Blogi: Jumalan luomat lemmikit

Alkavalla eläinten teemaviikolla, jäin miettimään miksi tarvitsemme lemmikkejä? Monesta syystä epäilemättä. Ne tuovat seuraa ja iloa elämään. Ne rauhoittavat, lohduttavat ja hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme. Ne kuljettavat meitä ulkoilmassa, tutustuttavat uusiin ihmisiin ja voivat jopa säästää meidät sairauksilta. Aika hyödyllisiä Jumalan luomia otuksia siis.

Itse olen oppinut käsittelemään tunteita, niin ilossa kuin surussa, lemmikkieläinteni avulla. Minulla on koko elämäni ajan ollut lemmikkejä. Jo pienestä pitäen, kun karvakorvainen kaveri siirtyi ajasta iäisyyteen, aloin pohtia elämän rajallisuutta ja elämää kuoleman jälkeen. Minä uskoin eläinten taivaaseen ja se auttoi kestämään suuren surun.

Iän myötä lapsenuskoni haihtui. Kysymys jäi silti ilmoille. Pääsevätkö eläimet taivaaseen? Tämä on sellainen kysymys, jonka vastausta voin vain aavistella. Jokaisen lemmikin poismeno oli yhtä raastavaa. Löysin Raamatusta kohtia, joista tulkitsin, että taivaassa saattaisimme olla jälleen kaikki yhdessä. Sulassa sovussa, ihmiset ja eläimet.

Uskominen ja luottaminen eivät ole aikuisena helppoja asioita ja välillä ne ovat enemmän ja vähemmän koetuksella. Mutta Raamattua lukiessani en ole yksin näiden ajatusteni kanssa, olenhan yhteydessä Jumalaan. Se lohduttaa ja antaa toivoa minulle, käsitellä vaikeita asioita.

Tiedän, että olen tärkeä sokealle kissalleni, joka iltaisin hakeutuu viereeni nukkumaan, naukaisee nälkäänsä tai leikkii vireänä villikkoleikkejänsä. En tietenkään tiedä millä tavalla eläin ajattelee, mutta tiedän, että se tuntee kipua, nälkää ja pelkoa. Haluan auttaa sitä, koska se on minulle oikea tapa elää, kristillisesti ja eettisesti oikea tapa.

Vastapainoksi saatan saada kissaltani kehräykset palkaksi ja minun tulee hyvä mieli. Eikä sekään ole niin tärkeää, kunhan kissallani on hyvä olla ja me saamme olla ikuisesti yhdessä. Se liikuttaa tunteitani.

”Ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra” (Ps. 36:7).

Teksti: Satu Peltosaari-Lahtinen