AJANKOHTAISTA, KOHTAAMISIA |

Blogi: Olin isän tyttö

Synnyin perheeni esikoisena, joten äiti ja isä saivat aluksi harjoitella vanhemmuutta kanssani viisi vuotta ennen kuin pikkuveljeni syntyi.

Pääsin usein isän mukana kalastamaan, mikä oli pikkutytöstä aina yhtä jännittävää. Kalaa en muistaakseni koskaan saanut, mutta se tunne, kun pääsi isän kanssa kahdestaan jonnekin, oli hieno; että hän arvosti seuraani ja halusi jakaa oman mieluisan harrastuksensa kanssani.

Myös musiikki yhdisti minua ja isää. Soittaminen ja laulaminen. Hän opetti minua soittamaan omaa suosikkisoitintaan haitaria. Muistan yhä, miten hän valokuvia varten asetti sormeni huolellisesti juuri oikeaan kohtaan näppäimiä. Kun sitten koulussa ihastuin klarinetin ääneen, lähdimme yhdessä isän kanssa ostamaan minulle sellaisen.

Päätin, että minun on pakko opetella soittamaan klarinettia kunnolla, koska isäkin luotti siihen, että opin ja osaan.

Päätin, että minun on pakko opetella soittamaan klarinettia kunnolla, koska isäkin luotti siihen, että opin ja osaan. Kävin soittotunneilla viisi vuotta. Ei minusta muusikkoa tullut, mutta rakkaus musiikkiin jäi. Kouluaikaisten kuorokokemusten jälkeen lauloin seurakunnan lauluryhmässä.

Vanhempani erosivat, kun olin 15-vuotias. Uskoni isään romahti. Tuntui pahalta, kun hän lähti juuri silloin kun teinityttönä olisin tarvinnut isän rohkaisua eniten.

Käännyin sitten taivaallisen Isän puoleen.

Näin Hänet ystävällisenä isähahmona, jolle saattoi kertoa kaikki huolensa ja joka selvästi johdatti elämääni turvallisia aikuisia kasvuani tukemaan. Hän antoi varmasti myös äidilleni voimaa ja viisautta yksin kasvattaa meitä kolmea lasta. Hän johdatti minut nyt opiskelemaan teologiaa.

Sunnuntaina vietämme isänpäivää. Tuttavani, jonka isä menehtyi kaksi kuukautta sitten, totesi kauniisti: onneksi olen saanut elämääni ihmisiä, joista luopuminen tekee näin kipeää.

Onneksi olen saanut elämääni ihmisiä, joista luopuminen tekee näin kipeää.

Olen samaa mieltä; emme kaipaa ihmistä, joka ei ole jättänyt jälkeään elämäämme.

”Kaikki, joita Jumalan Henki johtaa, ovat Jumalan lapsia. Te ette ole saaneet orjuuden henkeä, joka saattaisi teidät jälleen pelon valtaan. Olette saaneet Hengen, joka antaa meille lapsen oikeuden, ja niin me huudamme: ”Abba! Isä!” (Room. 8: 14-15)

Olen Isän tyttö.

Teksti: Tuija Numminen
Kuva: Morgan David  de Lossy/Unsplash

Lue lisää
Arjen voimasanoja -blogi