Vetoomus: Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle

Suomen Pipliaseura on allekirjoittanut Fingon ”Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle” -vetoomuksen 1.3.2023

Vetoomus:

Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle -kampanja pyrkii nostamaan Suomen ulkopolitiikan suunnan ja arvot osaksi vaalikeskustelua.

Turvallisen tulevaisuuden rakentamisessa on sotilaallisen varautumisen lisäksi muita ulottuvuuksia. Kestävää rauhaa ja vakautta rakennetaan tehokkaimmin puuttumalla kriisien ja konfliktien juurisyihin, kuten ihmisoikeuksien polkemiseen, demokratian rapautumiseen sekä eriarvoisuuteen ja köyhyyteen. Valtavaksi kasvanut eriarvoisuus sekä ilmastokriisin hälyttävä eteneminen ovat sotilaallisen konfliktin ohella suurimpia uhkia yhteiskunnalliselle turvallisuudelle.

Jo ennen COVID-19-pandemiaa ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan, kuusi seitsemästä maailman ihmisestä koki olonsa turvattomaksi. Jatkuvien kriisien vaikutuksiin ja seurauksiin täytyy varautua siten, että heikoimmassa asemassa olevia tuetaan.

Kun puhutaan turvallisuudesta, ei tule unohtaa kaikkein tärkeintä: ihmisiä. Turvallisuus ei ole kestävää, ellei se väkivallattomuuden lisäksi huomioi tarvetta vastata ihmisten perustarpeisiin ja arvokuuteen – eli huomioi inhimillistä turvallisuutta. Kokonaisvaltainen turvallisuus tarkoittaa panostuksia ihmisoikeuksien sekä ilmasto-, terveys-, ja taloudellisen turvallisuuden vahvistamiseen. Vain panostamalla inhimilliseen turvallisuuteen saavutamme kestävää rauhaa ja vakautta.

Kehitysyhteistyö, humanitaarinen apu ja rauhantyö ovat Suomen tekemiä tärkeitä investointeja globaaliin turvallisuuteen ja vakauteen. Niiden avulla sekä ennaltaehkäistään kriisejä että tuetaan ihmisiä äärimmäisessä ahdingossa.

Me, allekirjoittaneet, haluamme Suomen luovan vakaata ja turvallista maailmaa kaikille. Tämän takaamiseksi on tärkeää panostaa kehitysyhteistyöhön, humanitaariseen apuun ja rauhantyöhön erottamattomana osana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Haluamme, että Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle.

Lue lisää

Suomi ei käännä selkäänsä maailmalle / Fingo