Piispa Jukka Keskitalon joulutervehdys 2021

Joulurauhaa!

”Kunnia Jumalalle korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisten kesken, joita hän rakastaa”, julistivat enkelit jouluevankeliumissa. Enkelien ilmoitus tuli ensimmäisenä joulunakin levottoman maailman keskelle. Silloinkin oli vastakkainasettelua, sotia ja taisteluja.

Vaikka tilastojen mukaan sodat maailmassa ovat tällä vuosisadalla vähentyneet 1900-lukuun verrattuna, niin valitettavasti tämänkin joulun alla moni ihminen joutuu pelkäämään henkensä edestä sodan kauhujen keskellä. Erityisesti ajattelen ja rukoilen Etiopian kovaa vauhtia raaistuvan sisällissodan siviiliuhrien puolesta.

Vaikka saamme Suomessa elää syvää rauhan tilaa, kokee silti moni yhteiskunnallisen tilanteen omassa maassammekin rauhattomana. Olen itsekin huolissani yhteiskunnan kärjistyneestä keskusteluilmapiiristä. Sosiaalisen median keskustelualustoilta vaikuttaa ajoittain olevan rauha kaukana. Voi kunpa sinnekin, missä tahallaan ymmärretään toisia ihmisiä väärin ja lyödään sanan säilällä, laskeutuisi rauha ja hyvä tahto.

Jotta rauhaa saadaan lisää, tarvitaan rauhantekijöitä, rauhan rakentajia. Lähipiirissäsi, kotona, koulussa, työpaikoilla sinä voit olla rauhantekijä tulevana jouluna. Rauha lähipiirissä rakentuu pienistä asioista ja sanoista. Kiitos ja anteeksi ovat tärkeimpiä rauha-sanoja ihmisten välisissä suhteissa.

Siellä missä joulun lapsi Jeesus on keskiössä, siellä rakennetaan rauhaa. Ei Jeesusta turhaan sanota Rauhan ruhtinaaksi. Jeesus voi muuttaa ihmissydämen, ja tuoda sinne rauhan. Tuo rauha ei ole vain rauhallinen mieli tai rauhallinen olo, vaan se on jotakin syvempää. Se on Jumalan rakkauden mukanaan tuomaa rauhaa.

Jeesus, rauhan ruhtinas joulusi siunatkoon.

Oulussa adventin alla 2021

Jukka Keskitalo

Oulun hiippakunnan piispa
Suomen Pipliaseuran hallituksen puheenjohtaja