Blogi: Kun peilistä katsoo epäoikeudenmukaisuus
Taksi pysähtyy pimeässä ja taskulamppu osoittaa kasvoihini. Vartija nyökkää hetken päästä hyväksyvästi. Portit aukeavat ja pääsen kongressikeskukseen sisälle.
Minun kasvoni paljastavat harmittomuuteni. Minun matkatavaroitani ei pengota. Kun metallinpaljastin piippaa kohdallani ja levitän käteni ylös, kuten edellä oleva mies, minulle nauretaan hyväntuulisesti ja minut ohjataan eteenpäin.
Kun metallinpaljastin piippaa kohdallani ja levitän käteni ylös, kuten edellä oleva mies, minulle nauretaan hyväntuulisesti ja minut ohjataan eteenpäin.
Olen Keniassa perehtymässä Yhtyneiden Raamattuseurojen toimintaan. Uudet työntekijät yhdestätoista eri maasta ovat saapuneet samaan tilaisuuteen. Minulle olisi ollut jopa mahdollista jopa tulla maahan ilman viisumia ja jonottamalla saada se lentokentällä, mutta samanlaisessa työssä eri maan kansalainen ei ole saanut edellisvuonna viisumia työmatkalle kutsukirjeistä huolimatta. Tajuan, että emme ole sattumalta Keniassa.
Tällä matkalla ihmiset ovat kiinnostuneita koulutustaustoista. Yliopistokoulutukseni saa ihailua osakseen. Tämä tapahtuu ensi kertaa elämässäni. En osallistunut maisteriksi valmistuttuani publiikkiin, koska minusta tässä ei ole ollut mitään erityisen hienoa. Hain todistukseni kirjattuna kirjeenä postista. Maisterinpaperit käteeni ojensi postivirkailija onnittelujen kera.
Millaisten uusien haasteiden eteen joutuu ihminen, jonka syntymämaa tai ihonväri on toinen kuin minulla?
Minkälaisia esteitä toiset joutuvat voittamaan päästäkseen opiskelemaan? Entä mitä monet joutuvat vielä kohtaamaan saavuttaessaan ja voittaessaan nämä esteet? Millaisten uusien haasteiden eteen joutuu ihminen, jonka syntymämaa tai ihonväri on toinen kuin minulla? Miten paljon joku toinen joutuu raivaamaan ennakkoluuloja oman osaamisensa esiintulon tieltä? Ja kuinka usein joku toinen joutuu nostamaan kätensä ja todistamaan syyttömyytensä?
Minun elämäni esteet nimetään usein humoristisesti ensimmäisen maailman ongelmiksi. Ja tiedättehän silti sen tunteen huumorin takana, kun yksikin vastoinkäyminen voi saada meidät helposti tuudittautumaan tarjoutuneeseen uhrin asemaan? Minun kasvoni luokitellaan harmittomiksi, vaikka minä olen se, joka heittää hanskat tiskiin välillä niin mitättömistäkin vastoinkäymisistä.
Minun syyllistymiseni tässä asiassa ei muuta maailmaa, vaan hänen voimansa, jonka arvet kasvoissa ovat omien vanhempien aiheuttamia, koska päivän kerjäystavoitetta ei oltu saavutettu. Maailmaa muuttaa hänen voimansa, joka on valinnut selviytyjän aseman, uhriutumisen sijaan. Syyllistyminen johtaa vain turhautumiseen, mutta voiman näkeminen toisissa estää ainakin minun turhautumiseni. Haluan toimia hyvän puolesta, jotta heille, jotka voittavat suurempia esteitä kuin minä, olisi mahdollisuuksia ja niitä mahdollisuuksia olisi aina vain enemmän.
Teksti: Ulla Oinonen
Kuva: Marc-Olivier Jodoin