Blogi: Hyvyyden voiman suojassa

Katson ulos ikkunasta. Puiden latvat huojuvat tuulessa, kuten eilenkin. Radiokuuluttaja kertoi auringon nousu- ja laskuajat kuten jokaisena aamuna ennenkin. Kadulla kävelee koiran ulkoiluttajia, kuten minä tahansa aamuna. Ja kuitenkin poikkeuksellisesta ajasta kertovat uutiset tulvivat kaikista medioista.

Mielessäni on viime päivät soinut virsi 600, ”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan, olemme kaikki hiljaa kätketyt…” Virren sanat koskettavat, koska ne ovat syntyneet äärimmäisen ahdistavan ja poikkeuksellisen ajan keskellä. Dietrich Bonhoeffer, virren sanojen kirjoittaja, eli keskellä natsi-Saksan kauhuja. Silti hän luotti Jumalan voimaan ja hyvyyteen.

Viikonloppuna kumppanini kanssa päätimme laittaa stopin koronauutisvirralle. Pakkasimme reppuun eväät ja nuotiopuut, ja käänsimme auton keulan kohti Pohjois-Espoota.

Nuuksion kansallispuiston syrjäkulmilla, reittien ulkopuolella, oli liikkeellä yllättävän paljon väkeä. Koronatilanne oli ilmeisesti saanut ihmiset hakeutumaan metsään. Mikä sen viisaampaa, sillä luonto on iät ajat tarjonnut virkistyksen ja rauhoittumisen paikan ihmiselle.

Metsässä tarpoessa huomio alkoi automaattisesti kiinnittyä aistimaan kaikkea, minkä keskellä olimme. Metsä aivan kuin imaisi meidät kulkijat omaan valtakuntaansa. Polut kiemurtelivat paksujen sammalmättäiden lomassa kuusikoissa, välillä männiköissä, ryteiköissä ja suomaisissa paikoissa. Pieni pakkanen oli jäädyttänyt paikoin kallioille valuneet vedet, joten kallioita ylöspäin ja alaspäin ramutessa piti varoa kaatumista.

”Hyvyyden voiman ihmeelliseen suojaan…” hyräilin mielessäni. Tuntui, että koko metsä kertoi hyvyyden voimasta ja turvasta. Tuulen viima suhisi puissa. Jossakin nakutti tikka kelopuuta. Suuren kuusen juurella oli kasa käpyjä, varsinkin käpyjen ruotoja ja suomuja. Oravilla näytti olleen kunnon kekkerit. Purojen äärellä pysähdyin katsomaan, miten risuihin ja varpuihin veden partaalla oli muodostunut jäätaideteoksia. Auringon pilkahdukset saivat jäämuodostelmat kimaltelemaan hienosti.

Paikoitellen, varsinkin pensaiden silmuissa näkyi jo viherrystä. Uusi elämä oli puhkeamassa esiin. Ensimmäisten silmujen näkeminen synnyttää mielessäni aina suurta iloa. Luonto kertoo niin vahvasti ja monin tavoin elämänkierrosta, kuihtumisesta ja kuolemasta kuin myös uudesta elämästä ja sen vahvasta voimasta.

Sytytimme nuotion metsälammen rannalle. Liekit lämmittivät mukavasti viiman kylmäämiä käsiä. Siinä kuumaa teetä hörppiessäni mietin, miten maailma oli aivan mallillaan. Luonto itsessään oli normalisoinut ajatusteni härdellin ja huolehtimisen. Metsä oli taas muistuttanut konkreettisesti jostain pysyvästä ja ikiaikaisesta, meidän Luojamme huolenpidosta ja elämää ylläpitävästä voimasta.

”Hyvyyden voiman uskollinen suoja, piirittää meitä kuinka käyneekin. Illasta aamuun kanssamme on Luoja. Häneltä saamme huomispäivänkin.” (Vk. 600: 5)

Teksti: Satu Toukkari
Kuva: Jael Vallee/Unsplash