Kateusharjoituksia

Jotkut tosin julistavat Kristusta vain kateudesta ja riidanhalusta, mutta toiset vilpittömästi. Jotkut tekevät sen rakkaudesta, koska tietävät, että olen ilosanoman puolustaja. Toiset kuitenkin julistavat Kristusta silkkaa pahantahtoisuuttaan eivätkä aidosti. He uskovat siten aiheuttavansa minulle lisää murhetta vankeudessani. Mutta mitä sitten? Olen iloinen siitä, että Kristusta ylipäänsä julistetaan, näön vuoksi tai tosissaan. Fil. 1:15-18 UT2020  

Akateemista uraa kiihkeästi tavoittelevana tutkijanalkuna olen ottanut säännölliseksi tavaksi harjoittaa kateutta kollegoitani kohtaan. Onneksi nykyään se on helppoa. Google Scholar -hakukoneesta löytyy tiedot kaikkien tutkijoiden kaikista julkaisuista ja siitä, kuinka monta kertaa muut tutkijat ovat niihin viitanneet.

Omiin tutkimustuotoksiini on kohta sata viittausta, mutta ei sillä vielä kuuhun mennä. Pian pitäisi saada sata vuodessa ja sitten parisataa, jos aion pysyä kisassa mukana.

Kollegoiden saavutuksia googlettaessani en juuri eroa teinistä, joka selaa kavereiden somekuvia selvittääkseen, ovatko omat ripset riittävän pitkät tai haiukset tarpeeksi paksut.

Keskinäistä kateutta syntyi myös opetuslasten välillä, kun Jaakob ja Johannes tiedustelivat Jeesukselta parhaita salkkuja tulevasta hallinnosta. “Kun olemme kirkkaudessasi”, he sanoivat, “anna meidän istua sinun vieressäsi, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolella” (Mark. 10:37). Pojilla oli kunnianhimoa. He halusivat olla kuninkaan lähimpiä luottomiehiä.

Paavali ei vaikuta olleen yhtä kiinnostunut asemastaan, vaikka hänestä tulikin kaikkien aikojen tunnetuin apostoli ja evankelista. Hän kyllä suhtautui kilpaileviin julistajiin ankarasti, jos heidän sanomansa oli vesitettyä. Silti Filippiläiskirjeessä hän väittää, ettei välitä siitä, kuka evankeliumia julista ja mistä motiiveista, joko kateudesta ja riidanhalusta tai vilpittömästi ja rakkaudesta.

Paavalia ei näytä haitanneen, että muut niittivät mainetta Jumalan sanansaattajina epäreiluinkin keinoin samalla kun hän itse virui vankilassa.

Menestyminen tuntuu usein edellyttävän, että työmme on tuottavampaa, palkkamme parempi, lapsemme lahjakkaampia ja uskomme uskottavampaa (“en minä ole mikään fundamentalisti vaan kriittinen kristitty!”) kuin toisilla. Tällainen ajattelu tosin johtaa vain vertailuun ja kateusharjoituksiin.

Vastalääkkeeksi kateuteen voisikin pohtia, mitä tarkoittaa olla vähässä uskollinen – tai “luottamuksen arvoinen tässä pikkuasiassa” (Matt. 25:21; UT2020), joka minulle on uskottu. 

Teksti: Lari Launonen.
Launonen on uskonnonfilosofi, joka kirjoittaa Piplia-lehden raamattumietiskelyt tänä vuonna. Hän tutkii Helsingin yliopistossa elämän merkityksellisyyttä.