Dhimbat – taakse jätetty vähemmistökansa 

Pohjois-Namibiassa Angolan rajalla asuvat dhimbat, yksi maan vähemmistökansoista. Dhimbat ovat luonnonvaraisia paimentolaisia, mutta ovat asettautuneet asumaan kyliinsä, sillä he myös viljelevät maata mahangu-hirssiä, maissia ja muita kasveja. Angolassa asuu n. 18 000 dhimbaa äidinkielenään puhuvaa ja Namibiassa n. 7000. Joissain kylissä aikuisista jopa 90 prosenttia saattaa olla lukutaidottomia.  

Dhimbat ovat alun perin kotoisin Angolasta ja kansan nimi tarkoittaa ”taakse jätetyt”. Tästä on tullut kansallinen narratiivi dhimboille, ja he kokevat olevansa syrjäytettyä kansaa. Dhimban kielellä ei ole virallista asemaa Namibiassa. Monelle dhimballe koulutie onkin päättynyt siihen, ettei ole saanut opetusta omalla äidinkielellä.  

Ilmastonmuutos pakottaa elämäntavan muutoksiin 

Perinteinen paimentolaiselämä ei vaatinut dhimboilta lukutaitoa tai koulutusta. Ilmastonmuutoksen myötä tilanne on muuttumassa. Alueet kärsivät pitkistä kuivista jaksoista, ja mahangu-hirssi ja karja kuolee. Perinteinen elämäntapa ei enää voi elättää paimentolaiskansaa. Dhimbat ovat pakotettuja etsimään uusia tapoja selviytyä. Lukutaidottomana kansana mahdollisuudet ovat kuitenkin rajallisia. 

Dhimbat ovat jo matkalla perinteisestä kulttuuristaan uuteen vaiheeseen, johon kuuluu koulutus ja säännöllinen työ kaikkine mahdollisuuksineen. Dhimban kielellä on jo Uusi testamentti ja jonkun verran omaa kirjallisuutta.  

Lukutaitoa omalla kielellä 

Tällä hetkellä Namibiassa ja Angolassa toimii 10 lukutaitoluokkaa dhimban kielellä. Uusia luokkia valmistellaan tälle vuodelle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun lukutaitoa opetetaan dhimban kielellä. Suomen Pipliaseura aloitti lukutaitotyön alueella vuonna 2019. Projekti alkoi aapisen luomisella yhdessä dhimbojen kanssa. Syntyi ensimmäinen dhimbankielinen aapinen, johon valittiin kansalle tuttuja tarinoita ja sanoja. Opettajina lukutaitoluokissa toimivat paikalliset koulutetut opettajat. 

Pipliaseuran lukutaitohankkeet tukevat vähemmistöjä, sillä lukutaito on jokaisen perusoikeus. Tutkitusti omakielinen opetus tuottaa parhaita oppimistuloksia. Maailmassa on yli 773 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Heistä valtaosa on naisia. Pipliaseuran Lukutaitoa naiselle Afrikassa -hankkeen tavoitteena on opettaa 20 000 naista Afrikassa viidessä eri maassa lukemaan. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen kohentaa perheiden elämää monin tavoin ja monessa sukupolvessa, sillä lukutaitoinen äiti laittaa myös lapsensa kouluun.  

 

“Ahkeraa ja sitkeää kansaa” 

Liitutaulu nojaa kottikärryjen päällä seinää vasten. Seitsemän neliön huoneeseen on kerääntynyt kymmenen naista. Jokainen saa vuorollaan käydä kirjoittamassa kirjaimia liidulla. Jos epäonnistuu, saa yrittää uudestaan ja muut oppilaat auttavat. Onnistumisille taputetaan. ”Olemme saaneet nähdä suurta iloa ja ylpeyttä. Nyt meidän omalla kielellä on oma luokka! Oppilaat ovat hyvin motivoituneita” iloitsee Christa Jacob, lukutaito-opettaja Opuwon kaupungissa, pohjois-Namibiassa. 

Jacob vakavoituu puhuessaan kansansa yhteiskunnallisesta asemasta. ”Meidän heimomme ei ole samalla viivalla muiden heimojen kanssa. Esimerkiksi kun pitkien kuivien jaksojen aikana Nambian valtio jakoi ruoka- ja tarvikeapua, dhimbat jäivät avustuksista paitsi, kun ei osannut lukea ohjeita tai kirjoittaa omaa nimeään listaan. Mielestäni dhimban kielellä pitäisi saada kouluissa opetusta, nyt se ei ole mahdollista.”  

Oppilaat lukutaitoluokkiin löytyivät ovelta ovelle kiertämällä sekä kyläpäällikköjen ja paikallisten seurakuntien avustuksella. Jacob kuvailee, kuinka kansallinen huono itsetunto näkyi alkuvaiheessa. ”He uskoivat, etteivät kuitenkaan voisi oppia mitään, koska ovat vain dhimboja, ei sellaisia kuin muut.”  

Jacob uskoo lukutaitoluokan voimauttavan yhteisöä. ”Tämä on askel päästä samalle viivalle muiden kansojen kanssa. Olen ylpeä dhimba. Me dhimbat olemme luonteeltamme ahkeria, päättäväisiä ja jopa itsepäisiä ajoittain. Olemme sitkeää kansaa.” ”Moni oppilas toivoo saavansa lukutaidon myötä työpaikan. Lukutaidon myötä ei jää neljän seinän sisälle, vaan ovet avautuvat.”

 

Teksti: Hanna Paavilainen, Suomen Pipliaseura

Kuvat: Suomen Pipliaseura