AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Raamatunkäännös on koko yhteisön ilon aihe

Namibian häikäisevän auringon alla selviävät vain sitkeimmät kasvit. Kirkon varjoisissa sisätiloissa on jo viileämpää. Jumalanpalveluksissa näkee konkreettisesti, miten nuorta Namibian väestö on: 36 % namibialaisista on alle 15-vuotiaita.  

Pohjois-Namibian Ambomaalla ndongaa ja kwanjamaa äidinkielenään puhuvat kääntäjät työskentelevät parhaillaan erityislaatuisen raamatunkäännöshankkeen parissa, sillä kahta raamatunkäännöstä työstetään yhtä aikaa. 

Kielet ovat toisilleen läheistä sukua. Ndongaa puhutaan Namibiassa ja kwanjamaa Namibiassa ja naapurimaassa Angolassa. Raamattu on käännetty kyseisille kielille kauan sitten, mutta uuden käännöksen tarve on ilmeinen. >> Lahjoita raamatunkäännöstyöhön

– Vanhojen ja uusien käännösten suurin ero on, että vanhoissa käännöksissä on paljon sanoja ja ilmauksia, joita nuoren sukupolven on vaikeaa ymmärtää. Nyt valitaan sanoja, joita nuoret varmasti ymmärtävät. Suurin osa sanastosta on ihan käyttökelpoista, mutta jotkut ilmaukset aiheuttavat hämmennystä, käännöshankkeen johtaja ja teologian tohtori Martin Ngodzi kertoo. 

Hankkeen toteutuksesta vastaavat Namibian ja Angolan Pipliaseurat yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa. Kumppaneina hankkeessa toimivat Suomen Pipliaseura, Suomen Lähetysseura sekä Seed Company -järjestö. 

Uusi testamentti tulee pian valmiiksi

Käännöstyö alkoi vuonna 2017. Neljässä vuodessa on saatu paljon aikaan. Työn alkuun liittyvä kääntäjien koulutus on ohi, ja Uusi testamentti alkaa olla jo loppusuoralla.  

Markuksen evankeliumin testipainos on lähtenyt tänä keväänä jakoon lukijoille, ja siitä kerätyn palautteen perusteella valmistuu lopullinen versio. Samanlaista testausta tehdään myös muille Uuden testamentin osille, jotta teksti on varmasti lukijoilleen ymmärrettävää. 

– Ihmiset ovat kirjan ilmestymisestä todella innoissaan. Tuntuu, että nyt on aika jo tuottaa jotain kouriintuntuvaa. Käännöksen tekemisestä on puhuttu vuosia, joten on todella hienoa voida antaa jotain konkreettista nähtäville, Ngodzi iloitsee. 

Käännösprojekti herättää suurta intoa kirkoissa ja seurakuntalaisten parissa, ja koska uusi raamatunkäännös on koko yhteisön yhteinen hanke ja rukousvastaus, on tärkeä pitää tuota mielenkiintoa yllä.  

Vanhan testamentin kääntäminen alkaa sekin jo tänä vuonna, tietenkin Mooseksen kirjoista. Ngondzi arvioi, että koko Vanha testamentti tulisi käännettyä noin viidessä vuodessa. Vuonna 2027 pitkä odotus on siis ohi, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan. 

Teologian tohtori Martin Ngodzi johtaa kwanjaman ja ndongan käännöstyötä Namibiassa. Kuvassa käännöstiimin jäseniä.

Etätyöhön on ehditty jo tottua 

Koronapandemia on laittanut kapuloita rattaisiin käännöshankkeelle jonkin verran. Haastatteluhetkellä esimerkiksi Markuksen evankeliumit olivat jumissa Angolan rajalla, koska Namibia on ollut sulkutilassa vuoden ajan. Rajan yli kyllä liikutaan, mutta se vaatii tavallista enemmän vaivannäköä.  

Rajan yli haluaisi liikkua myös angolalainen kwanjaman kielen kääntäjä, jonka työtehtävät ovat Namibian puolella. Koronan vuoksi hän ei ole nähnyt perhettään kovinkaan usein viimeisen vuoden aikana. 

Namibian Pipliaseuran rahatilanne on niin ikään huonolla tolalla, koska maan talous on koronapandemian kourissa kärsinyt pahasti. Siksi kääntäjät eivät ole voineet matkustaa tapaamaan tärkeitä sidosryhmiään niin paljon kuin olisivat halunneet. 

Käännöstiimi on kansainvälinen. Kääntäjät ovat Namibiasta ja Angolasta, ja käännöskonsultteja eri puolilta maailmaa. Suomen Lähetysseuran Riikka Halme-Berneking tekee töitä Yhdysvalloista, ja uutena käännöstiimiin on liittynyt myös Pipliaseuran Chris Pekka Wilde, joka tekee töitä Suomesta käsin. Konsultteja ei ole Namibiassa nähty nyt yli vuoteen. 

– Teemme koko ajan töitä yhdessä videopuheluiden välityksellä. Aluksi tämä tuntui hankalalta, mutta nyt olemme jo tottuneet etäyhteyksiin ja työ sujuu hienosti. Yritämme kovasti saada työtä etenemään vauhdikkaasti, Martin Ngodzi kertoo. 

 Lahjoita raamatunkäännöstyöhön!