
Kauniita sanoja äidille Raamatusta
Rakas, rakkaampi, äiti. Mitä voi kirjoittaa onnittelukorttiin hänelle, joka on kantanut sinua niin monen asian yli koko lapsuuden, ja usein…
Vaikka Jumala on puhunut suomea niin kauan kuin me muistamme, Namibiassa on yhä valtava määrä ihmisiä, jotka eivät ole päässeet osalliseksi Raamatusta omalla kielellään.
Juuri nyt keräämme varoja käännöstyöhön, jotta Raamattu voisi olla yhtä tärkeä toivon ja yhteiskunnan rakennuspilari Namibiassa, kuin koti-Suomessa.
Lahjoita Raamattu Namibiaan nyt.
Raamattu.fi-tilaajana saat nyt myös pääsyn Raamattukurssille. Hanki tilaajalisenssi jo tänään.
Etteivät nuoret ja tulevat sukupolvet vieraantuisi Raamatusta, käännämme parhaillaan sitä uudelleen. Tämä uusi käännös on seuraavan sukupolven sydämen kieltä, jota he siteeraavat lapsuuden Raamattunaan.
Kuukausilahjoittajina ollaan hyvällä asialla. Tuen avulla teemme Raamattua läheiseksi ja ymmärrettäväksi. Yhdessä voimme viedä kaiken Raamatun hyvän myös nuoremmille suomalaisille.
Suomen Pipliaseura on toiminut vuodesta 1812 asti tavoittaakseen ihmiset heidän omalla kielellään. Olemme maamme vanhin kristillinen järjestö sekä vanhin yhtäjaksoisesti toiminut kirjankustantaja.
Tänään olemme uutta luotaava järjestö, joka osana kansainvälistä verkostoa toimii 240 alueella ekumeenisesti.
Käännämme Raamattuja vähemmistökielille sekä opetamme ihmisiä lukemaan heidän omalla kielellään. Työskentelemme ihmisarvon, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta.
Tule mukaan, oli se sitten materiaaliemme hyödyntämistä, toimintaan osallistumista tai lahjoitus hyvään tarkoitukseen.
Yhdessä vahvistamme toivoa tähän päivään ja uskoa tulevaisuuteen.
Itse, omassa ruumiissaan, hän "kantoi meidän syntimme" ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle.
1. Piet. 2: 24Rakas, rakkaampi, äiti. Mitä voi kirjoittaa onnittelukorttiin hänelle, joka on kantanut sinua niin monen asian yli koko lapsuuden, ja usein…
“Meumbo? Ollaanko täällä kotona?” huikkasin sisääntulotervehdyksen heti ovelta. Olin työmatkalla toisessa kotimaassani Angolassa, ja kävin Piplian myymälässä. Myymälästä vastaava nuori…
Merkittävä kansainvälinen tutkimus julkaistaan pian Britannian ja Ulkomaiden Pipliaseura on tehnyt yhdessä globaalin mielipidemittausyritys Gallupin kanssauraauurtavan kansainvälisen selvityksen The Patmos World…
Yhtyneiden Raamattuseurojen (UBS) vuoden 2024 raamatunkäännöstyön tilastot on julkaistu. Viime vuonna saavutettiin virstanpylväs: ensimmäistä kertaa yli 6 miljardia ihmistä maailmassa…
Teimme raamattuopetuksesta mutkatonta: Piplian Raamattukurssi on helppo ja edullinen digityökalu seurakuntasi raamattuopetukseen.
Etsitkö uutta energiaa ripareille? Kaipaako raamattupiirisi uutta keskusteltavaa?
Monikäyttöinen Raamattukurssi sopii tähän kaikkeen, sekä verkossa että lähitapaamisissa.
Lue Raamattua useista eri käännöksistä, tee raamattuhakuja, ja syvennä tietämystäsi Raamatun ajan maailmasta. Tutustu Piplia-sovellukseen.
Piplia suomentaa Vanhaa testamenttia mobiiliin eli jokaiselle, jolla kännykkä pysyy kädessä. Käännös on valmis vuoteen 2028 mennessä. VT2028-käännös ottaa huomioon rikkaan nykysuomen vivahteet, lukijoiden kielentajun sekä digitaaliset käyttötavat.
Valmiita materiaaleja seurakunnille!