Siunaa koko maailmaa – haastattelussa Jaakko Löytty

Mies seisoo puistossa kädet puuskassa

Jaakko Löytty kertoo kuulleensa laulun “Siunaa koko maailmaa” ambokielellä 1980-luvun alussa. Kappale on peräisin Swapo Singersien levyltä. Ryhmässä on namibialaisia, jotka esittivät musiikkia Angolan ja Zambian pakolaisleireillä itsenäisyyden puolesta. Vaikka laulut ovat taistelulauluja, esitykset olivat herkkiä ja lempeitä, heidän kansanluonteensa ja identiteettinsä mukaisesti. Löytyn uudelle levylle tulee kokoelmasta myös yksi uusi kappale.   

– Laulu teki minuun suuren vaikutuksen. Siunaa Afrikkaa -kohta kääntyi sanoituksessa ’siunaa koko maailmaa’ -muotoon. Afrikka mainitaan yhdessä säkeessä.  

Kappaleen sävel on eteläafrikkalainen 1800-luvulta, Enoch Sontongan säveltämä. Se on tunnettu myös kansallishymninä. 

– Afrikkalaiset ovat tyytyväisiä, kun kuulevat, että minun versiossani siunataan ihan koko maailmaa.  

Löytty toteaa, että laulu sopii hyvin tähän maailman tilanteeseen. Siinä on vahvaa sodan ja rauhan tematiikkaa.  

– Lasten kanssa on tärkeä puhua myös sodasta. Muistan itsekin lapsena pelänneeni, että joutuuko isäkin lähtemään sotaan tai tuleeko sota Suomeen saakka.  

Isovanhempien puheissa sota kuuluu yhä paljon. Sota tulee lasten korviin ja näkyville myös uutisten kautta. Eikä aina ole aikuista lähellä selittämässä, kun sotajuttuja vyöryy lasten silmien eteen. 

– Pienille lapsille turvallisuuden tunne on tärkeä. Jos se järkkyy, se näkyy heti lapsissa. Laulussa sanotaan: ethän Isä taivaan unohda lapsiasi sodan jaloissa. Siinä selitetään, miksi sota syttyy; vihasta, joka on yksi syy.  

– Siunaa koko maailmaa lauletaan monta kertaa, joten se voittaa ja lohduttaa. Siunauksella toivotetaan kaikkea hyvää ihmiselle. Sillä on aina hyvä viesti, kun sitä toivotaan. 

Löytty on tehnyt pitkän uran sekä musiikin että Herättäjä-Yhdistyksen piirissä, jossa hän oli mukana mm. Siionin virsien uudistustyössä. 

– Siunaus ei kulu, vaikka sitä kuinka jakaisi. Samoin Siionin virsien veisaaminen on tärkeää. Virsiä veisatessa voi ajatella monia asioita ja tulla siunatuksi. 

Siunaa koko maailmaa -virsi on pysynyt lähes samana 

– Kun kappale liitettiin virsikirjaan, säkeisiin lisättiin maana Australia. Sitä ei alun perin ollut mukana. Harmikseni viimeinen säe jätettiin pois virsikirjasta: ’Suothan, Isä Taivaan, meillekin, ilon sekä toivon koteihin. Hoida, Isä, lastas hellimmin. Siunaa koko maailmaa. Siunaa koko maailmaa.’ 

– Kun esitän laulua, on mukana aina kaikki säkeistöt, ja ihmiset laulavat mukana.  

Löytty kertoo, että laulua pyydetään häneltä edelleen usein. Virsikirjassa se on lasten virsi, mutta se voisi olla myös aikuisten virsi. 

– Aikuisetkin kaipaavat lohtua, siunausta ja tukea ja kutsuvat Jumalaa taivaan isäksi. 

Rakas Afrikka 

Löytty vietti lapsuutensa Namibiassa. Afrikka on edelleen hänelle rakas. Hän käy siellä lomamatkoilla ja hänen nuorin tyttärensä asuu Zimbabwessa.  

– Asuimme aikoinaan kuusi vuotta Senegalissa. Siellä käännettiin Raamattua sereerin kielelle. Oli liikuttavaa saada olla mukana julkistamisjuhlassa, jossa myös paikallinen imaami vastaanotti omankielisen Raamatun. 

Tällä hetkellä Löytty työstää raamattulauluja lapsille yhdessä tamperelaisen muusikon kanssa.  

– Luen kertomuksen Raamatusta ja tutustun henkilöihin, joista laulun on tarkoitus kertoa. Minun raamatunlukuni on siis hyvin soveltavaa; pidän näin itselleni tavallaan raamattutunteja, Löytty nauraa. 

Projekti on vielä vähän kesken, mutta valmista tulee koko ajan. 

– Lauluja tehdessäni palautan mieleeni kaiken, mihin olen Raamatussa vuosien mittaan tutustunut. Lasten raamattulauluja varten hankin itselleni Selkoraamatun oheislukemistoksi. 

Kristillinen kasvatus on tärkeää 

– Hurskaat vanhemmat pitivät huolta, että meistä tuli kunnon kansalaisia. Meillä oli ruoka- ja iltarukoukset ja kävimme kirkossa usein. Raamatunkertomukset tulivat tutuiksi pienestä pitäen. Vaimoni Kaijan kanssa lausumme yhä usein ruokarukouksen. 

Tärkeää ovat hyvät tavat, toisten ihmisten kunnioittaminen ja arvostaminen.  

Afrikassa opin, että vanhempia ihmisiä kunnioitetaan. Perhe ja suku ovat tärkeitä. Onkin vaikea erotella, mikä on kristillisyyttä ja mikä muutoin yleisesti hyväksyttyjä tapoja. 

– Namibiassa opimme lapsesta pitäen arvostamaan erilaisia ihmisiä. Erilaisuus ei ole lupa muiden kritisointiin. Me olemme kaikki erilaisia, mutta jokainen olemme saman Isän lapsia, eri puolilla maailmaa.  

 

Rakastettu lastenvirsi nyt kirjana 

Vauvan oma rapinaraamattu 2 on pieniin käsiin sopiva pehmokirja, jota voi yhdessä lapsen kanssa lukea ja laulaa tutun lastenvirren sanoin. Löytyn laulu sanoittaa lapsille sopivalla tavalla rukouksen maailman puolesta, ja tukee näin kristillistä kasvatusta pienestä pitäen. Siunaa koko maailmaa on virsikirjassa virsi numero 501. 

Yksityisasiakkaat voivat ostaa Rapinaraamattu 2:n Sacrumista.

Seurakunnat voivat tilata Rapinaraamattuja Pipliakaupasta.

 

vauvan kirja

Juttu on julkaistu aiemmin PIPLIA-lehdessä 3/2022

Teksti ja kuva: Tuija Numminen