa ja puolukoita. Kääntäjämme kertoi, miten jälkiruoka toi hänelle lapsuuden mieleen. Hänen äitinsä oli tehnyt kerma-puolukka-jälkiruokaa aamupalaksi ja hän muisteli, miten äidin kermavispilästä lähti ihan tietty ääni. Olen kuullut monia vastaavia tarinoita, joissa makuun yhdistyy esimerkiksi äänimuisto. Nämä yhdessä tuovat hyvän ja turvallisen olon.

Kaipuu tuttuun ja turvalliseen on universaalia

– Eräs afrikkalainen työtoverini oli ollut työmatkalla Italiassa. Hän valitti italialaisen ruuan syömisen olleen kärsimystä. Italian maut olivatkin hänelle vieraita. Mies kaipasi ennen kaikkea chima-maissipuuroa, perusruokien aatelia, kuten hän asian ilmaisi.
Kaikki ihmiset eivät kaipaa myöskään seikkailuja makumaailmassa.

– Minua vieraat maut kiinnostavat. Uusien ruokalajien syöminen ei ole itselleni ongelma, vaikka se voi välillä olla haasteellista.

Yhdessä syöden ruoka maistuu paremmalta

Ruokamuistot maailmalta kiteytyvät Seppo Sipilällä kahteen havaintoon.

– Iän myötä olen oppinut arvostamaan yhä enemmän yksinkertaista, hyvin valmistettua ruokaa, jossa pääraaka-aineitten maut tulevat esiin.
Yhdessä syöminen on monissa kulttuureissa tärkeä asia. Ruokailutilanteeseen liittyy paljon muutakin kuin vain ruokailu. Yhteisellä aterialla rakennetaan ihmissuhteita ja muita kulttuurisesti tärkeitä asioita.

– Matkatyössä joudun aterioimaan usein myös yksin. Sen vuoksi yhteiset ruokailuhetket ovat tulleet hyvin tärkeiksi. Muitten ihmisten seura vaikuttaa keskeisesti ruokailutilanteen kokonaisuuteen. Vähän huonompikin ruoka yhdessä syötynä maistuu paljon paremmalta kuin huippukokattu ateria yksin nautittuna.

Teksti: Satu Toukkari, Suomen Pipliaseura
Kuvat: Seppo Sipilä ja Unsplash