AJANKOHTAISTA, BLOGI |

Blogi: Alussa oli Sana – Jumalan Sana

Kännykän näyttö

Uuden testamentin uutta käännöstä, UT2020:aa on saatu nyt tutkailla parin viikon ajan. Palaute on ollut positiivista, joten tällaiselle uudelle käännökselle on ollut selvästi tarvetta. Näiden kahden viikon aikana Matteuksen evankeliumia on avattu Raamattu.fi:ssä yli 100 000 kertaa ja Piplia-sovelluksessa on vietetty aikaa keskimäärin 26 minuuttia. Huikeita lukuja!

Itsekin seurasin suurella mielenkiinnolla käännöstyön etenemistä ja eri käännösvaihtoehtojen puntarointia toimistollamme. Kaikesta en ollut aina samaa mieltä. Nyt, kun suoraan alkukielestä tehty käännös on valmis ja kaikkien meidän luettavissa ja arvioitavissa, tuntuu siltä, että juuri noinhan sen pitääkin olla.

UT2020 on erittäin hyvä käännös. Se ei ole kirkon virallinen käännös eikä se korvaa 1992 Kirkkoraamattua. Mielestäni on hyvä, että meilläkin on erilaisia käännöksiä omalla äidinkielellämme. Jokainen saa vapaasti valita mieleisensä käännöksen, sen tutun ja turvallisen, jonka ilmaisut osaa ulkoa – tai sitten uudemman version, joka nykyaikaisemmin kielivalinnoin ilmaisee samat asiat paremmin ymmärrettävällä tavalla. Kun Raamatun sanat ymmärtää oikein, ymmärtää myös sanojen syvällisemmän merkityksen.

Olipa käännös mikä tahansa, se on kuitenkin aina Pyhä Raamattu, jonka käännöstyöhön on paneuduttu suurella sydämellä ja innolla. Jaetaan Jumalan sanaa lohtua ja tukea kaipaaville kanssakulkijoille. Uudet sukupolvet tarvitsevat käännöksen, jonka kieltä he ymmärtävät. Jos kirjan kieltä ja sanoja ei ymmärrä, lukemisen jättää varmasti pian kesken.

Myönnän, että avasin hieman huolissani oman suosikkikohtani, Johanneksen evankeliumin UT2020:ssa. Huoleni oli turha; sama runollinen ja kaunis tyyli tuli edelleen vastaani tutuistakin tutuimmista jakeista.

”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala. Sana oli jo alussa Jumalan luona. Kaikki syntyi sen voimasta, eikä ilman sitä ilmaantunut mitään, mikä on olemassa. Sanassa oli elämä, ja elämä on ihmisten valo. Valo loistaa pimeässä, mutta pimeys ei ole sitä käsittänyt.” (Joh. 1: 1–5)

Saakoon Sanan valo loistaa syksyn pimeydessä, ja tuoda meille lohtua tänä merkillisenä aikana.

 

Teksti: Tuija Numminen

Avainsanat: