VUOSITEEMA |

Kielitaitoa ja kommunikaatiokoulua raamatunkäännöstyössä

Työ eri kielisissä, erilaisissa kulttuurisissa ympäristöissä on rikasta ja innostavaa. Kulttuurierot kuitenkin haastavat vuorovaikutuksen sekä keskinäisen yhteisymmärryksen. Suomen Pipliaseuran käännöstyön asiantuntijalla Seppo Sipilällä on työkokemusta 30 eri kielisen raamatunkäännöshankkeen konsultoinnista 20 vuoden ajalta.

Käännöstyön asiantuntijan työstä valtaosa menee käännöstiimien tukemiseen ja käännösongelmien ratkomiseen. Raamatunkääntämisen asiantuntija pitää huolta siitä, että käännetty raamatunteksti vastaa alkukielistä tekstiä. Pipliaseurojen käännöshankkeissa toimivat asiantuntijat ovat taustaltaan joko teologeja tai kielitieteilijöitä. Seppo Sipilä on teologian tohtori.

– Tehtäväni on antaa arvio käännöstiimin tuottaman tekstin laadusta. Lopuksi annan lausuntoni siitä, onko teksti valmista julkaistavaksi. Jos näin ei ole, teen konkreettisia parannusehdotuksia.

Sipilä kouluttaa raamatunkääntäjiä ja käännöstiimejä työhönsä. Vuosia kestävissä raamatunkäännöshankkeissa koulutus kulkee mukana koko työn ajan. Lisäksi Sipilä tekee tieteellistä tutkimusta ja osallistuu käännösohjelma Paratextin kehittämiseen. Raamatunkäännöstyön asiantuntijan työhön kuuluu myös hallinnollisia töitä kuten välttämätöntä hankeraportointia. Tarvittaessa hän auttaa kääntäjien rekrytoinnissa paikallisia Pipliaseuroja.

Kielilläpuhumisen taidosta

Pitkän työuransa aikana Sipilä on konsultoinut noin 30 eri kielistä käännöshanketta. Selvää on, ettei kenenkään kapasiteetti riitä moisen kieliarsenaalin hallintaan.

– Koen, että kielitaitoon pitää suhtautua käytännöllisesti. Kielten oppiminen vie aikaa ja vaatii paljon työtä. Siksi en edes yritä oppia kieliä, joita käännöstiimit puhuvat. Opiskelen perusteet, jotta pysyn kärryillä, missä kääntäjien haasteet lymyävät, Sipilä toteaa.

– Työtäni varten olen opetellut mm. venäjää, jota tarvitsen Venäjän federaation alueella toimivissa hankkeissa. Afrikassa käännöstiimien yhteisenä kielenä toimii englanti.

Sipilä kertoo osaavansa sujuvasti suomea ja englantia, kohtalaisesti ruotsia, ranskaa, karjalaa, saksaa ja venäjää.

– Heikommin selviän viron ja vepsän kielellä sekä suomalaisella viittomakielellä. Osaan lukea italiaa ja espanjaa. Muinaisista kielistä osaan kreikkaa, hepreaa, arameaa, syyriaa, latinaa, koptia ja hieman arabiaa. Parhaillaan opiskelen työn ohessa Sambiassa puhuttavaa nyanjan kieltä.

Seppo Sipilä kouluttamassa kääntäjiä Raamatun runollisista teksteistä, Valdikavkazissa, Pohjois-Ossetiassa.

Paitsi useita kieliä, Sipilän on hallittava useita projekteja samanaikaisesti. Tällä hetkellä hän työstää jakuutinkielistä käännöshanketta Jakutiassa, komisyrjäänin ja niittymarin hankkeita Venäjällä sekä Suomessa inarinsaamen ja selkokielisen Luukkaan evankeliumin hankkeita. Sipilä toimii asiantuntijana myös nyanjan- ja nsengankielisille käännöstiimeille Sambiassa.

– Hankkeiden määrä saattaa kuulostaa suurelta, mutta takavuosina työskentelin pahimmillaan 16 kielen parissa. Tuolloin työmääräni olikin mahdoton, Seppo kertoo.

Kyllä, ehkä vai ei missään nimessä – kommunikaation kiemuroita

Eri kielisissä ja eri kulttuurisissa työympäristöissä toimiminen on rikasta. Kulttuurierot kuitenkin myös haastavat vuorovaikutuksen ja keskinäisen ymmärryksen.

