Syrjäytettyjen aseman parantaminen

Pipliaseura tekee kehitysyhteistyötä kristilliseltä arvopohjalta. Pipliaseuran työn kautta myös syrjäytetyt saavat ihmisarvon. Lähimmäisenrakkaus voimistaa ihmistä.

Miten syrjäytettyjen asemaa parannetaan?

Kirjakieli tuo yksittäisille ihmisille välitöntä toivoa – mahdollisuuden oppia lukemaan. Lukeminen omalla kielellä on perustava ihmisoikeus ja avain moneen: koulutustason nousu vaikuttaa asenteisiin, edistää demokratiaa, lisää tasa-arvoa ja vähentää köyhyyttä.

Pipliaseura kääntää Raamattua eri kielille osana kirkkojen lähetystehtävää. Ihminen tavoitetaan parhaiten hänen omalla kielellään. Työn kautta vähemmistökielien ja -kansojen on mahdollista säilyttää oma identiteetti.

Hiv ja aids koskettavat jokaista afrikkalaista: ei ole perhettä, ystäväpiiriä tai sukua, jossa ei olisi hiv-positiivisia tai joka ei olisi haudannut aidsiin menehtynyttä. Siksi hiv ei ole yksin terveyskysymys vaan myös yhteiskunnallinen ja ihmisoikeudellinen haaste Afrikassa.

Kristillisellä hiv-työllä on mahdollisuus vaikuttaa laajasti koko yhteiskuntaan ja rakentaa eettisesti siltaa myös muihin uskontoihin. Kristillisen työn mahdollisuudet ovat jopa paremmat kuin pelkästään sekulaarin hiv-työn, koska Afrikan maissa uskonto on merkittävä osa kulttuuria ja uskonnollisten johtajien luottamus lähes välttämätöntä, jotta työ asenteiden muuttamiseksi on mahdollista.

Miksi Hiv-työ on tärkeää?

Ihmiset osallistuvat hiv-testeihin
Vertaisryhmiä on perustettu, ja diakoniaryhmät järjestävät ruokaa ja tukea.
Perheissä on ruvettu puhumaan seksuaalisuudesta, mikä on olennaista hivin leviämisen estämiseksi
Tartunnan enää ajatella olevan rangaistus Jumalalta. Hiv-ohjelmassa hyödynnetyt Raamatun kertomukset ja opetukset ovat kuitenkin avanneet toisen todellisuuden: rakastavan Jumalan ja Jeesuksen, joka ei tuomitse eikä hylkää. Jokainen ihminen on Jumalan luoma, ja siksi arvokas.

Miten Hiv-työ on muuttanut pipliaseurojen työtä?

Hiv-ohjelmalla on ollut laajakantaisia vaikutuksia mukana oleviin pipliaseuroihin ja niiden yhteistyöjärjestöön Yhtyneisiin Raamattuseuroihin. – Laupias samarialainen on luonut toimintamallin jakaa resursseja, antaa vertaiskoulutusta ja siirtää osaamista muihin hankkeisiin. Yhtyneiden Raamattuseurojen suhteet YK:hon ja muihin organisaatioihin ovat vahvistaneet pipliaseurojen brändiä. Hiv-ohjelma on osoittanut pipliaseurojen työllä olevan merkitystä myös kristillisten piirien ulkopuolella, toteaa yhteistyöjohtaja Terje Hartberg Yhtyneistä Raamattuseuroista.

Mitä Hiv-työ on tulevaisuudessa?

Uusien hiv-tartuntojen ja aids-kuolemien määrä on kääntynyt laskuun Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Maailman kaikista tartunnoista suurin osa kuitenkin tapahtuu alueella, ja siksi hiv-työ Afrikassa on edelleen tärkeää. Vaikka Suomen Pipliaseura vetäytyy Laupias samarialainen -ohjelmasta, työ Afrikassa jatkuu. Esimerkiksi Kamerunissa, Keniassa ja Ruandassa hiv-työtä on tehty pienimuotoisesti vuosia.

Burundissa kirkot ovat valmiita jatkamaan vapaaehtoisvoihin, mikäli saavat ohjelmamateriaalit ilmaiseksi. Viisi afrikkalaisen pipliaseuran pääsihteeriä sitoutui vuoden 2018 alussa kannustamaan muita maanosan seuroja tukemaan taloudellisesti hiv-työn toimistoa.

Suomen Pipliaseuran vuosikymmenen jatkunut hiv-työ Afrikassa päättyy seuran strategisen painopisteen siirtyessä lukutaitotyöhön. Seura on aktiivisesti kehittänyt Laupias samarialainen -hiv-ohjelmaa Norsunluurannikolla, Burundissa ja Malawissa, sekä ohjelmatasolla Afrikan pipliaseurojen hiv-työn toimiston kautta. Ulkoministeriö on tukenut työtä kehitysyhteistyövaroista yli kolmella miljoonalla eurolla vuodesta 2008.

