Muutosvoimana lukutaito: Maailmanlaajuinen lukutaitotyö saa vahvistusta suomalaisesta osaajasta 

Miksi kääntäisimme Raamattua, jos sitä ei osata lukea? Tähän tiivistyy syy, miksi Pipliaseurojen kansainvälinen verkosto UBS (United Bible Societies) panostaa lukutaito-opetukseen osana kokonaisvaltaista missiotaan.  

Kun jollekin kielelle käännetään ensimmäistä kertaa Raamattu, se on usein yksi ensimmäisistä sille kielelle tehdyistä kirjallisista teoksista. Ensimmäisen käännöksen yhteydessä luodaan usein myös kirjakieli, jota kukaan ei ole aikaisemmin käyttänyt. Samalla syntyy tarve opettaa ihmisiä lukemaan omaa kieltään.  

Useimpien vähemmistökielten puhujat käyvät koulua maan valtakielellä, ja tutkimukset osoittavat, että oppimistulokset ovat vaihtelevan kehnoja. Maailmassa on esimerkiksi yli 600 miljoonaa käytännössä luku- ja kirjoitustaidotonta lasta, jotka ovat käyneet peruskoulua. Jos alkeis- ja esiopetusta annetaan kielellä, jota kotona ei puhuta, voivat perustaidot jäädä todella heikoiksi. 

Raamatunkäännöstyön myötä äidinkielinen lukutaito-opetus voi alkaa, ja Pipliaseurat tekevätkin lukutaitotyötä monessa paikassa, missä raamatunkäännös on uusi tai vielä valmisteilla. UBS:n lukutaitotyön piirissä on tällä hetkellä vuosittain noin 100 000 oppijaa. 

Äidinkielisen opetuksen asema ei ole turvattu 

Viimeisimpänä vahvistuksena UBS:n lukutaitotyöhön on tulossa kasvatustieteen tohtori Kimmo Kosonen, joka on aiemmin tehnyt koulutus- ja lukutaitotyötä Suomen Lähetysseuran työntekijänä SIL International -järjestön työyhteydessä Thaimaasta käsin. Kosonen aloittaa vuoden 2022 alussa UBS:n lukutaitotyön johtajana, ja hänen tavoitteenaan on vahvistaa lukutaitotyön asemaa Pipliaseurojen kansainvälisessä verkostossa.  

Kosonen on viimeisten 20 vuoden ajan toiminut konsulttina ja tehnyt akateemista tutkimusta monikielisestä koulutuksesta sekä kielipolitiikasta Aasiassa. Hän on kouluttanut järjestöjä, virkamiehiä, poliitikkoja ja asiantuntijoita sekä vieraillut Aasian maiden päättäjien luona lobbaamassa äidinkielisen opetuksen ja monikielisen koulutuksesta puolesta. 

Hänelle on tärkeää, että lukutaidon opetus äidinkielellä, tai monikielisten ihmisten tapauksessa vahvimmalla kotona puhutulla kielellä, saisi vahvemman aseman myös yhteiskunnallisesti. 

 – Äidinkielinen opetus ei tällä hetkellä ole kansainvälisten sopimusten piirissä oleva ihmisoikeus. Sitä on yritetty lobata isojen kansainvälisten järjestöjen, kuten Unicefin ja Unescon toimesta, että äidinkieliselle opetukselle saataisiin virallinen ihmisoikeusstatus, Kosonen kertoo. 

Puheen ja kirjainten yhteys 

Voisi kuvitella, että tutkimukset puhuisivat puolestaan, ja äidinkielinen opetus nostettaisiin välittömästi prioriteettilistalle. Käytännössä kuvaan astuvat kuitenkin rajalliset resurssit ja osittain myös politiikka: pääkielen suosiminen kertoo paitsi kansallisen yhtenäisyyden korostamisesta, myös kielivähemmistöjen heikosta asemasta, eikä tahtoa sen nostamiselle välttämättä ole. 

Työ ei siis ole helppoa, ja siksi mukana ovat järjestöt, jotka tekevät työtä osittain virallisen koulujärjestelmän rinnalla ja yhteistyötä tehden. Miksi lukemaan oppiminen omalla äidinkielellä on niin tärkeää? 

 – Lukutaito on ytimeltään sitä, että ihmisen aivot ymmärtävät, että se, mitä puhutaan, voidaan ilmaista myös joillain merkeillä, kirjaimilla. Käytettäessä kieltä, jota oppija ei juuri osaa, tätä yhteyttä ei kovin helposti synny, Kosonen korostaa. 

Kosonen on ollut mukana luomassa laaja-alaista verkostoa Aasiassa. Tämän verkoston työn tuloksena miljoonat lapset Aasiassa saavat nykyisin vähän parempilaatuista opetusta. Nyt uutena työnsarkana on koko Pipliaseurojen verkoston alue, yli 240 maata ja aluetta. Monikielisyysammattilaisen puntti tutisee kuitenkin vain vähän.  

 – Näen tulevan tehtäväni organisaation kehittämisenä: miten olemassa olevat ja tulevaisuuden resurssit saadaan kohtaamaan globaalin etelän lukutaitotarpeiden kanssa, Kosonen summaa.

Teksti: Hanna Hokkanen