AJANKOHTAISTA, TIEDOTE, YLEINEN |

TIEDOTE: Pipliaseura sopeuttaa toimintaansa poikkeusoloissa

Pipliaseura lomauttaa koko henkilökuntansa keskimäärin kahdeksi viikoksi. Toimenpiteillä halutaan turvata työn jatkuvuus ja toimintakyky. Lomautukset ovat osa kokonaisuutta, johon kuuluu koronapandemiasta johtuvia toiminnallisia säästöjä, työehtosopimuksen mukaisten palkankorotusten lykkäyksiä ja lomarahan osittainen leikkaus. Toimenpiteet johtuvat työmäärän ja tulojen supistumisesta kevään poikkeustilanteessa. Osa toimenpiteistä on suunniteltu niin, että niitä voidaan tarkastella uudelleen tilanteen kehittyessä. Tästä on laadittu luottamusmiehen kanssa paikallinen sopimus.

Suurin yksittäinen syy on koronatilanteen vaikutus jumalanpalveluskolehteihin. Hyvän Paimenen sunnuntai 26.4. on Pipliaseuran kolehtipyhä, jolloin kolehtikohteena on Lukutaitoa naisille Afrikassa -hanke. Seurakuntien kolehti on Pipliaseuralle merkittävä tulonlähde. Seurakunnille toimitetaan materiaalia keräyksen esilläpitämiseksi sosiaalisessa mediassa ja jumalanpalvelusstriimeissä.

Suomen Pipliaseura toimii Yhtyneiden Raamattuseurojen kautta maailmanlaajuisesti 240 maassa tai alueella. Koronapandemia koettelee lähes kaikkia Pipliaseuran toimintamaita ja vaikutukset työhön ovat mittavat. Monien työtehtävien hoitaminen Euroopassa, Aasiassa ja Afrikassa on käynyt vaikeaksi. Suomen Pipliaseuran omat työntekijät ovat keskeyttäneet työmatkansa ja palanneet kotimaahan. Osaan Suomen Pipliaseuran tukemista maista, kuten Saharan eteläpuolisen Afrikan maihin, pandemian suurimmat vaikutukset ovat todennäköisesti vasta tulossa. Maiden terveydenhuolto on hauras, ja tilanteesta kärsivät eniten jo ennestään kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. – Pipliaseuran työ on pitkäjänteistä, ja se jatkuu edelleen. Haluamme muistuttaa tukijoitamme, että nyt on erityisen tärkeää turvata paikallisten yhteistyökumppaneidemme työn jatkuvuus sekä muistaa heitä rukouksissa, sanoo Pipliaseuran toiminnanjohtaja Markku Kotila.

Kaikki paikan päällä järjestettävät sekä kansainväliset että kotimaan tapahtumat, tilaisuudet ja seminaarit on peruttu kesään asti. Suomen Pipliaseuran työ kuitenkin jatkuu ja palvelemme seurakuntia, myynnin asiakkaita sekä yksittäisiä työn tukijoita mahdollisimman keskeytyksettömästi. Järjestämme peruuntuneiden tilaisuuksien tilalla webinaareja sekä livestreameja. Saatavana on myös tukea kolehtikohteiden esittelyyn virtuaalisesti sekä rippikoulujen etäopetukseen.

Pipliaseuran viestintäkanavilta löytyy blogeja, videoita, podcasteja ja PIPLIA voimasanoja. Kanaville päivitetään säännöllisesti ajankohtaista tietoa ja hengellistä sisältöä. Jokainen pääsee myös itse Raamatun äärelle Piplia-sovelluksessa sekä osoitteessa raamattu.fi.

Lisää tietoa ja materiaaleja: piplia.fi | agricola.fi

Myynnin yhteystiedot ja verkkokauppa: pipliakauppa.fi

—————————————-

Lisätietoja

Markku Kotila, toiminnanjohtaja
markku.kotila@piplia.fi, puh. 040 505 7989

Suomen Pipliaseura tekee työtä, jotta ihmiset tavoitetaan heidän omalla kielellään. Seura kääntää ja kustantaa Raamattua sekä herättää mielenkiintoa sanaa kohtaan sekä edistää työnsä kautta lukutaitoa ja parantaa syrjäytettyjen asemaa. Pipliaseura toimii osana Yhtyneiden Raamattuseurojen verkostoa 240 maassa tai alueella, joissa työtä tekevät paikalliset pipliaseurat. Työntekijät puhuvat paikallista kieltä äidinkielenään.