Valo, syty!

 Aluksi Jumala loi taivaan ja maan. Maa oli vielä tyhjää täynnä. Pimeys peitti syvät vedet, joiden päällä Jumalan henki väreili. Jumala sanoi: »Valo, syty!» (1. Moos. 1:1–3, VT2028) 

Valtaistuimella istuva sanoi: »Minä luon kaiken uudestaan.» (Ilm. 21:5, UT2020) 

”Jeesus rakas, laskeutuuko joulurauha synnyinmaillesi tänäkään vuonna?” 

Tätä eräänä iltana huokailin ja katselin ikkunasta pimeään metsään, kun viereeni istahti joulun enkeli. ”Tule mukaani”, se sanoi, ”haluan näyttää sinulle jotain”. 

Enkeli vei minut Betlehemiin. Ensin luulin pääseväni jouluyötä katsomaan, mutta minut kuljetettiin vain neljäntoista vuoden takaisiin tapahtumiin. Lähellä paikkaa, jossa lapsi kerran käärittiin eläinten ruokalaariin nukkumaan, sadat palestiinalaiset ja juutalaiset Jeesuksen seuraajat kokoontuivat yhteen puhumaan siitä, miten elää uskovana vihan ja sorron keskellä. Väkijoukossa näin myös itseni, nuorena ja kirkasotsaisena.

”Kuuntele, mitä he puhuvat”, enkeli kehotti. Heristin korviani. Kuulin jälleen todistuksia siitä, kuinka Jeesuksen sanat vihollisen rakastamisesta olivat vaatineet näkemään lähimmäisenä heidät, joita monet muut opettivat vihaamaan. Muistin, kuinka syvän vaikutuksen nuo kertomukset minuun olivat silloin kerran tehneet. Niiden kuuleminen nyt uudelleen sytytti sydämessäni toivoa. 

Siinä samassa kuulin toisella puolellani kirskahtelevaa naurua. Se oli joulun demoni. ”Mitä haihattelua!” se ilkkui. Demoni tempasi minut väkisin mukaansa ja kuljetti keskelle huutavaa väkijoukkoa, savuavia raunioita ja verisiä lapsia. ”Katso!,” se käski. ”Sinun Jeesuksesi kotimaassa ovat aseet aina laulaneet, ja laulavat vastakin.” ”Ei lopu väkivalta eikä viha, ennen kuin toinen kansoista on karkotettu tai kuopattu. Missä se rauhanruhtinaasi oikein lymyää, jäikö seimeensä päiväunille vai kenties ristille roikkumaan?” 

Koska joulun enkeliä ei enää kuulunut eikä näkynyt avuksi, manasin demonin luotani ja tartuin kaksin käsin keittiön pöydällä lojuvaan Raamattuun. En ehtinyt ottaa edes peukalopaikkaa, vaan aloitin alusta. 

Luomiskertomuksessa maata kuvataan tyhjäksi, pimeäksi ja muodottomaksi. Yhdellä sanallaan Jumala tuo järjestyksen kaaokseen, valon pimeyteen. 

Siirsin peukaloni ensimmäisiltä sivuilta viimeisille. Halusin muistuttaa itseäni siitä, miten kaikki päättyy. 

Ilmestyskirjassa Jumala luo kaiken uudeksi. Ei enää kuolemaa. Ei enää valitusta, ei huutoa, ei tuskia. Ei pimeyttä. Kaikki kansat vaeltavat valossa, joka Jumalasta ja Karitsasta säteilee. 

Ristin käteni. ”Valo, syty. Tuo joulu sinne, missä maa on tyhjä ja pimeä.”