Blogi: Aikuiset naiset, äidit ja isoäidit koulutiellä
Hentoista lasta tuskin näkyy suuren koulurepun takaa. Saparot heiluvat, kun reipas ekaluokkalainen katoaa oven raosta kouluun sisään. Samanlainen pellavapää taisi olla isänsäkin, kun aikanaan avasi tuon raskaan oven ensimmäisenä koulupäivänään.
Kolme vuotta myöhemmin samana päivänä, kun tyttäreni aloittavat uuden lukuvuoden, seison malawilaisen koulurakennuksen oviaukossa. Pöly leijailee oppilaiden tarmokkaiden askelten jäljessä. Koulutarvikkeet kainalossa ja pienokaset kantoliinassa naiset astelevat jutustellen luokkaan.
Oppilaat istahtavat luokkahuoneen lattialle vieri viereen, sillä luokassa ei ole pulpetteja. Paikalle ei saavu seitsemänvuotiaita lapsia vaan aikuisia naisia, äitejä ja isoäitejä. Käsittelyssä on tänään f-kirjain. Opettaja kirjoittaa liitutaululle tavuja, joista muodostetaan sanoja. Vuorotellen oppilaat käyvät taululla ratkomassa tehtäviä. Opettaja pitää hellästi iäkkään naisen kädestä kiinni, kun tällä on vaikeuksia saada liidusta otetta. Kun tavu on valmis, koko luokka heittäytyy kannustaviin taputuksiin. Tällä alueella vain harvat aikuiset ovat luku- ja kirjoitustaitoisia. Malawilaisista 62% osaa lukea, naisista 55%.
Itse olen syntynyt maailman lukutaitoisimpaan maahan, joka on OECD-maiden kärkimaa koulutuksessa. Suomalaiset ovat myös Euroopan toiseksi ahkerimpia kirjaston käyttäjiä. Viisivuotiaan itseni tikkukirjaimilla signeeraama kirjastokortti saa minut edelleen hymyilemään. Kun katselen malawilaisten naisten kirjoittamista, käsiala muistuttaa omaani lapsena. Nyt nämä naiset ahertavat lähes samalla tasolla kuin ekaluokkalaiset Suomessa.
Kuinka eri todellisuuksissa elämmekään? Suomessa lukutaidottomana eläminen on mahdotonta. Lukutaidoton on kuin sokea. Hän on täysin muiden armoilla, mikä tekee hänestä avuttoman ja haavoittuvan. Eräs lukutaitoluokan nainen kertoo, että hän on hävennyt omaa lukutaidottomuuttaan. Ennen opintojen aloittamista hän ei osannut edes kirjoittaa omaa nimeään.
En voisi kuvitellakaan, että pankissa asioidessani painaisin allekirjoitukseni kohdalle sormenjäljen. Mitä, jos en osaisikaan liikkua kaupungilla, koska en tietäisi, mitä kylteissä lukee. En voisi käyttää tietokonetta tai kännykkää. En selviytyisi töistäni. Lista on loppumaton. Malawilaiset naiset kertovat, kuinka he lukutaidon myötä osaavat kirjoittaa kirjeitä, lähettää tekstiviestejä ja matkustaa. Heitä ei enää huijata.
Vierailtuani kymmenessä lukutaitoluokassa huomaan, että lukemaan voi oppia puun alla, talon kuistilla tai pihalla. Naisia ei häiritse tunkiolla rehvasteleva kukko tai kilejä imettävä vuohiäiti. Kantoliinassa kiemurteleva vauva rauhoittuu saatuaan rinnan suuhun. Lukeminen jatkuu.
Mitähän näille naisille kuuluu viiden vuoden kuluttua? Siinä vaiheessa, kun omat lapseni pohtivat urapolkuja, toivon, että nämä naiset ovat kiinni unelmissaan. He toivottavasti tekevät omaa bisnestä, käyvät töissä ja lähettävät omat lapsensa kouluun.
Lukutaito, kuten mikä tahansa taito rapistuu, jos sitä ei käytetä. Kahdelta iltapäivällä, kun lukutaitoluokka kokoontuu, naiset ovat jo hakeneet kaivosta vettä, etsineet polttopuita, valmistaneet ruuan, tiskanneet, pesseet pyykkiä ja ansainneet perheelle rahaa. Opettaja muistuttaa, että naisten pitää kerrata tunnilla opittuja taitoja kotona. Askareet jatkuvat koulun jälkeen. Siinä kohtaa vaatii itsekuria ja tahtoa tarttua koulukirjoihin.
Oppitunnilla maitoa mutusteleva pienokainen katsoo luottavaisesti äitiään. Toivottavasti myös hän pääsee aikanaan kouluun. Uuden Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelman tavoitteena on opettaa 20 000 naista lukemaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa.
8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää.
Teksti: Katri Saarela
Lue lisää