AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Miksi on kärsimystä?

Miksi on kärsimystä, kysyn kollegalta, kun olemme lukeneet Luukkaan evankeliumia ja puhuneet kaikista niistä menetyksistä, joita Jeesus matkalla Golgatalle koki. Kollega ei oikein innostu juttelemaan aiheesta. Ei ihme. Tiedämme molemmat siihen teologisia selityksiä, jotka tavallaan eivät kuitenkaan ole vastauksia. Kyllä, Jeesuksen kärsimys tapahtuu meidän puolestamme eikä ihmisten elämässä olevia ankaria aikoja ole koskaan onnistuttu poistamaan.

Miksi on kärsimystä, jankkaan silti kuin lapsi ja jatkan Luukkaan evankeliumin lukemista. Jeesuksen ristin tien eteneminen on kaikkea sitä mitä pelkään. Ystävät feidaavat ja pettävät. Hyvästä tyypistä tulee hylkiö. Hän kärsii fyysistä kipua, hänet tuomitaan epäreiluin perustein ja väärin. Minua ei lohduta nyt se, että Jeesus on kokenut kärsimystä ennen minua tai meitä ihmisiä eikä se, että hän tuntee ihmisen elämän kivut. Se herättää vain uuden kysymyksen: miksi ihmeessä Jeesuksenkin piti kokea tämä kaikki? Eikö Jumala olisi voinut edes omaa poikaansa säästää?

Tietenkin kysymys on ihmisten heikkoudesta pahan edessä. Kerta toisensa jälkeen ristin tien ihmiset ja me nykyajan ihmiset valitsemme väärin ja sorrumme pahan edessä. Vääryys levittää kärsimystä. Mutta eikö silti olisi jotain muuta tapaa näyttää meille ihmisille heikkoutemme, kysyn, kai lähinnä Jumalalta.

Mahdottomat kysymykseni saavat pian aivot jumiin ja siirryn keittiöön laittamaan pastaa. Sipulia pilkkoessa tulee mieleen, että nämä kysymykset taitavat olla minun kysymyksiäni. Ei Jeesus tällaista kysynyt. Teema kiinnostaa, koska haluaisin Jumalalta merkin, varmistuksen siitä, että en itse enää koskaan joutuisi kärsimyksen aikoihin. Ottaisin mieluummin sen saduista tutun lopetuksen: “hän eli elämänsä onnellisena loppuun saakka”.

En kuitenkaan jätä selvitystyötäni tähän havaintoon. Syön pastani ja palaan Raamatun uuden käännöksen ääreen. Jotain muuttuu toistuvalla lukemisella: ikään kuin esiintymislavan kohdevalot syttyisivät, ja alan nähdä yksityiskohtia piinaviikon tapahtumien kuvauksissa.

Näen mielikuvissani huoneen, joka on laitettu valmiiksi Jeesusta, hänen ystäviään ja yhteistä ateriaa varten, odotetun juhlahetken viimeistä kertaa yhdessä. Huomaan enkelin, joka ilmestyy antamaan Jeesukselle voimaa kaiken keskelle. Muistan Simon Kyreneläisen, satunnaisen ohikulkijan, joka kantaa ristin painoa Jeesuksen puolesta, osan matkaa.

Kärsimys ei Jeesuksen askelista poistu näiden havaintojen takia, mutta siihen tulee suvantovaiheita, läheisyyden kokemuksia ja odottamattomia huojennuksen hetkiä. Se lohduttaa minua. Se lupaa että kun vaikeat ajat tulevat, Jumala antaa myös kevyempiä kohtia. Hän johdattaa kaiken keskelle ihmisiä ja konkreettista tukea.

Kaisa Kariranta, pastori ja kirjailija