Pyhällä maalla kaivataan joulurauhaa

Joulun sanoma on rajaton rakkaus ja rauha. Toivo aidosta ja kestävästä rauhasta yhdistää Pyhän maan kristittyjä kulttuuristen raja-aitojen yli. Työ lasten parissa tuo toivoa ja rauhaa konfliktin keskellä elävien perheiden elämään.

Pyhällä maalla toimii poliittisista, kulttuurisista ja historiallisista syistä kolme pipliaseuraa, joista jokaisella on oma roolinsa ja tehtävänsä omalla alueellaan.

Israelin Pipliaseura tekee työtään maan hepreankielisen väestön keskuudessa, erityisesti messiaanisten juutalaisten parissa. Arabi-Israelin Pipliaseura toimii Israelin arabiankielisen vähemmistön keskellä erityisesti Galileassa. Palestiinan Pipliaseura tekee työtä muun muassa Länsirannalla, Gazassa ja Itä-Jerusalemissa.

Jouluna koko maailman silmät kääntyvät Betlehemiin. Pienestä Daavidin kaupungista sai alkunsa tapahtumien ketju, joka on muuttanut koko maailman. Joulun sanoma koskettaa yhä ihmisiä yli kulttuuristen ja poliittisten rajojen.

Jeesus syntyi Palestiinaan ja meidän sydämiimme

Joulun aikaan Palestiinan Pipliaseura keskittyy lapsiin ja nuoriin. Betlehemin lapsi -ohjelma korostaa joulun merkitystä.

– Haluamme kertoa lapsille, että Jeesus ei syntynyt vain Betlehemiin, vaan myös sydämiimme, kertoo Simon Azazian, Palestiinan Pipliaseuran tiedottaja.

Pipliaseuran Iloisesta joulumusikaalista on tullut vuotuinen perinne, jota tuhannet lapset odottavat. Laulun ja tanssin siivittämänä joulun rauhan sanoma saavuttaa palestiinalaissydämet. Tilaisuuksissa jaetaan myös joululahjoja heikoimmassa asemassa oleville lapsille.

– Joulu on myös loistavaa aikaa jakaa uusia lasten evankeliumijulkaisuja. Jaamme tänä vuonna paljon kirjoja, Azazian iloitsee.

Joulumusikaalit ja lahjat ovat vain pieni osa laajaa ja vaikuttavaa Betlehemin lapsi -ohjelmaa, jonka tavoitteena on tuoda toivoa ja juurruttaa Raamatun arvoja konfliktin keskellä elävien lasten elämiin. Vuoden varrella järjestetään paljon lastentapahtumia yhdessä alueen kirkkojen kanssa ja tehdään rauhankasvatusta kouluissa. Vaikka rauha ei ole arjessa läsnä, voi sitä tietoisesti opetella.

– Tapahtumat antavat vastapainoa arjelle. Leiripäivissä liikutaan paljon ulkona ja opetellaan yhdessä toimimista. Kerromme lapsille ja nuorille aina, että kristinuskon ydinasia on suhteessa oleminen lähimmäiseen, Jumalaan ja omaan itseen, kertoo Elias El Najar Palestiinan Pipliaseurasta.

Jouluna aukeaa ikkuna ihmisten sydämiin

Pyhän maan kirkoille aukeaa jouluna ikkuna kohdata ihmisiä, koska kristittyjen joulunvietto kiinnostaa yli uskontorajojen. Jouluna uskosta vieraantuneemmatkin tulevat kuin vaivihkaa kosketuksiin ilosanoman kanssa.

– Joulu on pyhällä maalla erityistä aikaa. Monet kirkot pyrkivät tavoittamaan ihmisiä ja tarvitsevat Raamattuja, sanoo Dina Katanacho, Arabi-Israelin Pipliaseuran pääsihteeri.

Arabi-Israelin Pipliaseura tekee yhteistyötä paikallisten kirkkojen kanssa tarjoamalla Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta ja järjestämällä tapahtumia. Koululaiset saavat Pipliaseuralta joululahjan.

– Paketissa on lapsille sopivia tuotteitamme: Raamattuja, kirjallisuutta ja pieniä yllätyksiä, Katanacho kertoo.

Joulua vietetään Pyhällä maalla perinteisesti oman perheen kanssa. Samalla se on erityistä aikaa luoda yhteyksiä muihin ihmisiin. Monet muslimit ja juutalaiset ovat kiinnostuneita käymään kristillisissä tapahtumissa.

– Odotamme innolla tätä erityistä aikaa juhlia Kristusta, kun voimme jakaa ilosanomaa niin monelle ihmiselle, Katanacho iloitsee.

Korona pakotti luovimaan muuttuvissa tilanteissa

Kuten kaikkialla maailmassa, myös Pyhällä maalla koronapandemia pakotti pipliaseurojen työtä verkkoon, ja monia suunnitelmia jouduttiin laittamaan uusiksi.

Palestiinassa Pipliaseura jakoi hygieniapakkauksia ja lääkkeitä ja avusti elämiä pelastavan happikoneen hankinnassa sairaalaan. Tärkeintä on ollut pitää yllä toivon ilmapiiriä tavallista vaikeammassa tilanteessa.

– Pandemiatilanne on pakottanut meitä luovimaan muuttuvassa tilanteessa nopeastikin. Kun Israelin puolella oli paljon tartuntoja, pystyimme tekemään enemmän Palestiinan alueella, kuten Betlehemissä ja Ramallahissa, kun siellä tilanne oli parempi – ja toisinpäin, kertoo Simon Azazian.

Koronapandemia on avannut myös uusia mahdollisuuksia. Sosiaalisen median kautta tavoitetaan nyt paljon ihmisiä, ja seminaareja ja työpajoja on järjestetty virtuaalikokouksina. Kokoontumiset on pitänyt pitää pieninä.

– Turvaetäisyyksistä huolimatta on ollut mahdollista pitää pieniä työpajoja, jakaa lehtiä ja tavoittaa ihmisiä netin kautta. Työmme vahvistui korona-aikana vaikeuksista huolimatta, Dina Katanacho kertoo.

Toivo elääkin vahvana kristittyjen yhteisöjen keskellä.

Rukoile Pyhän maan puolesta

Rukoilemme, että Pyhän maan alue saa kokea rauhan aikoja, ja että kristityt eivät koe olevansa unohdettuja, vaan rakastettuja. Rukoilemme väkivallan ja vihan päättymistä, ja sitä, että rauhantyö lasten parissa tuottaisi hyvää hedelmää pitkälle tulevaisuuteen.

Lahjoita lapsityöhön Lähi-idässä