Ester Kayombo, 36, Sambia

Minut naitettiin 14-vuotiaana 27 vuotta vanhemmalle miehelle. Muutaman kuukauden kuluessa mieheni oli tartuttanut minuun sukupuolitauteja, mutten osannut yhdistää oireita tauteihin, vaan luulin niiden olevan osa tavallista sukupuolista kanssakäymistä. Lopulta kävin lääkärissä ja sain lääkkeitä, mutta emme koskaan lääkitykseni aikana pidättäytyneet seksistä tai käyttäneet kondomia. Lopulta karkasin ja menin isoäitini luokse Koillis-Sambiaan. En voinut palata vanhempieni luokse, koska he olisivat voineet palauttaa minut takaisin aviomiehelleni. Viivyin isoäitini luona vuoden, mutten kertonut hänelle olevani naimisissa ja sairas. Sitten palasin takaisin Lusakaan.

Äitini vei minut sairaalaan, jossa sain vihdoin hoitoa sukupuolitauteihini. 19-vuotiaana aloin pitää kauppaa. Viisi vuotta myöhemmin sairastuin uudelleen ja jouduin takaisin sairaalaan. Minulla todettiin tuberkuloosi, mutta sain hoitoa ja kävin töissä.

25-vuotiaana menin naimisiin itse valitsemani miehen kanssa. Hetken olin onnellinen, mutta sitten sairastuin toistuvasti vakavaan ripuliin ja ensimmäisestä avioliitosta saamani herpes uusiutui. Myös tuberkuloosi palasi, ja kahden vuoden aikana olin sairaalassa 28 kertaa.

Tuo ajanjakso elämässäni muistutti helvettiä, ja tunsin itseni toivottomaksi ja masentuneeksi. Kahden vuoden aikana minulla todettiin myös malaria, aivokalvontulehdus ja minulta aiottiin amputoida käsi epäillyn myrkytyksen takia. Lääkäreiden ehdottaessa erästä hoitoa äitini totesi, että jos tyttäreni kohtalo on kuolla, annetaan hänen kuolla.

Sisareni ehdotti käyntiä hiv-klinikalla ja puhui myös äidilleni. Myöhemmin sain jälleen erittäin vakavan ripulin ja häilyin sairaalassa elämän ja kuoleman välillä. Mutta Jumala avaa tien silloin, kun tietä ei ole. Toivuttuani vähän kerroin lääkäreille sairastaneeni hyvin pitkään, mutta en ole kuollut, koska Jumalalla on tarkoitus elämälleni. Sanoin, että tulee vielä päivä, jolloin voin todistaa, mitä Jumala on elämässäni tehnyt.

27-vuotiaana minulle tehtiin sairaalassa hiv-testi, ja minut todettiin hiv-positiiviseksi. Minut kotiutettiin sairaalasta. Ehkä lääkärit eivät tienneet, millaista hoitoa tarvitsisin, sillä tuohon aikaan hiv-lääkitystä ei ollut saatavilla samalla tavoin kuin nyt. Lääkkeet olivat myös hyvin kalliita, eikä äidilläni ollut varaa kustantaa sairaalahoitoani. Perheeni ja kotihoitoryhmä hoitivat minua, ja sisareni tuki ja rohkaisi minua. Avioliittoni päättyi eroon, koska mieheni ei halunnut käyttää kondomia. Minä taas halusin suojella avioliittoamme ja estää toisiamme tartuttamasta lisää.

Olen vielä nuori ja olen hyvin toiveikas tulevaisuuden suhteen. Fyysisesti voin varsin hyvin nyt. Koska kouluni jäi kesken varhaisen avioliiton vuoksi, opiskelen nyt työni ohella. Päätoimisesti en voi opiskella taloudellisista syistä. En suostu enää huonoon kohteluun ja nyt minulla on paljon tietoa, mitä minulla ei nuorena ollut. Sairauttani en voi paeta, mutta voin omalla ajattelullani ja toiminnallani vaikuttaa siihen, millaista elämäni on nyt ja tulevaisuudessa.

Toimin aktiivisesti hiv-työssä Sambian kirkkojen neuvoston roolimallina ja ”Toivon lähettiläänä”. Pyrin esimerkilläni rohkaisemaan muita testauttamaan itsensä ja ennen kaikkea rikkomaan hiviin liittyvän hiljaisuuden sekä yksityisten ihmisten että seurakuntien ja yhteisöjen parissa. Mielestäni kristittyjen ja muiden uskontojen edustajien tulisi toimia etulinjassa hiljaisuuden rikkomisessa.