Sinun lahjoituksesi auttaa
Tee kertalahjoitus tai tule kuukausilahjoittajaksi
Apu Ukrainaan konkretisoituu autoon
Suomen Pipliaseura kerää nyt varoja, jotta Ukrainan Pipliaseura voisi hankkia auton, jolla kuljettaa Raamattuja, rukouskirjoja ja hätäapua suoraan rintamalinjojen läheisyyteen.
Auton hankintahinta on noin 30 000 euroa. Yhdessä voimme mahdollistaa sen, että Ukrainan Pipliaseura voi jatkaa työtään vaarallisissa oloissa – turvallisemmin ja tehokkaammin. Mikäli rahaa kertyisi enemmän, se käytetään Raamattujen painamiseen Ukrainaan. Tarve toivolle on valtava.

Anna parempi tulevaisuus naisille
Teemme työtä, jotta naiset oppivat lukemaan ensi kertaa omalla äidinkielellään. Lahjoittamalla tuot suuren muutoksen naisen, perheen ja kokonaisen kylän elämään.
Lukemaan oppiminen auttaa työnsaannissa ja nostaa kokonaisia perheitä köyhyydestä. Lukutaitoinen äiti vie kouluun myös lapsensa, ja hyvän kierre saa alun.

Tue kärsiviä kristittyjä
Tänä talvena keräämme varoja, jotta voimme konkreettisesti olla kärsivien kristittyjen tukena maissa, joissa uskonnonvapaus on rajoitettua ja kristittyjen arki on haastavaa.
Lahjoitustesi avulla painetaan ja levitetään Raamattuja ja hengellistä kirjallisuutta jokaiselle niitä kaipaavalle sekä tuetaan Pipliaseurojen toimintaa Algeriassa, Azerbaidžanissa ja Israelissa.
Lahjoita nyt!

Toivoa tähän päivään, uskoa tulevaisuuteen
Pipliaseuran työn kautta
- tavoitetaan ihmiset heidän omalla kielellään
- luodaan pohja luku- ja kirjoitustaidolle
- vaikutetaan syrjiviin asenteisiin
- herätetään mielenkiintoa Raamattua kohtaan
Kiitos, kun olet mukana ja lahjoitat!

Lahjoita puhelimella
Tekstiviestilahjoitus
10 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA numeroon 16499.
20 €: lähetä tekstiviesti PIPLIA20 numeroon 16499.
Lahjoitussoitto: lahjoita 20 € soittamalla numeroon 0600 95126 (hinta 20,11+pvm)
Tekstiviesti- ja lahjoitussoittopalvelun tarjoaa Securycast oy
Mobile pay -lahjoitusnumero: 92600

Tee tilisiirto
Pipliaseuran lahjoitustili: Danske Bank FI58 8000 1800 0557 83
Viitenumero: 58463
Lahjoituksesi käytetään maailmanlaajuiseen raamattutyöhön siellä, missä tarve on suurin.
