Blogi: Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset

Lapsen elämä on täynnä tunteita, surua, ärsyyntymistä ja suunnatonta iloa. Sellaista iloa, jota haluaisi varastoida purkkiin ja katsella loputtomiin. Me aikuiset nautimme tästä ilosta. Iloa ei tarvitse suitsia, vaikka toki myös siihen liittyy suomalainen sananparsi, joka ennustaa itkua liian pitkästä ilottelusta.

Lapsen iloon ei tarvita paljon. Tätä kykyä usein ihaillaan. Lapsi ei tarvitse isoja syitä suruunkaan. Tätä aikuisten onkin vaikeampi ymmärtää. Suru, viha ja ärtymys valtaa kokonaan pienen ruumiin. Jos omaa tahtoaan ei saa vietyä läpi, koko pieni ihminen menee siitä ihan sekaisin. Tunne ei ole mitätön, vaikka tunteen aiheuttama syy olisi kuinka vähäpätöinen.

Silloin aikuisen pitäisi muistaa pysähtyä kiukun keskelle ja kuulostella yhdessä kasvavan lapsen kanssa sitä, mistä tunne johtuu. Pohtiessa, miksi oma nimi on toinen kuin Frozen prinsessalla, saa lapsi vähitellen kiinni itsestään tunteen alla. Aikuinen taas näkee edessään lapsensa, eikä maassa kierivää ihmeellistä otusta. Aikuisella on näin valta puolittaa harmi tai mitätöidä koko tilanne pelkästään torumalla huonosti käyttäytyvää jälkikasvua.

Mutta kuinka moni meistä pelkää kiukkua? Kiukkua ei tahtoisi varastoida purkkiin ja katsella loputtomiin. Elämässä kohtaa usein tilanteita, joissa aikuinenkin joutuu negatiivisten tunteiden valtaan. Välttelemme jopa näitä kohtaamisia tai sitten otamme tunteen vahvasti itseemme ja provosoidumme.

Kuinka monen tunteet on lapsena sivuutettu ja tuomittu turhiksi, ja sitten aikuisena tunteilleen kaipaa kipeästi vastaanottajaa?

Kuinka monen tunteet on lapsena sivuutettu ja tuomittu turhiksi, ja sitten aikuisena tunteilleen kaipaa kipeästi vastaanottajaa? Kuinka moni on oppinut pelkäämään tunteitaan, kun ne eivät ole koskaan saaneet olla olemassa?

Jumalan edessä voi ja pitäisi uskaltaa olla kokonaisena ihmisenä kaikkine tunteineen. Kun Jumala kääntää katseensa puoleeni, voin nähdä itseni tunteiden alla, niin kuin Jumala näkee minut tunteideni alla, ja voin rohkeammin kääntyä vieressä olevan puoleen ja nähdä ihmisen tunteiden alla.

”Ota sanani suopeasti vastaan, sanani ja sydämeni ajatukset, Herra, turvani ja lunastajani.” Psalmi 19:15

Teksti: Ulla Oinonen
Kuva: Caleb Woods/Unsplash