AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Testamenttaa tarkoin – perehtymällä voit säästää

Oletko tullut ajatelleeksi, että huolellisella suunnittelulla voi vaikuttaa tuntuvasti perintöverotukseen – ja tehdä samalla hyvää? Testamentin tekeminen on osa aktiivista elämänsuunnittelua: testamentti antaa tekijälleen mahdollisuuden päättää, kenelle testamenttaajan omaisuus jaetaan hänen kuoltuaan. Pipliaseura on mukana Hyvä testamentti -kampanjassa. Mukana on 21 järjestöä, jotka edustavat eri hyväntekeväisyyskohteita.

Testamenttiaihe kerää veromessuilla satoja kuulijoita

Hyvä testamentti -kampanja on neljättä kertaa mukana Helsingin Katajanokalla 12.–13.3.2019 järjestettävillä veromessuilla. Vuonna 2015 käynnistynyt kampanja haluaa muuttaa suomalaista testamenttikulttuuria ja kannustaa ihmisiä tukemaan itselleen tärkeitä arvoja testamenttilahjoittamisen kautta. Kampanjan lakiasiantuntija, VT Piia Jeremejeff luennoi Vero 2019 -tapahtumassa testamenttilahjoittamisesta ja perintöverotuksesta. Aihe koskettaa monia: aiempina vuosina Jeremejeffin puheenvuorot ovat keränneet yleisöön satoja kiinnostuneita kuulijoita.

Huolellisella suunnittelulla voi vaikuttaa tuntuvasti perintöverotukseen – ja tehdä samalla hyvää.

Testamentin laatiminen ja perintöverotukseen tutustuminen jää yhä monelta suomalaiselta tekemättä, sillä vain pieni osa kansalaisista on kirjannut viimeisen tahtonsa. Asiaan perehtyminen kuitenkin kannattaa. Huolellisella suunnittelulla voi vaikuttaa tuntuvasti perintöverotukseen – ja tehdä samalla hyvää.

..voit testamentata vaikkapa vain yksittäisen tavaran, kuten kitaran tai kirjakokoelman.

”Omaisuuttaan voi testamentata myös muille kuin perimyskaareen kuuluville tahoille. Testamentissaan voi muistaa esimerkiksi yleishyödyllisiä yhteisöjä, joiden ei tarvitse maksaa saamastaan perinnöstä lainkaan perintöveroa”, sanoo Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntija, VT Piia Jeremejeff.

Koko omaisuutta ei suinkaan tarvitse testamentata yhdelle taholle, vaan testamentilla voi määrätä omaisuutensa kohtalosta hyvin yksityiskohtaisestikin. Itselleen tärkeään kohteeseen voi testamentata vaikkapa vain yksittäisen tavaran, kuten kitaran tai kirjakokoelman.

Pienetkin perinnöt ovat arvokkaita, joten testamentin tekeminen kannattaa, vaikkei omaisuus olisikaan erityisen mittava.

Säästöä suunnittelulla

Verotus kannattaa ottaa huomioon jo testamenttia laatiessa. Perintöverotukseen vaikuttavat perintöosuuden arvo sekä perinnön antajan ja perillisen sukulaisuussuhde. Perinnön hajauttaminen on varteenotettava vaihtoehto: mikäli testamentissa määrätään omaisuutta järjestölle pieniltäkin osin, muut perilliset hyötyvät tästä pienemmän perintöveron muodossa. Alle 20 000 arvoisesta perintöosuudesta ei peritä lainkaan perintöveroa.

Valtiolle päätyy vuosittain miljoonia euroja.

Muita tapoja säästää perintöverotusta hyödyntämällä ovat esimerkiksi elinaikana annettavat verovapaat alle 5 000 euron arvoiset lahjoitukset, perinnöstä luopuminen ja hallintaoikeuden pidätys.

”Erityisen tärkeää testamentin tekeminen on silloin, kun laillisia perintökaaren mukaisia perillisiä ei ole. Valtiolle päätyy vuosittain miljoonia euroja, joiden kohtaloa ei ole määrätty elinaikana tehdyn testamentin avulla”, Jeremejeff muistuttaa.

——————

Vero2019-tapahtuma

Veronmaksajain Keskusliitto järjestää Vero2019-tapahtuman 12.–13.3.2019 Marina Congress Centerissä Helsingin Katajanokalla. Hyvä testamentti -kampanjan lakiasiantuntija, VT Piia Jeremejeff puhuu tilaisuudessa testamenttilahjoittamisesta ja perintöverosta vapaista tahoista. Tietoiskut ovat E-salissa tiistaina 12.3. klo 13:15–13:45 ja keskiviikkona 13.3. klo 10:00–10:30.

Ilmoittaudu täältä

Lisätietoja:

Erika Niemelä, Pipliaseuran varainhankinnan päällikkö, puh. 040 546 9018
erika.niemela@piplia.fi

Pia Tornikoski, Hyvä testamentti -kampanjan koordinaattori, puh. 040 596 3763
paasihteeri@vala.fi