Sodan näyttämö
Piplian Raamattukurssi lähestyy Raamattua teemoittain. Kurssi ohjaa lukemaan Raamattua omakohtaisesti ja pohtimaan omaa suhdetta teksteihin. Raamattukurssin teemat ovat vapaus, rakkaus, luottamus, myötätunto, ihmisyys, valta, oikeudenmukaisuus sekä juuri julkaistu uusi teema Sota.
Rintamaa kutsutaan toisinaan ”sotanäyttämöksi”. Sota näyttää meille ihmisyyden pimeän puolen. Sen ympärille rakennetaan näytelmää muistuttava kertomus, jossa toisille annetaan pahiksen rooli ja toisille hyvisten.
Vaikka omia sotilaita kutsuttaisiin sankareiksi, heille annettaisiin mitaleja, heidän sankaruuttaan juhlittaisiin paraatein ja heidät kutsuttaisiin arvokkaimpiin juhliin, he ovat maksaneet mielensä ja ruumiinsa hinnan väkivallasta. Ihminen menee väkivallasta rikki.
Moosekselle annettujen laintaulujen viides käsky kuuluu yksinkertaisuudessaan: Älä tapa. Raamattu on kuitenkin asiassa vähintäänkin ristiriitainen. Heti seuraavissa kertomuksissa Jahve käskee hävittämään kokonaisia kaupunkeja naisineen ja lapsineen, jopa eläimineen. Miten siis on? Pitääkö tappaa vai olla tappamatta?
Oikeutetun sodan kertomus
Sodan kertomukseen kuuluu ajatus moraalisesti oikeutetusta sodasta. Esimerkiksi puolustussodan katsotaan olevan oikeutettua sotaa. Tällaiset oikeutukset soveltuvat kuitenkin lähinnä valtioiden välisiin konflikteihin. Sotkuiset sisällissodat ja terrorismi ovat vaikeampia vyyhtejä.
Vastasyntynyt Suomi joutui rakentamaan tulevaisuutensa veljessodassa vuodatetun veren päälle. Kirjailija George Orwell pestautui Espanjan sisällissotaan taistelemaan Francon falangisteja vastaan, mutta joutui todistamaan tasavaltalaisten sisäisiä puhdistuksia. Terroristi ei puolestaan nimitä itseään terroristiksi, vaan näkee itsellään korkeamman päämäärän.
Toisen osapuolen pahuuden ja oman joukon hyvyyden varaan rakennetut kertomukset murtuvat. Hyvä ja paha vaihtuvat riippuen siitä, kuka kertomusta kertoo.
Väkivalta muuttaa ihmisen
Filosofi Simone Weilin mukaan väkivalta epäinhimillistää kaikki osapuolet. Tappaja tekee kohteestaan esineen voidakseen tappaa. Samalla hän itse muuttuu esineeksi. Vain tämän logiikan varassa ihminen kykenee rikkomaan ihmisten välillä vallitsevan perustavimman käskyn: ”Älä tapa.”
Jos tunnistamme toisen ihmiseksi, väkivalta ei ole mahdollista. Kun ihminen muuttuu mielessämme viholliseksi ja sen myötä esineeksi, tappaminen tulee mahdolliseksi. Weilin mukaan väkivalta synnyttää väkivaltaa, ja sodan logiikka muuttaa ihmisen mielen. Ihminen ei kuitenkaan ole esine – ja me tiedämme sen. Se on valhe, joka on kerrottava, jotta tappaminen olisi mahdollista.
Vahingoittaessamme toista vahingoitamme itseämme. Sotilaat eivät palaa sodasta ilman murtunutta mieltä. Sodassa raiskatut ja pahoinpidellyt naiset kantavat jäljet kehossaan koko elämänsä ajan.
Sota on kaikissa muodoissaan – myös puolustussotana – rikkomus perustavinta sääntöä vastaan. Siksi se hajottaa myös ”hyvien” puolella taistelleita sisältäpäin, ja sen arvet siirtyvät sukupolvelta seuraavalle. Sodan avulla ei saavuteta oikeudenmukaisuutta; sillä saadaan rikkinäisiä ihmisiä.
Tragedia ilman ratkaisua
Myöskään Raamattu ei anna yksinkertaista vastausta siihen kysymykseen, jonka sota meille esittää. Monet teologit ovat tutkineet oikeutetun sodan perusteita Raamatun ja kristillisen tradition valossa. Silti, vaikka voisimme oikeuttaa sotamme kansainvälisellä oikeudella ja Raamatulla sekä käydä sotaa Geneven sopimusten sääntöjen mukaisesti, sodasta ei palata ilman murtuneisuutta.
Kaikkien sääntöjen, urheusmitalien ja juhlapuheiden jälkeen jäljelle jää ihminen, joka on joutunut rikkomaan tappamisen kiellon.
Sotaan tulisi suhtautua ennen kaikkea traagisena kohtalona, joka paiskataan kansojen tavallisen arjen keskelle. Sille ei ole tyydyttävää selitystä eikä sillä saavuteta kestävää oikeudenmukaisuutta. Kun sotanäyttämön verhot suljetaan, kansojen tehtäväksi jää yrittää parantaa kulissien takana syntyneitä haavoja.
Siitä ei voi toipua entiselleen eikä sitä voi jättää kokonaan taakseen. Silti elämä jatkuu. Tähän murtuneisuuteen, Kristuksen runneltuun ruumiiseen, kätkeytyy Jumalan armo, joka hiljaa, arvokkaasti ja lempeästi parantaa ihmiskunnan itseensä repimiä haavoja.
Teksti: Helena Kauppila, Suomen Pipliaseura
Raamattukurssi Pipliakaupasta
Raamattukurssi kuuluu osana Raamattu.fi-lisenssikoodia. Saat Raamattukurssin lisäksi pääsyn kaikkiin ääniraamattuihin ja laajaan taustamateriaaleihin.
Piplian Raamattukurssista on myös seurakunnille suunnattu ryhmämuotoinen versio. Se on helppo työkalu raamattuopetukseen niin rippikouluissa kuin raamattupiireissä. Raamattukurssi seurakunnille