– Tulen työmaalle aina kulttuurin ulkopuolelta. Kaikkeen en pysty millään varautumaan, hyvästä valmistautumisesta huolimatta. Vähemmistökulttuureista ei ole välttämättä kulttuurioppaita.

Sipilän mukaan kulttuurien kohtaamisissa keskiöön nousee ihmistenvälinen vuorovaikutus ja se, miten ihmiset huomioivat toisensa. Vuorovaikutukseen liittyen kulttuurit ovat huomattavan erilaisia. Jos ei tiedä, miten toimia, ajaa karille helposti.

– Kyllä minulla on kokemusta mokaamisesta ja kulttuurierojen yhteentörmäyksistä, Seppo toteaa rehellisesti. – Toisaalta taas, ihmiset ymmärtävät minun tulevan eri kulttuurista ja näin saan paljon anteeksi. Toki väärinkäsityksiä tai vääriä oletuksia toisen sanomisesta ja tekemisestä tulee aina ajoittain. Iän ja työn tuoma kokemus auttaa itseäni eteenpäin.

Joihinkin asioihin Sepon mielestä on silti vaikea tottua. – Mitä idemmäs matkustaa, sen varmemmin tietty kohteliaisuusnormi tulee vastaan. Ihmiset vastaavat kaikkiin ehdotuksiin aina ”kyllä”, vaikka olisivat asiasta täysin eri mieltä. Aasialaisen kulttuurinormin mukaan näin tulee toimia.

– Tällöin täysin ulkopuolisena joudun arvailemaan, tarkoittaako ”kyllä” todella kyllä vaiko ”ehkä”? Vai tarkoittaako ”kyllä” samaa kuin ”ei missään nimessä”? Yleensä vasta ajan myötä selviää, mistä ihmisten vastauksissa oli pohjimmiltaan kyse. Tähän asiaan en ole tottunut kahdessakymmenessä vuodessakaan.

Kulttuurit eroavat myös Euroopassa

Kulttuurien välisen kommunikoinnin vaikeudet eivät ilmene ainoastaan Euroopan ulkopuolella, vaan Sipilän mukaan myös eurooppalaisilla kulttuureilla on eroja.

– Työskentelin aiemmin Yhtyneitten Raamattuseurojen käännöstyön asiantuntijana. Brittiläinen esimieheni järkyttyi suomalaisesta tavastani mennä suoraan asiaan. Hänen mielestään olin räyhähenki ja hankala ihminen. Kommunikaatio esimieheni kanssa oli vaikeaa myös toisinpäin. Englantilaiseen tyyliin hän paketoi sanottavansa niin hienosti, etten aina pystynyt kuin arvelemaan, oliko kyseessä jokin työtehtävä vai pelkkä vitsailu. Minun ja esimieheni väliset väärinymmärrykset johtuivat kulttuurieroista.

– Itselläni oli pitkään naiivi käsitys, että eurooppalaisilla kulttuureilla olisi melko samanlaiset käyttäytymiskoodit. Käytäntö on opettanut asian olevan toisin. On huomattavan suuri ero siinä, onko kyseessä suomalainen, ruotsalainen, englantilainen, saksalainen, hollantilainen tai ranskalainen puhekumppani. Jokaisella kansallisuudella on erilaiset käyttäytymisnormit. Erot eivät toki ole niin suuria kuin esimerkiksi Aasiassa, jossa kohteliaisuus menee kaiken muun yli. Myös Afrikassa sosiaalinen hierarkia näkyy selvästi siitä, miten ihmistä kohdellaan ja miten hänelle puhutaan.

Auttaako sitten huumori kommunikaatiovaikeuksissa eteenpäin? Sipilällä on tähän kokemuksen tuoma näkemys.
– Huumori on jossain määrin kulttuurisidonnaista, joten siitä ei aina ole ratkaisuksi. Minun kannaltani kyse on oppimisprosessista. Opin pikkuhiljaa, mikä sopii ja mikä ei. Mutta luonnollisesti vakavat väärinkäsitykset tulee mahdollisimman pian selvittää. Pääosin se sujuu, jos on itse aito ja rehellinen ja osaa myöntää mokanneensa.

Teksti: Satu Toukkari, Suomen Pipliaseura