Ajankohtaisvideo kertoo pohjoissaamen raamatunkäännöstyöstä

– Olen lukenut (vanhaa) Raamattua rippikoulussa. Raamattua oli aika vaikea lukea ja ymmärtää. Mutta nyt kun uusi Raamattu on valmis, uskon, että se auttaa nuorta ja vanhempaa sukupolvea lukemaan Raamattua, sanoo Nils Johan Eira Norjan Kautokeinosta.

Eira on haastateltavana pohjoissaamen raamatunkäännöksestä kertovassa ajankohtaisvideossa, joka on kuvattu Norjan Kautokeinossa ja Utsjoella. Videolla keskeiset raamatunkäännöstyön asiantuntijat kertovat pohjoissaamen raamatunkäännöstyön taustoista ja haasteista.

– Kyllä tämä on pioneerityö. Olemme joutuneet kaivamaan kirjallisuudesta, lähinnä parista kielellisestä tutkimuksesta ja sanakirjasta sen, että millainen pohjoissaamen kieli on ilman pääkielten vaikutusta, sanoo käännöstyön kielitieteellinen johtaja FT Tuomas Magga.

– Edellinen käännös ratkaisi termien osalta suurimmat ongelmat. Käännöksen ongelmana oli se, että se oli niin riippuvainen norjan kielestä. Norjan ja saamen lauseenrakenteet eivät ole samanlaisia. Suurin haaste oli vaihtaa nämä lauseenrakenteet, jotta teksti on enemmän alkuperäistä saamen kieltä, joka itse asiassa muistuttaa enemmän suomen kieltä kuin norjaa, sanoo emeritusprofessori Ole Henrik Magga Norjasta.

– Raamatunkäännös on melko lähellä kieltä, jota käytämme. Sitä on helppo ymmärtää. Kuitenkin meidän piti tehdä päätöksiä ja korvata joitakin sanoja toisilla sanoilla. Tietysti ihmiset, jotka ovat lukeneet paljon Raamattua, tulevat huomaamaan, että osa sanoista on poissa, sanoo norjalainen kielitieteilijä Berit Anne Bals Baal.

Pohjoissaamen raamatunkäännös on tärkeä kieliteko ja samalla ensimmäinen laaja tekstikokoelma, jonka kielellinen muoto on hyväksytty kaikkien kolmen valtion alueella, joissa sitä puhutaan. Yhteinen kirjallinen äidinkielen muoto tuo pohjoissaamen puhujia aiempaa lähemmin yhteen ja siten vahvistaa myös heidän identiteettiään.

Raamatunkäännös on kulttuuriteko

Arkkipiispa Tapio Luoma ja Oulun piispa Jukka Keskitalo osallistuivat pohjoissaamen Raamatun käyttöönottojuhlaan Utsjoella. Jukka Keskitalo toteaa videolla, että saamelaiset ovat tärkeitä Oulun hiippakunnalle ja uusi raamatunkäännös on kulttuuriteko. Arkkipiispa kertoo, että uusi raamatunkäännös on tärkeä askel evankelis-luterilaisen kirkon elämässä.

– Me voimme nyt käyttää saamelaisseurakunnissa hyväksi tuoretta, ajanmukaista, ymmärrettävää käännöstä, jonka kautta toivomme tietysti, että se, mitä Jumala on halunnut meille Raamatussa kertoa, tulee selvemmin esille.

Katso video: Biibbal

Saamen kielten viikkoa vietetään 21.–27.10.2019. Saamelaiskäräjät kannustaa yrityksiä, järjestöjä, viranomaisia ja muita toimijoita osallistumaan saamen kielten näkyvyyden lisäämiseen koko maassa erilaisten tapahtumien ja kampanjoiden avulla.