Suurin yhteinen tekijä

Aleksej Sjöberg (ort.), pastori Tapio Lohikko (baptistit), Emil Anton (kat.) ja Olli Hallikainen (ev.lut.) vaihtoivat lopuksi ajatuksia hyvähenkisessä paneelikeskustelussa.

Vaikka Raamatun käytön ja tulkinnan erot jakavat näkemyksiä kristittyjen kesken, Raamattu itsessään on ennen muuta olennaisista olennaisin yhdistävä tekijä. Tähän johtopäätökseen tultiin 14.4.2018 Pirkanmaan Pipliaseuran järjestämässä ekumeenisessa seminaarissa.

Tampereen ortodoksisen kirkon tiloihin oli kutsuttu eri kristittyjen suuntausten teologeja keskustelemaan pyhän kirjan merkityksestä ja käytöstä. Kuten kaikki teologit, myös isäntäseurakunnan kirkkoherra Aleksej Sjöberg korosti Raamatun keskeistä asemaa. Ortodoksisessa traditiossa Raamattua tulkitaan usein varhaisten kirkkoisien kommentaarien läpi. Ns. patristiset tekstit syntyivät pääosin 200 – 700-luvuilla.

– Tämä kirkkoisien tekstien lukeminen on kirkossamme pilari, josta emme halua luopua. Emme ole ensisijaisesti kiinnostuneita siitä, mitä alkuperäisen tekstin kirjoittaja on halunnut sanoa, vaan siitä, mitä teksti voisi esimerkiksi moraalisella tasolla merkitä meille nyt.

– Lukutapa saattaa houkutella etsimään Raamatusta tukea olemassaoleville käsityksillemme, vaikka ei sen pitäisi millään tavoin estää Raamatun tekstiä haastamasta meitä sekä moraalisesti että dogmaattisesti, isä Aleksej muistuttaa omiaan.

Katolilaisten tapaan ortodokseille Raamattu on hyvin liturginen kirja. Alkukirkon aikaan ja paljon sen jälkeenkin pyhiä tekstejä pystyi lukemaan vain harva. Jumalanpalveluksiin kokoonnuttiin yhdessä kuulemaan pyhiä tekstejä. Se oli keino kohdata elävä Jumala. Tämän tavan ympärille on muodostunut vanhojen kirkkojen  jumalanpalveluselämä, jossa Raamattu  – varsinkin evankeliumit ovat keskiössä.

Katolisen kirkon teologi Emil Anton korosti seminaarissa sitä, että on aikansa elänyttä jakaa lähteitä traditioon ja Raamattuun.

– Jumala on itse ilmoituksen lähde ja haluaa ilmoittaa itsestään käyttäen erilaisia välineitä kuten Raamattua ja jumalanpalveluksia. Jokainen sukupolvi huolehtii siitä, että ilmoitus kulkee eteenpäin ja tuo siihen omilla tulkinnoillaan jotain uutta. Välillä tulkintojen mukana tulee kuonaa, huonoja tulkintoja tai vieraita elementtejä. Tällöin pitää palata juurille ja miettiä, mikä tulkinnassa vie pois orgaanisessa kehityksessä alusta lähtien kulkeneesta linjasta, jotta siihen voidaan taas palata.

Nykyaikaisella raamatuntutkimuksella on ollut väistämättä suuri vaikutus siihen, miten pyhää kirjaa tulkitaan eri kirkoissa.

Erityisesti luterilainen kirkko on ollut aktiivinen Raamatun akateemisessa tutkimisessa. Se on myös ollut keskeinen voima, kun Raamattua on käännetty nykykielille ymmärrettävään muotoon.

– Akateeminen tutkimus on myös nostanut esiin kipeitä kysymyksiä muun muassa seksuaaliseen identiteettiin liittyvistä asioista. Tutkimukset ovat auttaneet tuomaan uutta ymmärrystä vanhaan tulkintaan, jonka mukaan muun muassa homoseksuaalisuuteen olisi Raamatun mukaan suhtauduttava yksiselitteisen kielteisesti. Ainakin meitä luterilaisia raamatuntutkimus on auttanut keskustelemaan aiheesta uudella tavalla, tuomiorovasti  Olli Hallikainen kiitteli.

Myös vanhoissa kirkkokunnissa tutkimusta pidetään nykyään arvokkaana ja siihen myös osallistutaan aktiivisesti.

 – Akateeminen tutkimus on ylittänyt kirkkokuntien rajat. Voimme nyt yhdessä tutkia ja kääntää yhteistä pyhää kirjaamme, Emil Anton sanoi.

Vapaakristillisissä kirkoissa tutkimukseen suhtaudutaan edelleen varauksellisemmin.

– Me haluamme uskoa Raamattuun sellaisena kuin se on. Jos Raamatun sana ei ole luotettavaa ja totta, sellaista minkä varaan voimme elämämme rakentaa, emme halua sellaista sanaa opettaa. Meillä on ajatus lähtenyt siitä, että pyrimme tietoisesti olemaan tietämättä liikaa. Saamme tarvittavaa ymmärrystä hengelliseen työhömme ennen muuta rukoilemalla, kiteytti Tampereen baptistiseurakunnan pastori  Tapio Lohikko vapaiden suuntausten henkilökohtaiseen uskoon painottuvaa käsitystä.

Kaikissa kirkoissa pidetään tärkeänä sitä, että Raamattua ei vain koeta, vaan sitä myös opetetaan. Säännöllisen raamatunluvun kannalla ovat myös kaikki.

Kirja nähdään monipuolisena kokonaisuutena, joka sisältää erilaisia tekstejä. Eroja on siinä, kuinka tekstejä arvotetaan.

– Meidän käsityksemme mukaan kaikki Raamatussa ei ole samanarvoista. Luther sanoi, että arvokkaimpia ovat ne raamatunkohdat, jotka välittävät Kristuksen armon sanomaa, Olli Hallikainen kertoi.

Lopun paneelikeskustelussa puhuttiin muun muassa siitä, miten tärkeää ekumeeninen dialogi on maallistuvassa maailmassa. On helpompi uskoa sellaiseen Raamattuun, jonka tulkinnoissa näkyy selkeästi yhteinen punainen lanka.

Katolisen kirkon nuori teologi Emil Anton ehdottaa, että ortodoksit ja luterilaiset voisivat perustaa Suomessa vaikkapa yhteisen raamattuopetussarjan.

– Meidän pitää kertoa ulospäin, että olemme tietoisia eroavaisuuksistamme. Kunnioitamme toisiamme ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että Jumala on olemassa ja Raamattu on totta.

Seminaari Raamatun käytöstä eri perinteissä järjestettiin 14.4. Tampereella ortodoksisen kirkon Nikolainsalissa. Alustajina olivat Tampereen ortodoksisen seurakunnan kirkkoherra Aleksej Sjöberg, Tampereen ev.lut. seurakuntien tuomiorovasti Olli Hallikainen, katolisen kirkon maallikkoteologi Emil Anton sekä Tampereen baptistiseurakunnan pastori Tapio Lohikko. Tilaisuuden järjesti Pirkanmaan Pipliaseura.

Teksti: Tiina Makkonen, Pirkanmaan Pipliaseuran hallituksen jäsen