AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Paluu Raamattuun

Martti Lutherilla oli hätä. Kun heinäkuisena päivänä salama löi lähelle puuhun, Lutherin mielen valtasi ajatus pelottavasta, vavisuttavasta Jumalasta. Lakiopinnot saivat jäädä. Luther päätti mennä luostariin. Levottomuus ei kuitenkaan hellittänyt.

Lutherille tiukka kurinalainen elämä munkkina ei ollut oikea vastaus etsintään. Kysymys Jumalan pelottavuudesta vaati vastausta. Vastaus löytyi Raamatusta. Jumala on armahtava Jumala. Synti ja pelko eivät lähde lattioita jynssäämällä eivätkä itseään ruoskimalla, vaan Jeesuksen kuoleman tähden Jumala antaa ne anteeksi. Tässä oli kauan kaivattu hyvä uutinen. Ihminen ei tule kelpaavaksi omilla ponnisteluilla, vaan se on Jumalan antama lahja. Tästä eletään.

Raamattu kansan käsiin

Reformaattorit halusivat palata kristinuskon lähteille Raamattuun ja varhaisen kirkon elämään. Elettiin renessanssin aikaa. Humanismi kehittyi vallitsevaksi aatevirtaukseksi. Sen myötä antiikin kreikan- ja latinankielinen kirjallisuus ja filosofia nousivat uudelleen arvoonsa. Haluttiin palata lähteille. Erasmus Rotterdamilainen julkaisi ensimmäisen kreikankielisen Uuden testamentin Novum Instrumentum. Kirkon käyttämä latinankielinen raamatunkäännös, Vulgata haastettiin.

Reformaattorit halusivat mennä kuitenkin paljon pidemmälle. Raamattu piti saada kansan käsiin. Jokaisen piti saada itse lukea Raamattua ja vieläpä omalla kielellään. Jokaisella tuli olla mahdollisuus ottaa selvää ja etsiä vastauksia uskon kysymyksiin lukemalla Raamattua.

Lutherin saksaksi kääntämä Uusi testamentti ilmestyi 1522. Koko Raamattu julkaistiin 1534. Raamatun kääntäminen uusille kielille oli saanut ratkaisevan sysäyksensä.

Jumala ymmärtää suomeakin

Reformaatio levisi pian Pohjois-Eurooppaan. Ruotsista tuli virallisesti luterilainen vuonna 1544. Samanaikaisesti Uutta testamenttia käännettiin myös suomeksi. Agricolan Uusi testamentti ilmestyi neljä vuotta myöhemmin vuonna 1548. Samalla luotiin suomen kirjakieli. Kansankielisyydellä oli ratkaiseva merkitys kaikelle sille kehitykselle, mitä seuraavina vuosisatoina seurasi.

Yksi suomalaisten kysymys oli, ymmärtääkö Jumala suomen kieltä. Keskiajalla jumalanpalveluskielenähän oli ollut latina. Mikael Agricola joutui vakuuttelemaan: ”Kyllä se kuulee Suomen kielen, joka ymmärtää kaikkein mielen.” Tämä vakuuttelu saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta sitä se ei ollut. Vielä nykyäänkin jokin Etelä-Amerikan alkuperäiskansa kyselee, eikö kristinusko olekaan vain espanjankielisten uskonto. Puhuuko Jumala myös meidän kieltämme?

Jokaisella meillä on omat haasteemme ja kysymyksemme, jotka vetävät sanan äärelle – olimmepa kiinalaisia, suomalaisia tai vaikka aimarankielisiä. Samalla meitä yhdistää oman kielen merkitys: miten vaivattomasti ja nyansseja hahmottaen omaksumme lukemamme.

Agricola oli vakuuttunut siitä, että Jumala ymmärtää kaikenkielisiä ja haluaa tulla myös ymmärretyksi. Eikä kertomus ihmisiä rakastavasta Jumalasta ole nykyäänkään kadonnut mihinkään. Raamatussa Jumala on puhe-etäisyydellä. Uskomme mukaan Kristus itse on evankeliumissa läsnä ja kohtaa siinä lukijan ja kuulijan.

Juttu on julkaistu 3/16 Piplia-lehdessä.