Blogi: Ainakin muutama pieni porkkana ja vähän herneitä

Sain keväällä pitkästä aikaa käyttööni pienen kasvimaapalstan. Eilen nostin sieltä nipun tilliä, kourallisen salaattia, muutaman sipulin ja viisi pientä porkkanaa. Ensimmäiset herneenpalotkin olivat jo valmiita.

Vaikka satonäkymät eivät ole kummoiset, olen ylpeä siitä, että saan ruokapöytääni jotain ihan omasta maasta. Olen kylvänyt, kastellut, harventanut ja nyppinyt rikkaruohoja pitkin helteistä kesää.

Paljon muuta en olisi voinut tehdäkään. Olosuhteet eivät ole omassa vallassani. Toiveissani oli tietysti, että lämpöä olisi riittävästi ja vettäkin sataisi aina silloin tällöin. Yhtä on ollut liikaa ja toista liian vähän, mutta silti näyttää siltä, että kuukauden kuluttua saan kerättyä maastani jo vaikka mitä ja vaikka kuinka paljon.

Kiitän kasveja siitä, että ne ovat tehneet kaikkensa sopeutuakseen kesän olosuhteisiin. On selvä, ettei paahtavassa helteessä ole mukava kasvaa parhaimpaansa. Kaikenlaisia yllätyksiä tulee vastaan. Eilen näin keräsalaatin, joka oli tehnyt puolimetriset kukkavarret ja niiden päihin kukkia. Salaatiksi en olisi niitä tunnistanut.

Voin kevyin mielin pyyhkiä hikeä otsalta ja nauraa erikoisen sääilmiön aikaansaannoksille. Elantoni ei ole tästä kiinni. Niillä joilla on, mielialat ovat varmaankin aivan toiset.

Savinen maakin näytti tänä vuonna parhaat puolensa. Siihen kylvetyille kasveille on ollut eduksi lämmin ja vähäsateinen kesä. Ennen seuraavaa kasvukautta sekoitan saven sekaan reilun annoksen turvetta ja kalkkia. Ensi vuonna kasvua voi odottaa ainakin jonkin verran, vaikka säät eivät erityisesti hellisikään.

Paitsi että kylmässä ja sateessahan ei tietenkään mikään kasva. Ja mikään ei takaa, etteikö ensi kesä olisi säiden puolesta kurjista kurjin.

Tällaistahan tämä on: epämukavuuksien sietämistä, paremman toivomista, huokailua, hien pyyhkimistä tai räntäsateessa värjöttelyä. Mutta onhan tämä myös vilvoittavia pulahduksia raikkaaseen veteen, kypsien marjojen makua suussa ja lämmittäviä villahuiveja. Ja niin kiehtovan paljon kaikkea muuta.

***

Alkukesällä olin kävelemässä keskustaan päin, kun kirjaston kulmalla tuntematon nainen katsoi yllättäen suoraan silmiini ja sanoi: ”Psalmi 91”. Kirjoitin sen paperille, etten unohtaisi:

”Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja yöpyy Kaikkivaltiaan varjossa, sanoo näin: ”Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani. Jumalani, sinuun minä turvaan…….”

Teksti: Tiina Makkonen