Kuukausiarkisto: lokakuu, 2022

AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Aina on toivoa Jumalan työlle – Raamattu edelleen Kiinan kysytyin kirja

Elämme Euroopassa historiallisen synkkien uhkakuvien aikaa, ja olemme kääntäneet katseemme lähelle, omiin ajankohtaisiin murheisiimme. Samalla koko muun maailman tarpeet ovat yhtä suuria kuin ennenkin. Kiinan kristittyjen parissa se tila, jossa raamattutyön mahdollisuudet ovat olleet suhteellisen avoimet, näyttäisi olevan kapenemassa. Tästä kertoo esimerkiksi puhelinten sovelluskaupoista kadonneet kristilliset sovellukset, suljetut verkkosivustot ja se, että uusille raamatunkäännöshankkeille on …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Kohti kotitekoista ketsuppia

Mummoni ei koskaan ottanut kokonaista pullapalaa. Hän jakoi aina pullan kahteen tai jopa neljään osaan. Mummon mielestä ei ollut kohtuullista yhden ihmisen syödä kokonaista pullaa yksin.  Mummo ja pappa olivat sitä sodan kokenutta sukupolvea, joka pesi muovipussit, viilipurkit ja jopa tuorekelmun kappaleet. Usein säästöratkaisut olivat varsin luovia, ja joskus lapsen mielestä myös aika noloja. Muistan, …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI, YLEINEN |

Blogi: Mikä on Jumalan nimi?

Yliopistovuosinani olin kerran menossa Kansalliskirjastoon. Oven vieressä seisova nuori mies pysäytti minut, osoitti Unioninkadun toiselle puolelle ja kysyi, näinkö siellä merkin seinässä tuomiokirkon oven yläpuolella. Nuorukainen kertoi, että se oli Jumalan nimi. Olinko tiennyt, että Jumalalla on nimi? Eikö ollutkin väärin, ettei tuota nimeä mainita Raamatussa? Irrottauduin tilanteesta vaivautuneena ja livahdin ovesta tieteellisen tiedon valtakuntaan. …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Pysäyttämätön Jumalan sana – Raamattu on Kiinan myydyin kirja

”Jumala on avannut kiinalaisille mahdollisuuksia lukea Raamattua”, Kua Wee Seng innostuu puhuessaan raamatunkäännöksistä Kiinassa. Kädet viittovat sanoille vauhtia. ”Tämä ei ole minulle vain työasia, tämä on sydämen asia!” Hymy ulottuu silmiin asti ja silmälaseista heijastuu syysaurinko.  Yhtyneiden Raamattuseurojen Kiinan toimiston pitkäaikainen johtaja Kua Wee Seng vieraili Suomessa Pipliaseuran vieraana. Hän jäi toimestaan eläkkeelle vuoden 2022 …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI, YLEINEN |

Blogi: Harpuin, huiluin, sähkökitaroin

Psalmit sisältävät monenlaista aineistoa rukouksesta opetukseen, ylistyksestä julistukseen. Ne ovat runoja, joita on myös laulettu. Me psalmien kääntäjät emme silti tiedä, miltä psalmilaulanta kuulosti esimerkiksi Jerusalemin temppelissä, vaikkapa Jeesuksen aikaan. Tieto psalmien varhaisista sävelmistä on kadonnut. Joidenkin psalmien alussa on musiikkia johtaneelle henkilölle osoitettuja ohjeita siitä, kuinka ne tulisi esittää. Nämä ohjeet koostuvat yleensä vaikeatulkintaisista …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Vähemmistökirkot ovat täynnä elämää Lähi-idässä

Kun juurrumme Raamattuun, tuotamme hedelmää Astu portista kirkon pihaan Alexandriassa, Egyptissä. Odotat näkeväsi kirkkorakennuksen, ehkä pienen istumapaikan ja puistopläntin sen edessä. Sen sijaan pihalta löytyy ruokakauppa, pieni jalkapallokenttä, vanhainkoti, lääkäriasema, taidepaja ja kahvila – kaikki kirkon ylläpitämiä. Lähes kaiken, mitä elämiseen tarvitsee, saa kirkon yhteydestä. Täällä asuu Yhteisö, isolla Y:llä.  Pipliaseura tarjoaa kirkolle tärkeitä työvälineitä …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, YLEINEN |

Siunaa koko maailmaa – haastattelussa Jaakko Löytty

Jaakko Löytty kertoo kuulleensa laulun “Siunaa koko maailmaa” ambokielellä 1980-luvun alussa. Kappale on peräisin Swapo Singersien levyltä. Ryhmässä on namibialaisia, jotka esittivät musiikkia Angolan ja Zambian pakolaisleireillä itsenäisyyden puolesta. Vaikka laulut ovat taistelulauluja, esitykset olivat herkkiä ja lempeitä, heidän kansanluonteensa ja identiteettinsä mukaisesti. Löytyn uudelle levylle tulee kokoelmasta myös yksi uusi kappale.    – Laulu …

Lue lisää


AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Puutarhamietteitä – Raamattumietiskely

Olen rakastanut syyskuuta siitä asti, kuin sain oman puutarhan. Syyskuu on väkevän täynnä elämää ja kuolemaa. Muutos on käynnissä. Viimeiset kukat loistavat. Sato kypsyy ja korjataan pois. Vadelmapensaikko kellastuu ja ränsistyy, mutta itse asiassa se häärää jo kuumeisesti seuraavan vuoden kukka-aiheita. Tulevan kevään kukkasipulitkin kätketään maahan. Syyskuinen puutarha muistuttaa, että Jumala antaa kasvun ja kuihtumisen, …

Lue lisää