AJANKOHTAISTA, KOHTAAMISIA, YLEINEN |

Blogi: Toivo rauhasta on valinta

 

Me jokainen teemme elämässämme valintoja. Jokainen tekee omalla paikallaan päätöksiä, työssään, yhteisöissään, perheessään ja lähisuhteissaan. Vaikutamme arjessamme esimerkiksi äänestämällä ja tekemällä kulutusvalintoja. Miten itse toimit kiireen painaessa päälle? Miten silloin kohtaat esimerkiksi ihmisiä kadulla? Annatko oman pahan tuulesi lähteä leviämään tuntemattomien joukkoon, koska heillä ei ole niin väliä.

Millä mielentilalla sitten työpaikoilla tehdään päätöksiä? Millä mielentilalla suuret kansakuntien johtajat tekevät päätöksiä? Yksittäisiä ihmisiä ovat hekin, jotka ratkovat maailmanhistoriaa muuttavia ongelmia. Ajattelevatko he päätöksenteon hetkellä itseään tai sitä miltä päätös näyttää heidän kannattajiensa keskuudessa tai uutisotsikoissa? Vai jaksavatko he ajatella asioita laajemmin, näkökulmia pohtien, ruohonjuuritasolle asti. Miettivätkö he, miten asiat vaikuttavat tuntemattomien ihmisten elämään tahi seuraavien sukupolvien tulevaisuuteen?

Elämämme todellisuus on yksittäisten valintojen summa. Kuinka paljon aikaa menee arjessa tai työelämässä siihen, että etsitään syyllisiä ja pyritään osoittamaan toisen näkökanta vääräksi sen sijaan, että etsimme ratkaisuja.

Kuka siis on oikeastaan vastuussa maailmantilasta? Yksittäiset päätöksiä tekevät ihmiset. Me jokainen. Elämämme todellisuus on yksittäisten valintojen summa. Kuinka paljon aikaa menee arjessa tai työelämässä siihen, että etsitään syyllisiä ja pyritään osoittamaan toisen näkökanta vääräksi sen sijaan, että etsimme ratkaisuja. Ratkaisuja, joita tehdään joka päivä suhteessa toisiin ihmisiin. Se ei ole helppoa. Jos pienessä mittakaavassa riehuu riita ja ihmissuhteet katkeavat, niin miten sitten vuosikymmenet jatkuneet riidat valtioiden välillä olisivat sitten näitä jotenkin helpompia.

Kristityt ovat lähtökohtaisesti mahdottoman tavoitteen edessä. ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”, sanoi Jeesus viimeisenä pyyntönään. Hän ei sanonut opetuslapsilleen, että kerätkää joukkoihin muutama valikoitu hyvä tyyppi omasta lähipiiristä. Hän pyysi kokoamaan hänen seuraajikseen kaikki, läheltä ja kaukaa. Tämä mahdottomuus on toivo, uskoa eteenpäin vievä visio. Se on myös valinta. Koskaan ei voi jäädä paikalleen ihmettelemään. Samoin tulisi nähdä ajatus rauhasta. Rauhan pitäisi olla mahdollista kaikkialla, sielläkin missä se on mahdotonta. Rauha on yhtä mahdollista lähisuhteissa kuin valtioiden rajariidoissakin.

Rauhan pitäisi olla mahdollista kaikkialla, sielläkin missä se on mahdotonta.

Se ei ole väkinäistä idealismia, eikä tosiasioiden lakaisemista maton alle. Se on ajatus siitä, että rauha on  mahdollinen. Se vie eteenpäin. Aina on mahdollista aloittaa toivo uudestaan.

Tämä ajatus auttoi eteenpäin esimerkiksi Kiinassa, kun kirkkoa lähdettiin rakentamaan kulttuurivallankumouksen jälkeen. Lähes kaikki Raamatut ja kirkot tuhottiin, mutta 1980-luvun lopun jälkeen Kiinassa on jaettu jo 84 miljoonaa Raamattua. Kiinassa kastetaan joka vuosi noin 500 000 uutta kristittyä. Mitä jos kulttuurivallankumouksen jälkeen olisikin keskitytty menneisyyteen ja kostoon? Mitä jos olisi lannistuttu mahdottoman edessä. Silloin valittiin toisin. Sitä on toivo.

”Mutta toivo, jonka jo näkee täyttyneen, ei enää ole toivo. Kukapa toivoo sellaista, minkä jo näkee! Jos taas toivomme jotakin mitä emme näe, me myös odotamme sitä kärsivällisesti.” Kirje Roomalaisille 8:24–25

YK:n kansainvälistä rauhanpäivää vietetään 21.9.2019.

Teksti: Ulla Oinonen

Lue lisää

#rauha -materiaali
Arjen voimasanoja -blogi