AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Kirjojen kirja lohduttaa tänäänkin

Tänään olisi ollut Kirjan ja ruusun päivä. Koronaepidemian takia sekin siirtyy nyt myöhempään ajankohtaan. Normaalioloissa päivän teema olisi näkynyt kirjakaupoissa erilaisina tapahtumina ja tarjouksina. Kirjan päivää voimme kuitenkin kukin viettää aina kun haluamme omissa oloissamme hyvän kirjan parissa.

Olen kirjaihminen. En voisi kuvitellakaan tilannetta, ettei minulla olisi kotonani yhtään kirjaa. Niitä on aina ollut ja niitä on paljon. Muutoissa huonokuntoisempia on toki pitänyt heittää paperinkeräykseen tai joitain laittaa kierrätykseen, kun en ole voinut enää kaikkia ottaa mukaani tilanpuutteen takia.

Moni kirjaharrastaja on todennut, että nykyään uusissa asunnoissa ei ole riittävästi suoraa seinätilaa kirjahyllyille. Muistan, että lapsuudessani joka kodissa oli olohuoneessa kirjahylly, jossa vähintään oli kalliisti osamaksulla ostettu tietokirjasarja ja vihkiraamattu.

Koko aktiivisen työurani olen tehnyt kustannustoiminnan parissa. On ollut hienoa saada osallistua kirjan valmistukseen, sisällön muokkaukseen ja oikolukuun. Olen saanut olla mukana työstämässä esimerkiksi Sininen kirja -yrityshakuteosta. Vuosien jälkeenkin muistan yhä hyvin, miten juhlallista oli saada käsiinsä tuoreelta painomusteelta tuoksuva kirja toimitusjohtajan kiitosten kera. Tuo tunne on sama tänäänkin, kun painosta tulee uusi erä Raamattuja.

Kirjojen kirja, Raamattu on minulle tärkeä kirja. Siitä löytyy apua ja lohtua elämän eri tilanteisiin. Varsinkin nyt siihen on tullut tartuttua entistäkin useammin. Psalmeista löydän armollisen Jumalan, Taivaallisen Isän, jonka luokse voin tuhlaajatyttönäkin aina tulla.

Minulla on monta Raamattua. Osan olen ostanut itse, osan saanut lahjaksi. Minusta on hienoa voida lukea Raamattua myös eri kielillä, sillä ne avaavat välillä ihan uusia näkökulmia. Nyt kun opiskelen Uuden testamentin kreikkaa osana teologian opintoja, olen itsekin huomannut, miten vaikeaa kääntäminen on. Ei ole olemassa ainoaa oikeaa eikä väärää käännöstä. Eri kielet ovat erilaisia rakenteeltaan, joten käännöksiä on vaikea verrata toisiinsa. Tärkeintähän on, että lukija ymmärtää sanoman.

Raamattu on yhä maailman myydyin ja käännetyin kirja. Vuoden 2019 lopussa Raamattu oli saatavana 694 kielellä, joita puhuu 5,7 miljardia ihmistä. On hienoa olla mukana näin suuressa lukijajoukossa.

”Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan. Herra ei anna sinun jalkasi horjua, väsymättä hän varjelee.”
(Psalmi 121:1-3)

Teksti: Tuija Numminen
Kuva: Tom Hermans/Unsplash

Lue lisää

Arjen voimasanoja -blogi