AJANKOHTAISTA, KOHTAAMISIA |

Blogi: Veljeeni minun on helppo turvautua

Marraskuun alussa alkaa vuoden pimein ajanjakso ja luonto valmistautuu talven tuloon. Kuolema tulee käsinkosketeltavalla tavalla lähelle. Tämä on sopiva hetki viettää edesmenneiden sukulaisten ja ystävien muistopäivää, pyhäinpäivää. Saatanpa sytyttää hautakynttilän jos toisenkin.

Mitä vanhemmaksi tulen sitä selvemmin koen elämän haurauden. Elämä on kuin vuosi. Se alkaa keväästä, jolloin kaikki puhkeaa kukkaan, aurinko hymyilee ja mieli on kirkas. Nuoruuden kesää seuraa keski-iän syksy. Silloin elämä tuottaa satoa, maut ja värit hehkuvat. Tosin talvikin alkaa lähestyä. Ennemmin tai myöhemmin värit haalistuvat, luonto riisuutuu talven varalle. Ihmiselämässäkin vasta myöhäisessä keski-iässä sitä alkaa ymmärtämään myös oman ja muiden rajallisuuden. Osansa tähän tuo se, että sukulaisten, ystävien ja työtovereiden hautajaiset tuntuvat koko ajan lisääntyvän.

Elämä on kuin vuosi.

Vuosi 2015 oli murheellinen vuosi. Lyhyessä ajassa kolme työtoveriani menehtyi sairauden murtamana. Koko työyhteisö järkyttyi. Saksalainen ystäväni puki yhteisen surumme runoksi, jolle hän antoi yksinkertaisesti nimeksi Gebet, rukous. Runossa lähestytään Isä Jumalaa, joka on läsnä luomakunnassaan ja täyttää sen, jedenfalls, epäilyksettä. Runossa on selkeä riimitys, rytmi ja rakenne, joten siihen oli helpohkoa tehdä neliääninen yhteislaulu Anastasian, Arogan ja Rogerin muistolle. Vaikka laulua emme koskaan laulaneetkaan, runo jäi mieleeni.

Runon rukousta ei sattumalta kohdisteta Isälle Jumalalle. Ystäväni kertoi minulle, että usko Isän Jumalan läsnäoloon ja johdatukseen on hänelle aivan keskeinen silloin, kun elämässä tulee vastoinkäymisiä. Koska Isä on aina läsnä, täyttää luomakuntansa ja pitää sen koossa, hän myös päättää ihmiskohtaloista. Koska hän on hyvä, hän ei tahdo meille pahaa, vaikka saattaisi näyttääkin siltä. Jos näin ei olisi, elämältä katoaisi mielekkyys ja pohja.

Minä en ole ystäväni kanssa aivan samaa mieltä. Runossa vakuutetaan, että Isä on läsnä metsän hiljaisessa kuiskauksessa tai kiven kovassa pinnassa. Minusta taas elämä on arvaamaton ja hyvän Jumalan läsnäolo ja johdatus on vain osin selvä. Arkielämässä se näyttäytyy sumeasti. Uskoni ei aina riitä Jumalan läsnäoloon turvautumiseen kuten työtoverini. Siksi minä olen turvautunut hädän hetkellä Kristukseen. Minulle suhde Kristukseen on avain uskoon ja sen todeksi elämiseen. Koen suhteeni ylösnousseeseen Kristukseen paljon voimakkaammin kuin suhteeni Isään Jumalaan. Edellinen on läheinen veljeni, jälkimmäinen jokseenkin kaukaisempi Isäni. Veljeeni minun on helpompi turvautua kuin Isääni.

Herra on hyvä ja tuntee kaikki luotunsa. Ei hän jätä heitä, ei hylkää. (Sir 17:21)

Teksti: Seppo Sipilä

Lue lisää

Arjen voimasanoja -blogi