AJANKOHTAISTA, KOHTAAMISIA, YLEINEN |

Blogi: Kuka on erityinen?

Se tuntuu hienolta, kun kuuluu porukkaan, tulee valituksi tehtävään, kun kutsutaan mukaan.

On tärkeää saada kokea, että on juuri sopiva, oikeanlainen tehtävään. Eräät jättivät kalastusverkkonsa ja saivat kutsun tärkeään tehtävään. Se antoi heidän elämälleen erityisen merkityksen.

He näkivät ja kokivat läheltä kuinka Jeesus puhui, kuinka ihmiset paranivat ja kokivat jotain suurta.

Silti he olivat ne, joiden usko ei riittänyt. He pelkäsivät myrskyssä.

Erityisen asemansa perusteella he ajattelivat voivansa määrittää kuka sai tulla heidän kutsujansa lähelle. Lapset eivät heidän mielestään kelvanneet. Jeesus närkästyi.

Jeesus joutui kysymään valituiltaan: ”Ettekö vieläkään ymmärrä, ettekö käsitä? Onko teidän sydämenne paatunut? Onhan teillä silmät, ettekö te näe? Onhan teillä korvat, ettekö kuule?”

Miten sitten Jeesus teki näitä valintoja? Kuka oikein oli näin erityinen, että pääsi kahdentoista joukkoon?

Jeesus valitsi opetuslapsikseen tavallisia työmiehiä, niin kuin esimerkiksi kalastajia.

Jeesus osoitti kuitenkin useaan otteeseen, ettei hänen seuraamisensa tuo parempaa paikkaa tai erityistä asemaa, mutta lähtiessään hän ei jättänyt kuitenkaan ymmärtämättömiä ja vähäuskoisia yksin. Hän lupasi, että Puolustaja, Pyhä Henki, opettaa kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä hän on heille puhunut.

Mielestäni Jeesus haastaa kysymyksillään opetuslapsia luottamaan itseensä, yrittämään ymmärtää, kuulemaan ja näkemään itse. Hän kutsuu näkemään voiman ja potentiaalin itsessä ja muissa, pienimmissäkin.

Tarina Jeesuksen seuraajista kertoo, ettei ole erityistä valittujen joukkoa. Me kaikki olemme erityisiä, potentiaalisia. Heitä, joilla on Puolustaja.

TEKSTI: Ulla Oinonen
KUVA: Unsplash, Vonecia Carswell


Ensi sunnuntaina 9.6. on helluntai ja Pyhän Hengen juhla. Ensimmäinen helluntai oli kristillisen kirkon perustamisen päivä, kirkon syntymäpäivä.


Lue lisää
Arjen voimasanoja -blogi