Blogi: Kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi

Vuodenvaihde tuo tullessaan mahdollisuuksia, erilaisia keinoja motivoitua muutokseen ja asettaa tavoitteita. Ruokavalionsa voi esimerkiksi laittaa uusiksi tai tarkastaa liikuntatottumuksiaan. Kaikkeen voi motivoitua erilaisten tarjousten, ryhmien, applikaatioiden ja haasteiden kautta.

Kaikki elämän parannuskeinot ovat oikeastaan ihan hyviä asioita. Terveydestään kannattaa huolehtia, kirjoja voi aina lukea enemmän ja tavoitteiden kautta asioista usein tulee totta varmemmin. Minulla alkaa kuitenkin olla lista asioista, joihin tulisi tarttua niin pitkä, etten valintojen edessä enää innostukaan merkkaamaan raksia ruutuun suorittamisen riemusta.

Lukiessani erilaisia tapoja motivoitua ja selaillessani sosiaalisessa mediassa ihmisten vuosikymmenen suurimpia saavutuksia, päätin asettaa tälle kuluneelle vuodelle vain yhden tavoitteen: Ajattelin luottaa elämässäni enemmän.

Ajattelin luottaa siihen, että olen juuri nyt oikeassa paikassa, teen oikeita asioita ja että elämässäni on oikeita ihmisiä. En karsi enkä aseta tavoitteita, vaan olen läsnä elämässäni, sen koko kokonaisuudessa, tässä ja nyt.

Ehkä sitten näkisin paremmin hetken, kun on syytä vetää lenkkitossu jalkaan, kilauttaa kaverille, tehdä enemmän tai vähemmän töitä, kun luotan, että tässä on hyvä ja asiat järjestyvät. Ajattelen, että minulta vapautuu paljon aikaa ja energiaa, kun en kanna huolta siitä, missä minun pitäisi olla viiden vuoden aikaikkunan sisällä.

Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi, kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi.
Juliana Norwichlainen

Ehkä joskus suunnittelu vie ajatuksia niin kauas, ettei ehdi nähdä niitä mahdollisuuksia, joita on nyt jo käsillä. Jos en asetakaan tavoitteeksi, että kalenterissa on enemmän tilaa ja rauhaa, vaan saan sen olemalla itse rauhassa, itseni, aikani ja Jumalan kanssa.

”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” (Jesaja 32:17)

Teksti: Ulla Oinonen
Kuva: Linnea Herner/Unsplash