Pipliaseura tarjoaa materiaalia lukutaitotyön esillä pitämiseen seurakunnassa

Lukutaitotyö on ajankohtaista

Torstaina 8.9. vietetään kansainvälistä lukutaitopäivää. Teema on ajankohtainen, sillä maailmassa on edelleen yli 773 miljoonaa lukutaidotonta aikuista. Heistä 2/3 on naisia. 75% maailman lapsista jotka eivät pääse kouluun, on tyttöjä. Lukemaan oppiminen omalla kielellä on perustava ihmisoikeus ja elämän suuri käännekohta. Lukutaito tulee osaksi ihmistä eikä sitä voi ottaa pois. Tyttöjen ja naisten kouluttaminen kohentaa perheiden elämää monin tavoin ja monessa sukupolvessa, sillä lukutaitoinen äiti laittaa myös lapsensa kouluun. Hyvän kierre kasvaa.

Lukutaitoa naisille Afrikassa -hanke tekee merkittävää työtä

Suomen Pipliaseura edistää lukutaitoa tukemalla Lukutaitoa naisille Afrikassa -ohjelmaa, joka ulottuu 13 Afrikan vähemmistökielelle Etiopiassa, Keniassa, Malawissa, Namibiassa ja Tansaniassa. Ohjelman myötä 20 000 naista oppii lukemaan. Tähän mennessä lukutaitoluokan on käynyt yli 8 000 naista. Hankkeesta ja lukutaidon tärkeydestä voit lukea lisää tästä.

Globaalikasvatusmateriaalia avuksi avuksi lukutaitotyöstä kertomiseen

Lukutaitopäivän viikolla hyvä mahdollisuus pitää esillä lukutaitotyön tärkeyttä piireissä, kerhoissa, kouluvierailuilla ja somessa. Olemme Pipliaseurassa tehneet seurakuntien ja muiden sidosryhmien käyttöön monenlaista aineistoa, jota voit suoraan hyödyntää.

Globaalikasvatussivuiltamme löydät erikseen ryhmiteltynä materiaalia kasvatuksen ja lähetyksen työntekijöille, nuoriso- ja rippikoulutyöhön ja viestinnän käyttöön. Materiaaleissa on muun muassa tiivistetyt taustatiedot aiheesta, hartauksia, power point -esittelyjä, keskustelukysymyksiä, tarinoita ja toiminnallisia työskentelyjä, kuvia ja somemateriaalia. Materiaaleihin pääset Piplian nettisivuilta osiosta seurakunnille tai suoraan tästä linkistä.

Lahjoittaminen on helppoa ja turvallista

Lukutaitoteeman yhteydessä voi pitää seurakunnassa esillä myös erilaisia lahjoittamisen mahdollisuuksia. Lukutaitotyön tukeminen on helppoa ja turvallista! Sen voi tehdä tilisiirrolla, tekstarilla tai puhelulla Piplian nettisivuilla (piplia.fi/lahjoita) olevien ohjeiden mukaan tai siirtämällä Mobile Paylla haluamansa summan lyhytnumeroon 92600.

Seurakuntapalvelun tiimi auttaa

Jäikö kysymyksiä lukutaitotyöstä, globaalikasvatusmateriaalin hyödyntämisestä tai haluaisiko seurakuntasi solmia yhteistyösopimuksen (nimikkosopimus) hankkeen tukemiseksi? Pipliaseuran seurakuntapalvelun tiimi vastaa kysymyksiisi.

Voit olla yhteydessä:

sidosryhmäpäällikkö Mari Mäkelään mari.makela@piplia.fi 050 352 1250 tai

sidosryhmäkoordinaattori Satu Toukkariin satu.toukkari@piplia.fi 040 522 8726