Jumala kuulee kaikilla kielillä

Kenen puoleen kääntyisin, jos en tuntisi Jumalaa? Meistä jokainen voi toimia välittäjänä, kun raamatuntekstit kääntyvät uusille kielille.  Välittäjänä, koska apusi kertoo välittämisestä, ja välittäjänä, koska Raamatun sana tarvitsee välikäsiä tavoittaakseen uudet ihmiset.  Yhteinen työmme Saharan eteläpuolisessa Afrikassa koskettaa miljoonia ihmisiä. Se toteutuu vain sinun lahjoitustesi avulla.

Jokainen elämä on merkityksellinen, erilainen ja kohdattava omanaan. Kun tässä artikkelissa kerron sinulle Piplian työstä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, en kuvittele, että Kenia, Namibia, Sambia, Tansania ja Angola olisivat yhteneviä. Että arki haasteineen ja ihmiset kohtaloineen olisivat samanlaisia.   

Tansaniassa puhuttavalla njamwezin kielellä ”Jumala” on ”Mulungu”, kun taas Sambian bembaksi ”Leza”: Ihmiset, kielet, kansat ja kulttuurit ovat omiaan, mutta yhteistäkin on.  Kuten vaikkapa se, että näiden kaikkien erilaisten ihmisten auttamiseksi Piplia tekee raamatunkäännöstyötä. Jo mainittujen maiden ohella tuemme asiantuntijapanoksella lukuisia muita hankkeita. Ihmisiä on paljon, ja siksi tukesi on korvaamatonta.   

Kymmeniä kieliä, miljoonia ihmisiä   

Tuntuu, että ensin oli hiljaista ja kun Jumala viimein alkoi puhua minulle, huomasin, etten ollutkaan enää yksin, namibialainen Josephine kertoo hymyillen.   

Raamattua käännetään aina ihmisten toiveesta. Käännöstyö vastaa tarpeeseen. Historian kulku on vaikuttanut siihen, että kielet ovat sirpaloituneet eri maiden sisällä. Käännöstyö koskettaa siis paitsi lukuisia maita, myös lukuisia kieliä niiden sisällä. Tämä on totta erityisesti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. 

Kun puhumme vähemmistökielistä, on aina syytä muistaa, että niillä tavoitetaan miljoonia ihmisiä. Ne ovat eläviä, aktiivisessa käytössä olevia kieliä, joita käytetään arjessa. Ne ovat sydämen sanoja kodeissa ja kirkoissa.   

Kääntämällä Raamattua vahvistamme vähemmistöjen identiteettiä, tunnustamme kokonaisten kansojen olemassaolon ja tuemme vähemmistökulttuurien säilymistä. Mutta mikä tärkeintä, välitämme viestin, että Jumala kuulee meistä jokaisen.   

Lapsuuden kokemuksia omalla kielellä 

Suomen Pipliaseuran palveluksessa työskentelevät kansainvälisen työn johtaja TT Seppo Sipilä, FT Chris Pekka Wilde ja FT Riikka Halme-Berneking kouluttavat kääntäjiä ja ohjaavat useita käännöshankkeita. Varsinaisen käännöstyön tekevät paikalliset, kirkkojen ja kieliyhteisöjen valitsemat henkilöt.   

Ilo jokaisesta valmistuvasta jakeesta, jokaisesta luvusta, on suuri.   

– On paljon helpompi opettaa ja ymmärtää Raamattua, kun voin tehdä sen nyt omalla kielelläni, njaneka-kansan parissa Angolassa työskentelevä kasteopettaja Joao Abel Fernando kertoo.  

Hänen ajatukseensa on helppo yhtyä: uuden kohtaaminen on aina helpompaa, kun sen voi tehdä omilla sanoilla. Meille ensikosketus Raamattuun oli mahdollinen äidinkielellämme, ja me Pipliassa ajattelemme, että se sama oikeus kuuluu kaikille.   

Ymmärtääkö Jumala minun kieleni? 

Kysyin alussa, keneen turvautuisin, jos en tuntisi Jumalaa?  Raamatunkäännöstyö Saharan eteläpuolisessa Afrikassa on paitsi kulttuurien ja kielten säilyttämistä, myös mitä suurimassa määrin kanssakulkemista.   

Vaikka etäisyys on pitkä, meillä on mahdollisuus antaa viesti, että me näemme läheisemme myös Keniassa, Namibiassa, Sambiassa, Tansaniassa ja Angolassa. Emme voi olla läsnä, mutta antamalla raamattulahjan, välitämme viestin, että Jumala kuulee jokaisella kielellä. Jumala kuulee myös sinun kielelläsi.   

Teksti: Mikko Huttunen, Suomen Pipliaseura

 

  • Pipliaseuralla on vuonna 2024 raamatunkäännöstyön hankkeita tai kääntäjien koulutusta viidessä Saharan eteläpuolisessa maassa: Keniassa, Namibiassa, Sambiassa, Tansaniassa ja Angolassa. 
  • Käännösprojektit tavoittavat kaikkiaan 10 250 000 vähemmistökielten puhujaa.
  • Raamatunkäännöstyötä tehdään lahjoitusvaroin, ja myös sinä voit olla tukemassa tätä tärkeää työtä: www.piplia.fi/lahjoita 

Lue myös

kaksi naista keskustelee, puhelimen näytöllä keskellä psalmit

Miksi Raamattua käännetään uudestaan?

Pipliaseuran uusi psalmikäännös hepreasta suomeksi julkaistiin maaliskuussa. Yleisön vastaanotto on ollut rohkaisevaa. Olemme saaneet paljon myönteistä palautetta siitä, että käännös…

Jumala kuulee kaikilla kielillä

Kenen puoleen kääntyisin, jos en tuntisi Jumalaa? Meistä jokainen voi toimia välittäjänä, kun raamatuntekstit kääntyvät uusille kielille.  Välittäjänä, koska apusi kertoo…