Pipliaseuran kirjakauppoja tuhottu Egyptissä

Kaksi Pipliaseuran kirjakauppaa tuhoutui hyökkäyksessä Etelä-Egyptissä.

Egyptin Pipliaseura on toiminut 129 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun Pipliaseuran toimipiste on joutunut tällaisen hyökkäyksen kohteeksi, kertoo Egyptin Pipliaseuran pääsihteeri Ramez Atallah.

Hyökkääjät murtautuivat sisään kirjakauppoihin ja sytyttivät ne tuleen. Kirjakaupat ja niiden kirjavarastot tuhoutuivat kokonaan.

Kyseessä ei ollut yksittäinen hyökkäys Pipliaseuraa ja sen toimintaa vastaan. Samat tekijät tuhosivat myös muita kadunvarren kirjakauppoja ja sytyttivät autoja tuleen.

Ramez Atallahin mukaan viime päivien kansainvälinen uutisointi on keskittynyt raportoimaan väkivaltaisista mielenosoituksista. Tällöin on hänen mukaansa jäänyt sivuun se tosiseikka, että valtaosa egyptiläisistä tuomitsee väkivaltaiset hyökkäykset.

Lähimmäisenrakkauteen pohjautuvaa aineistoa Egyptin Pipliaseura julkaisee lähimmäisenrakkauteen ja rauhanomaiseen rinnakkaiseloon kutsuvia aineistoja seurakuntia varten.

Tässä tilanteessa on tärkeää, että kirkot saavat Raamatun sanomaan pohjautuvia aineistoja, jotka tukevat paikallisseurakuntien työtä.

Valtaosa Egyptin kristityistä kuuluu ortodoksisiin kirkkoihin lukeutuvaan koptikirkkoon. Kristittyjen määrästä ei ole luotettavia tietoja. Koptikirkon omissa tilastoissa kristittyjen määräksi arvioidaan noin 10 miljoonaa. On kuitenkin esitetty arvioita, että kristittyjä on selvästi enemmän.

Suomen ja Egyptin Pipliaseura pitkäaikaisia kumppaneita

Egyptin Pipliaseura on Suomen Pipliaseuran pitkäaikainen kumppani. Yhteistyöalueena on erityisesti koptikirkon lapsityön tukeminen. Egyptin Pipliaseura lahjoittaa kristillisille ala-asteille lastenraamattuja. Seura järjestää myös Raamatun kertomusten ympärille rakennettuja lastentapahtumia yhdessä kirkkojen kanssa. Vuoden 2013 yhteistyöohjelmaa kuuluu myös heikkonäköisille tarkoitettujen isokirjaimisien Raamattujen tuolttaminen.

———————-

LISÄTIETOJA

SUOMEN PIPLIASEURA
Markku Kotila, pääsihteeri, e-mail: markku.kotila (at) piplia.fi, puh. 010 838 6512
Martti Asikainen, apulaispääsihteeri, e-mail: martti.asikainen (at) piplia.fi, puh. 010 838 6530