Kuukausiarkisto: lokakuu, 2020

AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Suoraa puhetta

Jumala puhuu Raamatussa. Itse kuulen Jumalan puheen evankeliumin tapahtumissa. Kerta toisensa jälkeen pysähdyn sen ajatuksen äärelle, että ylösnoussut Jeesus ilmestyi ensimmäisenä naisille. Heille, joita ei aikansa yhteiskunnassa pidetty luotettavina todistajina. Kuinka monta kertaa elämässäni 2000-luvun yhteiskunnassa olen kättelyjärjestyksessä jäänyt sukupuoleni takia suurieleisesti toiseksi tai sanomiseni on täytynyt toistaa ennen kuin se on kuultu? Jumala puhuu …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

UT2020-julkistusjuhlaa vietettiin torstaina – käännös siirtyi lukijoiden ja kuulijoiden käyttöön

Pipliaseuran Seppo Sipilä, Terhi Huovari, Tuomas Juntunen ja Niko Huttunen UT2020-käännöksen julkistusjuhlissa Savoyssa 22.10.2020 Suomen Pipliaseuran kaksi ja puoli vuotta kestänyt Uuden testamentin käännöstyö sai päätöksensä torstaina 22.10., kun UT2020-käännöksen julkistusjuhlia vietettiin Savoy-teatterissa kutsuvieraiden kanssa. Juhla lähetettiin livestriiminä nettiin, jossa sitä seurasi noin 140 ihmistä. Tallennetta oli muutamassa päivässä katsonut 900 ihmistä. Raamatunkäännösten julkistusjuhlissa on …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Kuka teidät noitui?

Vuosia sitten opiskelin teologiaa pääaineenani Uuden testamentin eksegetiikka. Alkukielisiä tekstejä tuli silloin kahlattua läpi aika intensiivisesti, ja samalla karttui ymmärrys siitä, miten kovin erilaisia keskenään ovat eri Uuden testamentin kirjat ja miten suuria persoonia kirjojen hahmot. Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki Paavali, jonka räiskyvä ulosanti välittyi kreikankielisestä tekstistä paremmin kuin mistään lukemastani käännöksestä. Välillä tuli …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Suora lähetys UT2020 julkistustilaisuudesta

Suomen Pipliaseura julkistaa torstaina 22.10. klo 12 Uuden testamentin tuoreen UT2020 käännöksen Savoy-teatterissa. Seuraa tilaisuutta suorana Pipliaseuran YouTube kanavalla (youtube.com/pipliaseura). Suomen Pipliaseura julkistaa torstaina 22.10. klo 12 Uuden testamentin tuoreen UT2020 käännöksen Savoy-teatterissa. Ohjelmassa on kooste, mistä UT2020-käännöksessä on kysymys, tekijöiden esittely, UT2020-ryhmähaastattelu ja videoinserttejä. Keskeisin kohta julkistamistilaisuudessa on, kun tekijät tavan mukaan luovuttavat uunituoreen …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Biibbal – Kotoisaa Raamatun kieltä

Parhaillaan vietetään saamen kielten viikkoa. Viikon tarkoituksena on lisätä saamen kielten näkyvyyttä ja tietoa kielistä. Pipliaseurojen vuosikymmenten hanke, uuden pohjoissaamen Raamatun, Biibbalin, käännös valmistui viime vuonna. Sen käyttöönottoa luterilaisessa kirkossa juhlittiin elo–syyskuussa Koutokeinossa ja Utjsoella. Nyt vuoden kuluttua voi kysyä, miten käännös on otettu vastaan saamelaisten keskuudessa. – Mielestäni kieli vastaa hyvin omaa käsitystäni pohjoissaamen …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, TIEDOTE |

TIEDOTE: Uuden testamentin käännös UT2020 julkaistaan 22.10.

TIEDOTE 19.10.2020 Suomen Pipliaseura Suomen Pipliaseuran 2,5 vuotta kestänyt Uuden testamentin käännöstyö kreikankielisestä alkutekstistä suomeksi, mobiilikäyttäjille, on valmis. UT2020 julkaistaan torstaina 22.10. osoitteessa Raamattu.fi/ut2020 sekä Piplia-sovelluksessa. Audioversio löytyy Piplia-sovelluksesta näyttelijä Krista Kososen lukemana. UT2020 on kansainvälisesti tarkasteltuna raamatunkäännöstyön uranuurtaja, sillä se on ensimmäinen raamatunkäännös, joka on tehty alkukielestä suoraan mobiilikäyttäjälle, sekä ensimmäinen käyttäjäkeskeinen raamatunkäännös. UT2020 …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Kyllä vai ei?

Ensi pyhänä vietetään uskon ja epäuskon sunnuntaita. Epäilen, ettei kukaan välty elämässään epäuskolta, ei parahinkaan pappi taikka pyhimys. Usko ei ole mikään urheilukisa, jonka voittaa eniten huutava. Uskossa jäytää eniten se, että harvemmin elämässä mikään menee putkeen. Onko se – saati maailmaa koettelevat vastoinkäymiset ja kärsimykset – suoranainen merkki siitä, ettei Jumalaa ole? Vai ovatko …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI, YLEINEN |

Blogi: Mihin minä käytän kaiken tämän ajan?

Olen hieman hämilläni. Lokakuulle tuli koronatilanteen takia yllättäen vapaata aikaa. Iloitse vapaistasi, ehti jo ystävä kommentoida. Toki minä iloitsenkin, mutta kirjaihminen minussa on harmissaan. Peruuntuihan lokakuulta itselleni tärkeät Turun ja Helsingin kirjamessut. Toki ymmärrän, että messujen peruuntuminen oli tässä tilanteessa tarpeellinen ja ainoa oikea ratkaisu. Helsingin kirjamessut järjestetään verkossa, mutta eihän se ole sama asia. …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Sitä hääpäivää en unohda koskaan

Sen illan piti olla kesän 2020 huipentuma. Hyvää ruokaa, aikaa puolison kanssa ja iltauinti vielä ehkä viimeisen kerran viilenevissä vesissä. Vaan kuinkas sitten kävikään: Kaaduin liukkaalla laiturilla käteni päälle, ranteessa näkyi erikoinen mutka ja mukava ilta päättyi vähän erilaisiin tunnelmiin, kuin mitä olin toivonut. Ikimuistoista oli kyllä ehdottomasti: kyyti pelastuslaitoksen veneellä saaresta mantereelle ja ambulanssilla …

Lue lisää